Uimakausi alkaa kesäkuussa

Viiden uimarannan veden laatu tehostetussa seurannassa
Helsingin ympäristöpalvelut suosittelee välttämään uimista Ison Kallahden, Marjaniemen ja Rastilan uimarannoilla, jotka ovat näytetulosten perusteella luokiteltu huonoon uimavesiluokkaan.
Näiltä uimarannoilta otetuissa vesinäytteissä on ajoittain havaittu kohonneita suolistoperäisten bakteerien pitoisuuksia. Marjaniemen uimarannalla on tehty laajalti riskinarviointeja ja selvityksiä yhteistyössä ympäristönseurannan kanssa. Kesällä 2022 tehtiin jatkuvatoiminen tryptofaanimittaus, joka kertoo muutoksista veden hygieenisessä laadussa. Mittauksien perusteella pystyttiin arvioimaan kuormituksen aiheutuvan jätevesivuodosta, joka todennäköisimmin laski alueelle läheisen Mustapuron kautta. Lisäksi sateet huuhtovat maassa olevia eläinperäisiä bakteereita puroihin ja ojiin. Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) teki alueella laajoja selvityksiä ja Mustapuron varrelta Kehä I:n itäpuolella löytyi kiinteistön hulevesi- ja jätevesiputkistojen ristiliitos ja lisäksi puronvarrella viemärilinja saneerattiin. Mustapurolla on jatkuvatoiminen kaukoluettava virtaamamittaus, jonka avulla saadaan tietoa vedenlaadun mahdollisesta heikentymisestä Marjaniemen uimarannalla. Tieto on löydettävissä ulkoliikunta.fi-sivustolta.
Ison Kallahden ja Rastilan uimarannoilla uimavedessä todettujen suolistoperäisten bakteerien lähde on vielä epäselvä, mutta uimarannoilla tehdään parhaillaan laajoja selvityksiä mm. selvittämällä uimarantojen lähistölle laskevien purojen ja hulevesilinjojen veden laatua. Lisäksi kaupunkivesien hallintaa tullaan tehostamaan yhteistyössä kaupungin eri organisaatioiden ja HSY:n kanssa.
Helsingin ympäristöpalvelut seuraa tehostetusti Ison Kallahden, Marjaniemen, Pikkukosken ja Rastilan uimarannan vedenlaatua kesän 2023 aikana. Lisäksi tehostettua vedenlaadun seurantaa tehdään Aurinkolahden uimarannalla, joka on luokiteltu tyydyttäväksi.
Vantaanjoen varren uimarantojen veden laatu voi heikentyä runsaiden sateiden yhteydessä
Uimista suositellaan välttämään Pikkukosken, Pakilan ja Tapaninvainion uimarannoilla runsaiden sateiden yhteydessä kesän 2023 ajan. Kesän 2022 tulosten perusteella on todettu, että veden laatu uimarannoilla heikentyy runsaiden sateiden aikaan. Runsaat sateet tarkoittavat, että vuorokauden aikana sataa vähintään 4,5 millimetriä. Myös yläjuoksun sateet vaikuttavat Helsingin uimarantojen uimaveden laatuun. Runsaiden sateiden yhteydessä uimarannan käyttäjiä tiedotetaan myös uimarantojen ilmoitustauluilla.
Vantaanjoen uimarannoilla on ollut uinninrajoituksia myös kesällä 2021 ja 2022.
Uimarantojen vedenlaatua seurataan säännöllisesti
Helsingissä on 25 yleistä uimarantaa. Uimarannoilta otetaan säännöllisesti vesinäytteitä kesän aikana ja veden hygieenistä laatua seurataan määrittämällä vesinäytteistä ulosteperäisiä bakteereita. Lisäksi rannoilla seurataan veden lämpötilaa sekä sinilevien määrää.
Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä uimarannan ilmoitustaululla.
Rantapelastajat uimarannoilla 5.6.−13.8.
Helsingin rantapelastajat päivystävät uimarannoilla tänä vuonna 5. kesäkuuta alkaen ja 13. elokuuta asti. Kyseisenä aikana rantapelastajat päivystävät Aurinkolahden ja Hietarannan uimarannoilla päivittäin kello 10−20, sekä Munkkiniemen, Lauttasaaren, Pikkukosken, Mustikkamaan, Tuorinniemen, Laajasalon, Marjaniemen, Rastilan, Ison Kallahden ja Kallahdenniemen uimarannoilla kello 10−18, myös pyhäpäivinä ja esimerkiksi juhannuksena. Pirkkolan maapohjaisella uimapaikalla Plotilla uiminen on valvottua 5.6.−13.8. päivittäin kello 10−18 juhannusta lukuun ottamatta.
Tupakkalaki kieltää tupakoinnoin edellä mainituilla uimarannoilla kokonaan, ja muillakaan uimarannoilla tupakointia ei suositella. Tavoitteena on suojata erityisesti pieniä lapsia passiivisen tupakoinnin haitoilta. Lisäksi halutaan vähentää tupakoinnista aiheutuvaa roskaantumista ja ympäristöhaittoja. Uimarantojen tupakointikielto on voimassa kesäkaudella eli toukokuun alusta syyskuun loppuun. Uimaranta-alueiden ulkopuolelle ja pienemmille uimarannoille on pystytetty erillään olevia tupakointialueita.
Täksi uimarantakaudeksi rantojen siivouksen henkilökuntamäärää on myös lisätty uimarantojen paremman siisteyden ylläpitämiseksi.
Tänä kesänä Aurinkolahden, Hietarannan ja Pikkukosken uimarannoilla koekäytetään pelastuslautoja pelastusrenkaiden sijaan. Pelastuslaudat ovat tarkoitettu ainoastaan hätätilanteissa käytettäviksi.
Täksikin kesäksi valvotuille uimarannoille on määritetty kevyen vesiliikenteen väylät. Tämä tarkoittaa, että rannoille voi rantautua esimerkiksi sup-laudoilla, soutuveneillä ja kajakeilla. Pääsääntöisesti nämä kevyen vesiliikenteen väylät ovat uimarantojen reunoissa.
Lisäksi Helsingin uimarantojen opasteita uusitaan. Uusiin opasteisiin tulee tietoa esimerkiksi uimarannan palveluista ja säännöistä sekä ohjeita hätätilanteita varten. Uudet opasteet ovat tulossa kaikille Helsingin uimarannoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uimarantavesien laatu ja valvonta:
Vs. terveysinsinööri Sari Front
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 33249
kymp.uimavesilaatuvalvonta@hel.fi
Ympäristötarkastaja Jukka Kiesi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 32027
kymp.uimavesilaatuvalvonta@hel.fi
Merialueet ja Uiras-palvelu:
tutkija Mari Savela
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 23830
mari.savela@hel.fi
Rantapelastajat ja uimarannat:
Tiimiesihenkilö Jukka Lundgren
Helsingin kaupunki, kulttuurin- ja vapaa-ajan toimiala
puh. 050 5931025
jukka.lundgren@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsinki etsii sopivaa joulukuusta Senaatintorille ja Hakaniemen kauppahallin edustalle29.9.2023 12:23:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat tarjota joulukuuseksi omalla tontillaan kasvavaa, hyväkuntoista ja suurikokoista metsäkuusta. Kaupunki hoitaa puun kaadon ja noudon.
Förnyelsearbetet av gatorna i Brunakärr blev färdigt i förtid29.9.2023 09:26:20 EEST | Tiedote
Gatuentreprenaden i Brunakärr som pågick lite över ett år blev färdig i slutet av september, cirka en månad i förtid. I Brunakärr byggdes nya gatukonstruktioner med beläggning, 170 meter bullerskydd och nästan en kilometer spårvagnslinje med nya hållplatser. Ny kommunalteknik som löper under jorden betjänar områdets invånare länge.
Ruskeasuon katujen uudistus valmistui etuajassa29.9.2023 09:25:46 EEST | Tiedote
Hieman yli vuoden kestänyt Ruskeasuon katu-urakka valmistui syyskuun lopussa, noin kuukauden etuajassa. Ruskeasuolle rakennettiin uudet katurakenteet pintoineen, 170 metriä meluaitaa ja melkein kilometri raitiovaunulinjaa uusine pysäkkeineen. Maan alle kätkeytyvä uusi kunnallistekniikka palvelee pitkään alueen asukkaita.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 28.9.202328.9.2023 19:03:44 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 28.9.2023 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 12.10.2023.
Helsinki tutkii Vartiokylänlahden vedenalaista luontoa28.9.2023 13:39:51 EEST | Tiedote
Helsinki laatii kartoituksen Vartiokylänlahden nykytilasta. Tutkimuksissa arvioidaan Puotilanrannan uuden asuinalueen vaikutuksia Vartiokylänlahden vedenalaiseen luontoon ja sen rantoihin. Tutkimuksissa hyödynnetään eDNA-menetelmää kalalajiston ja simpukkalajien selvittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme