Jens Wiklund nimitetty Danske Bank Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan johtajaksi
1.6.2023 14:00:00 EEST | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote

Hän siirtyy Danske Bankiin Nordealta konsernin talousohjauksesta vastaavan johtajan tehtävästä (Head of Group Financial Steering).
“Jens Wiklundilla on laaja kokemus ja vahvoja näyttöjä liiketoiminnan kasvattamisesta ja kilpailuaseman vahvistamisesta eri maantieteellisillä markkinoilla ja liiketoiminta-alueilla, erityisesti vähittäispankkitoiminnassa. Olen iloinen saadessani Jensin mukaan joukkoomme vahvistamaan asemaamme ja liiketoimintaamme Suomessa edelleen”, sanoo Stojko Gjurovski, Danske Bank Suomen maajohtaja ja Danske Bankin Personal Customers Nordic -liiketoiminta-alueen johtaja.
Jens Wiklund on uransa aikana asunut ja työskennellyt pankkialan ylemmissä johtotehtävissä Suomen lisäksi Alankomaissa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Venäjällä.
”Danske Bank on erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa, ja pankilla on vahva tahtoa kehittyä ja hyödyntää potentiaalinsa ja kasvumahdollisuutensa Suomessa. Olen innoissani siitä, että saan liittyä Dansken tiimiin ja olla mukana viemässä tulevan strategiakauden teoiksi ja tuloksiksi”, sanoo Jens Wiklund.
Janne Lassila jatkaa Henkilöasiakkaat-liiketoiminnan vt. johtajana, kunnes Jens Wiklund aloittaa tehtävässään.
Jens Wiklundin ura lyhyesti
- Talousohjauksesta vastaava johtaja (Head of Group Financial Steering), 05/2020 – Nordea Bank Oyj
- Toimitusjohtaja, 12/2016 – 04/2020 - Handelsbanken the Netherlands
- Talousjohtaja, 12/2014-12/2016 - Handelsbanken UK
- Talousjohtaja, 09/2012 – 11/2014 - Handelsbanken Capital Markets
- Head of Administration, Accounting and Financial Control, Senior Vice President, 01/2009 – 08/2012 Handelsbanken International
- General Manager, 09/2007 – 12/2008 ZAO Svenska Handelsbanken, Russia
- Handelsbanken Suomi, 05/1997 – 08/2007 eri tehtäviä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Suhdannekatsaus: Talous on vihdoin kääntynyt kasvuun4.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous nousi viimeisellä vuosineljänneksellä taantumasta ja kääntyi kasvuun. Danske Bank ennustaa talouskasvun kiihtyvän edelleen kuluvana vuonna. Pankki pitää ennusteensa likimain ennallaan ja arvioi kokonaistuotannon kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2026 ja 1,9 prosenttia vuonna 2027. Lähi-idän konfliktin ja energiamarkkinoiden häiriöiden pitkittyminen on keskeinen riski ennusteelle, mutta tässä kohtaa pankki arvioi vaikutusten jäävän tilapäisiksi.
Sampo Haimi nimitetty Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi2.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi on nimitetty Sampo Haimi 3. helmikuuta alkaen. Haimi siirtyy tehtävään pankin sisältä.
Muistutuskutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa25.2.2026 13:36:09 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Sijoitusnäkemys: osakkeilla yhä hyvät näkymät24.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin mukaan osakemarkkinoiden näkymät ovat edelleen lupaavat geopoliittisesta epävarmuudesta huolimatta.
Kutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa18.2.2026 14:24:16 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

