Alepa ottaa käyttöön uuden hävikintorjuntakeinon – Hyvikkihevit eurolla kilo
31.5.2023 13:16:40 EEST | HOK-Elanto | Tiedote
HOK-Elannon Alepa-ketju otti toukokuussa käyttöön uuden hävikintorjuntakeinon Hyvikkihevin. Hyvikkihevissä myydään syömäkelpoisia, mutta hehkeimmät hetkensä nähneitä hedelmiä ja vihanneksia alennettuun hintaan. Idea on lähtöisin henkilökunnalta.

Lähes kaikissa Alepoissa otettiin toukokuussa käyttöön uusi Hyvikkihevi-käytäntö. Hyvikkihevissä myydään syömäkelpoisia, mutta hehkeimmät hetkensä nähneitä hedelmiä ja vihanneksia alennettuun hintaan euron kilo. Hyvikkihevit löytyvät erillisestä myyntikalusteesta, josta asiakas voi valita tarvitsemansa määrän mieleisiään hedelmiä ja vihanneksia.
– Merkittävä osa kaupan hävikistä tulee hedelmistä ja vihanneksista. Hyvikkihevi on loistava tapa välttää täysin syömäkelpoisten hedelmien ja vihannesten päätymistä hävikkiin, ja asiakkaat saavat tuotteita halvempaan hintaan. Tämä on siis win-win-tilanne sekä asiakkaille että kaupalle, sanoo HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki.
Myytävän Hyvikkihevin määrä ja sisältö vaihtelevat päivästä riippuen sen mukaan, kuinka paljon hedelmiä ja vihanneksia uhkaa päätyä hävikkiin. Myyntikelvottomat hedelmät ja vihannekset hyödynnetään biokaasun tuotannossa.
Hävikkikäytänteistä henkilöstölle kiitos
Hyvikkihevin idea sai alkunsa henkilöstöltä.
– Järjestimme henkilökunnalle ideointikilpailun hävikin vähentämiseksi. Saimme paljon loistavia ideoita, joista Hyvikkihevi päätettiin jalostaa käyttöön saakka. Ideaa kokeiltiin käytännössä muutamassa Alepassa ja sen hyvän vastaanoton rohkaisemana malli otetaan käyttöön Alepa-ketjussa, sanoo Kattilamäki.
Myös 60 % ilta-alekäytäntö lähti aikanaan henkilöstön aloitteesta. Ilta-alessa myydään punalapputuotteita tupla-alella klo 21 jälkeen parin tunnin ajan.
– Myymälähenkilökunnan merkitystä tällaisten vastuullisuustoimien ideoijana arvostan kovasti, sillä usein heillä on myös konkreettisia näkemyksiä siitä, mikä toimii käytännössä ja mikä ei. Tämän toimintamallin kokeiluvaiheessa hiottiin vielä lopullista muotoa ja nyt toivomme, että myös asiakkaat löytävät nämä tuotteet, Kattilamäki toteaa.
Tavoitteena puolittaa hävikki vuoteen 2030 mennessä
Kaupalla on sekä taloudelliset että ekologiset intressit torjua hävikkiä. HOK-Elannolla on kunnianhimoinen tavoite puolittaa hävikkinsä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tilanteeseen verrattuna.
HOK-Elannossa hävikin vähentäminen pohjautuu tuotteiden menekin ennustamiseen, oikea-aikaiseen tilaamiseen sekä hyvään suunnitteluun. Keinovalikoimassa näiden sekä Hyvikkihevin lisäksi on muun muassa punalaput, jotka Alepa-ketju otti käyttöön Suomessa 15 vuotta sitten sekä tupla-ale, jonka Alepa-ketju otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön vuonna 2015.
– Toivomme, että Hyvikkihevi-mallilla taklaamme hävikkiä, jonka ennustaminen on ajoittain vaikeaa, koska kyse on tuotteista, joissa myös luontainen kypsyminen ja kuivuminen vaikeuttavat myyntiajan ennustettavuutta, summaa Kattilamäki.
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiTietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Kaksi uutta ABC-latausasemaa Vantaalle28.8.2026 09:28:33 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa sähköautojen latausverkostoaan Vantaalla kahdella uudella ABC-latausasemalla. Juuri avautunut S-market Korson teholatausasema ja syyskuussa avautuva ABC Petikon suurteholatausasema tuovat alueelle lisää latauskapasiteettia sähköautoilijoille.
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2026: Asiakasomistajien määrä kasvaa edelleen, palveluverkosto uudistuu25.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa HOK-Elantoon liittyi lähes 18 000 uutta asiakasomistajaa. Asiakasomistajien määrä nousi kesäkuun loppuun mennessä lähes 730 000:een. Samalla HOK-Elanto jatkoi palveluverkostonsa kehittämistä investoimalla alkuvuonna 81,6 miljoonaa euroa uusiin palveluihin ja toimipaikkoihin eri puolilla toimialuetta.
ABC uudistaa autopesujaan pääkaupunkiseudulla24.8.2026 08:34:48 EEST | Tiedote
HOK-Elanto uudistaa neljä ABC-pesukatua syksyn aikana. Uudistusten myötä autopesuihin asennetaan uudet pesulaitteet, jotka nopeuttavat pesua ja parantavat pesutulosta. Samalla pesuhallien ilmettä raikastetaan sisältä ja ulkoa.
Uusi Prisma Tukku avataan Suomen suurimpaan Prismaan Helsingin Kaareen 19.8. klo 09:00 – erikoisuutena walk in -jääkaappi17.8.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa palveluitaan avaamalla uuden Prisma Tukun Kaaren Prismaan Helsingissä keskiviikkona 19.8. klo 09:00. Prisma Tukku tarjoaa laajan valikoiman tukkupakkauskokoisia tuotteita yrityksille, yhdistyksille sekä kotitalouksille, jotka tarvitsevat tuotteita suuremmissa erissä. Prisma Kaaressa uutta on tuoretuotteiden walk in -jääkaappi sekä alkoholijuomien tukkuvalikoima. Elokuun alussa Tampereelle avattu ensimmäinen Prisma Tukku on herättänyt suurta kiinnostusta.
Lasipalatsi täyttää 90 vuotta – HOK-Elannon ravintolat jatkavat ikonista perinnettä14.8.2026 10:21:10 EEST | Tiedote
Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Lasipalatsi täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Lasipalatsi on yksi Helsingin tunnetuimmista ravintolakokonaisuuksista, jossa arkkitehtuuri, design ja ruokakulttuuri kohtaavat. Ikonisessa rakennuksessa toimivat HOK-Elannon Ravintola Lasipalatsi sekä Café Lasipalatsi, jotka jatkavat paikan pitkää perinnettä laadukkaalla ruoalla, ajattomalla tyylillä ja vahvoilla asiakassuhteilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme