SAK:n Jarkko Eloranta arvostelee lakko-oikeuden rajoittamista huoltovarmuuteen vedoten –työntekijöiden roolia kriiseihin varautumisessa vahvistettava
Huoltovarmuuden merkitys on kasvanut ensin koronan ja nyt Venäjän Ukrainassa käymän laittoman hyökkäyssodan vuoksi. Suomen erityispiirre on elinkeinoelämän suuri rooli kriiseihin varautumisessa. Yritykset ovat poolijärjestelmän kautta mukana oman toimialansa huoltovarmuuden ylläpitämisessä. Työntekijät ovat edustettuina Huoltovarmuusneuvostossa.
– On syytä pikaisesti selvittää, miten kunkin toimialan palkansaajat voisivat osallistua pooliyhteistyöhön tai vaihtoehtoisesti suunnitella palkansaajille oma rakenteensa huoltovarmuusorganisaatiossa. Työntekijät viime kädessä työllään tekevät ja varmistavat huoltovarmuuden, eikä saa missään olosuhteissa olla niin, että huoltovarmuusargumenttia käytetään työntekijöitä vastaan ja lakko-oikeuden rajoittamiseen, Jarkko Eloranta painottaa.
Eloranta pitää outona, että viime kevään työtaisteluissa kaupan lakon siirtämistä perusteltiin nimenomaan huoltovarmuudella. Työ- ja elinkeinoministeriö siirsi valtakunnansovittelijan pyynnöstä helmikuussa kaupan logistiikan lakkoa kahdella viikolla.
– On huolestuttavaa, että kaupan huoltovarmuus on uhattuna muutaman päivän lakon vuoksi, vaikka sen alkamisesta on lain vaatimusten mukaisesti ilmoitettu kahta viikkoa aikaisemmin. Mieleen saattaa myös tulla se, että huoltovarmuutta käytettiin keppihevosena lakko-oikeuden rajoittamiseen, Jarkko Eloranta toteaa.
Toinen vaihtoehto lakon siirtämiselle huoltovarmuuteen vedoten saattaa Elorannan mukaan olla se, että työnantajapuolella ei ole osaamista neuvotella lakkorajoista ja suojelutyöstä. Tämäkin vaihtoehto on huolestuttava eikä missään nimessä hyväksyttävä syy lakko-oikeuden rajoittamiseen.
– SAK:lainen ammattiyhdistysliike on selvästi ja useasti toistanut lakkotilanteissa, että se on valmis neuvottelemaan lakkorajoista ja huolehtimaan, ettei henkeen, terveyteen tai omaisuuteen kohdistu uhkaa. Erityisen hyvin tämä tuli selväksi muun muassa ahtaajien lakon aikana, jolloin materiaalikuljetukset Ukrainaan turvattiin, Eloranta huomauttaa.
Vuokratyövoiman käyttö lakon murtamisessa kiellettävä
Kevään työtaisteluissa nähtiin myös huomattavaa vuokratyövoiman rekrytointia lakonalaisiin töihin. Usein nämä vuokratyöntekijät ovat ulkomailta tulleita työntekijöitä, joiden osaaminen ja tieto suomalaisten työmarkkinoiden toiminnasta ja pelisäännöistä on rajoitettua. He ovat usein myös vahvasti työnantajansa antaman informaation varassa.
– Jotta vuokratyöllä ei tosiasiallisesti rajoiteta lakko-oikeutta, olisi Suomessa säädettävä usean Euroopan maan tapaan vuokratyövoiman käytön kielto lakon alaisiin töihin. Tämä selventäisi tilannetta ja tekisi selväksi pelisäännöt lakkotilanteessa. Lakko-oikeus on työntekijöiden perusoikeus, ja sitä tulee vahvasti kunnioittaa eikä rapauttaa epämääräisillä ja läpinäkymättömillä perusteilla, Eloranta sanoo.
Jarkko Eloranta puhui SAK:n edustajiston kokouksessa torstaina 1. kesäkuuta.
SAK:n edustajiston kokouksen aikataulu, liittojen aloitteet ja linkki suoraan lähetykseen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo PihlajaniemiViestintäpäällikkö
Puh:+358 400 969 633marjo.pihlajaniemi@sak.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
FFC: Fackförbunden inleder politiska stridsåtgärder21.9.2023 15:25:00 EEST | Tiedote
Fackcentralen FFC och dess fackförbund har i dag informerat statsminister Petteri Orpo och finansminister Riikka Purra om politiska stridsåtgärder som inleds nästa vecka.
SAK: Poliittiset työtaistelut alkavat21.9.2023 15:25:00 EEST | Tiedote
SAK ja sen ammattiliiton ovat tänään informoineet pääministeri Petteri Orpoa ja valtiovarainministeri Riikka Purraa ensi viikolla alkavista poliittisista työtaistelutoimista.
FFC om budgetmanglingen: Regeringens politik gör att låginkomsttagarna hamnar i allt värre trångmål20.9.2023 11:32:57 EEST | Tiedote
FFC kritiserar regeringens första budget och anser att den är helt olämplig i det rådande läget. Om den ekonomiska recessionen förvärras kommer regeringens åtgärder att ytterligare förvärra nöden för de människor som redan befinner sig i en utsatt situation.
SAK budjettiriihestä: Hallituksen politiikka syventää pienituloisten ahdinkoa20.9.2023 10:28:13 EEST | Tiedote
SAK kritisoi hallituksen ensimmäistä budjettia täysin tilanteeseen sopimattomaksi. Jos käsillä oleva taantuma pahenee, hallituksen toimet pahentavat heikossa asemassa olevien ihmisten ahdinkoa entisestään.
KUTSU: SAK:laiset ammattiliitot tiedottavat järjestöllisistä toimista19.9.2023 08:04:02 EEST | Kutsu
Median edustajat ovat tervetulleita kuulemaan, miten SAK ja sen jäsenliitot vastaavat Orpon-Purran hallituksen työntekijöihin kohdistuviin rajuihin leikkauksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme