Jukka Arosta STULin ja Sähköinfon myynti- ja ICT-johtaja

Yrittäjähenkisellä Arolla on mittava kokemus talotekniikka-alalta niin Onninen Oy:n markkinointijohtajana kuin viimeisimmäksi Aro Systems Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtajana. Näissä tehtävissä hänen vastuullaan on ollut mm. verkkokaupparatkaisujen uudistaminen sekä uusien liiketoiminta- ja palvelumallien kehittäminen. Onnisella Aron johtamaan markkinointitoimintoon kuuluivat myös talotekniikkaurakoitsijoiden muodostamien Elfin- ja Hanakat -ketjujen kehittäminen ja urakoitsijayhteistyö.
Jukka Aro on lisäksi ollut useiden vuosien ajan sähköisen tilaamisen ratkaisuja tarjoavan LVISNetin hallituksen jäsen.
- Digitalisoituvassa, hiilineutraalisuuteen pyrkivässä maailmassa talotekniikalla on kasvava rooli. On todella hienoa päästä mukaan kehittämään STULin jäsenilleen ja muille asiakkailleen tarjoamia tuote- ja palveluratkaisuja ja näin tukemaan sähköalan ammattilaisten työtä vihreän siirtymän haasteeseen vastaamisessa, sanoo Jukka Aro.
STULin uutena toimitusjohtajana elokuun alussa aloittava Marko Utriainen toivottaa Aron tervetulleeksi:
- Upeaa, että saamme Jukan mukaan tiimiimme. Uskon vahvasti, että hänen tuomallaan kokemuksella ja innostuksella voimme yhdessä kehittää STUL-ryhmän palvelukykyä, ja tätä kautta nostaa jäsentemme ja asiakkaidemme sitoutuneisuutta uudelle tasolle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- Myynti- ja ICT-johtaja Jukka Aro, puh. 040 838 6034, jukka.aro@outlook.com
- Toimitusjohtaja Marko Utriainen, puh. 050 335 4236, marko.utriainen@stul.fi
- Viestintäjohtaja Paula Ihamäki, puh. 041 451 5482, paula.ihamaki@stul.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on sähköisen talotekniikan asiantuntija, elinkeinopoliittinen edunvalvoja ja tiedon tuottaja. Liitolla on kaikkiaan noin 3 000 jäsenyritystä ja 16 alueosastoa. STULin urakoitsijajäsenten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 4,5 miljardia euroa ja ne työllistävät 22 000 asentajaa sekä 5 000 toimihenkilöä. Lisätietoja www.stul.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
Asuinrakennusten energia-avustusta on jatkettava7.9.2023 09:40:28 EEST | Tiedote
Talotekniikkaliitto esittää, että vuonna 2020 käynnistynyttä asuinrakennusten energia-avustusta jatketaan riittävän suurella määrärahalla myös vuonna 2024. Asunto-osakeyhtiöille tarkoitetut energia- ja latausinfra-avustukset ovat päättymässä tänä vuonna.
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry – 90 vuotta sähköistysalan hyväksi15.6.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Kahdenkymmenenkahdeksan sähköurakointiyrityksen toimesta vuonna 1933 perustettu Sähköliikkeiden Liitto, SSL, on vuosien varrella kasvanut ja muuttanut nimeäänkin muutaman kerran.
Simon Elo Talotekniikkaliiton yhteiskuntasuhdepäälliköksi6.6.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden maisteri Simon Elo, 36, on valittu Talotekniikkaliiton yhteiskuntasuhdepäälliköksi. Hän aloittaa tehtävässään 14.8.2023. Simon on toiminut aiemmin Syöpäjärjestöjen yhteiskuntasuhdepäällikkönä sekä kansanedustajana.
Marko Utriainen on STUL:n uusi toimitusjohtaja3.4.2023 15:19:32 EEST | Tiedote
Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton hallitus on kokouksessaan 27.3.2023 nimittänyt STUL:n uudeksi toimitusjohtajaksi DI Marko Utriaisen (53). Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2023.
Aurinkopaneelien asennuttamista harkitsevan muistilista29.3.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Aurinkosähköjärjestelmän asentaminen on erikoisosaamista vaativaa ammattilaistyötä. Aurinkosähköön kohdistuvan suuren kiinnostuksen myötä markkinoille on ilmaantunut myös sellaisia asennuksen tarjoajia, joilla ei osaaminen ole vaadittavalla tasolla. Aika ajoin tulee ilmi puutteellisesti tehtyjä ja jopa asiakkaan turvallisuuden vaarantavia asennuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme