Maailman isot kehityspankit tiivistävät yhteistyötään kiertotalouden edistämiseksi

Maailman suurimmat kehityspankit lisäävät yhteistyötään kiertotalouden edistämiseksi. Pankit kertoivat yhteistyöstä parhaillaan Helsingissä käynnissä olevassa Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2023:ssa.
”Kiertotalousprojekteille on ollut hyvin vaikea saada rahoitusta. Haluamme siihen muutoksen. Aiomme kehittää valmiuksia ja keinoja arvioida kunnolla kiertotalouteen kohdistuvia investointeja. Tämä vaatii yhteistyötä rahoitusinstituutioiden kesken”, sanoo Euroopan investointipankin EIB:n varapääjohtaja Ambroise Fayolle.
Euroopan investointipankin lisäksi yhteistyöhön lähtevät Afrikan kehityspankki AfDB, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD, Latinalaisen Amerikan kehityspankki IDB sekä Maailmanpankki.
Yksittäisen yrityksen on usein vaikea löytää rahoitusta, koska kiertotaloudessa arvo syntyy useiden yritysten muodostamissa arvoketjuissa. Yritykset voivat myös käyttää uusia liiketoimintamalleja tai teknologioita, joita pankit ovat saattaneet pitää riskialttiina.
WCEF2023:ssa yhteistyöstä sopineet pankit tavoittelevat vaikuttavien kiertotalousprojektien osuuden lisäämistä rahoituksessaan. Pankit uskovat, että kiertotalouden avulla on mahdollista saavuttaa kohdemaissa taloudellista menestystä sekä parantaa talouksien kykyä vastata yllättäviin haasteisiin ja muuttuviin tilanteisiin.
”Rahoittajainstituutiot ovat nyt tunnistaneet kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen liittyvät haasteet. Toivomme, että nämä rohkaisevat esimerkit vakuuttavat yksityiset sijoittajat siitä, että kiertotalous voi olla kannattavaa liiketoimintaa”, toteaa Nordic Innovationin toimitusjohtaja Svein Berg. Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteistyöorganisaatio Nordic Innovation on toinen WCEF2023:n pääjärjestäjistä Sitran ohella.
WCEF2023:ssa nähtiin myös todisteita siitä, että kiertotalousliiketoiminta voi kasvaa ja kukoistaa myös yksityisen rahoituksen turvin.
”25 vuoden aikana yhtiömme on näyttänyt, että kiertotalouden liiketoimintamallit voivat olla kannattavia ja kilpailukykyisiä sekä ympäristölle edullisia. Jotta kiertotaloudesta tulisi normi, pitää poliittisten päättäjien mahdollistaa kiertotaloudelle tasapuoliset toimintaedellytykset sääntelyssä, verotuksessa ja politiikassa”, toteaa Carmen Ene, kiertotalouteen perustuvia IT-ratkaisuja tarjoavan suomalaisen 3StepIT:n toimitusjohtaja.
WCEF:n yhteistyö kansainvälisten organisaatioiden kanssa syvenee
Tämänvuotisen foorumin aikana sovittiin myös Maailman kiertotalousfoorumin WCEF:n ja kolmen muun kansainvälisen organisaation syvemmästä yhteistyöstä:
- YK:n alainen Kansainvälinen resurssipaneeli IRP tarjoaa jatkossa WCEF:lle vankan perustan kansainvälisen tiedeyhteisön näkemyksiin luonnonvarojen kestävästä käytöstä ja kiertotalouden ohjauskeinoista. Yhteistyö on myös askel kohti kestävämpää ja kiertotalouden mukaista maailman luonnonvarojen hallintaa.
- Hollantilainen Circle Economy on johtava kiertotalouden mittaamiseen erikoistunut organisaatio, joka tarjoaa neuvoja, apua ja ratkaisuja niin julkiselle sektorille kuin liike-elämällekin. Yhteistyö tuo WCEF-verkostolle tietoa kiertotalouden tilasta maailmassa ja tuo foorumin yhteisön tiedot ja osaamisen vahvemmin Circle Economyn käyttöön.
- YK:n kehitysohjelma UNDP auttaa maailman maita taistelussa köyhyyttä, eriarvoisuutta ja ilmastonmuutosta vastaan. WCEF-yhteistyö auttaa tuomaan kiertotalouden entistä vahvemmin osaksi YK:n kehityspolitiikkaa.
Vuoden 2024 kiertotalousfoorumi järjestetään Brysselissä
Maailman kiertotalousfoorumi WCEF2024 järjestetään ensi keväänä Brysselissä, Belgiassa. Tarkka aika ja paikka sekä foorumin aiheet julkaistaan myöhemmin. Brysselin foorumi on järjestyksessään kahdeksas.
Parhaillaan käynnissä oleva WCEF2023 on tuonut paikan päälle Helsinkiin yli 1 800 osallistujaa. Verkosta tapahtumaa on seurannut enemmän kuin 5 000 ihmistä. Lisäksi Namibian pääkaupungissa Windhoekissa, Delhissä Intiassa, Singaporessa ja Kenian pääkaupungissa Nairobissa järjestettiin keskustelut verkkolähetyksen äärellä ns. WCEF-studioissa. Euroopassa WCEF-studio järjestettiin mantereen laajuisena verkkokeskusteluna. Tapahtuma on kiinnostanut myös mediaa: tilaisuutta on seurannut yli sata toimittajaa eri puolilta maailmaa.
“Foorumissa julkaistut yhteistyöhankkeet sekä tuhannet kohtaamiset kertovat, että Sitran perustamalle foorumille on edelleen tilaus. WCEF tuo yhteen eri sektoreiden osaajat”, Sitran yliasiamies Jyrki Katainen toteaa.
Sitra järjesti ensimmäisen Maailman kiertotalousfoorumin vuonna 2017. Suomen lisäksi WCEF on järjestetty Ruandassa, Kanadassa, Japanissa ja Alankomaissa.
Yhteyshenkilöt:
Samuli Laita, johtava viestinnän asiantuntija, Sitra, samuli.laita@sitra.fi, puh. 040 5368650
Lena Henriksson, viestintäjohtaja, Nordic Innovation, l.henriksson@nordicinnovation.org, puh. +47 9113 8654 (yhteydenotot ruotsiksi tai englanniksi)
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Nordic Innovation on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen yhteistyöorganisaatio. Nordic Innovation haluaa tehdä Pohjoismaista kestävän kasvun edelläkävijämaita kehittämällä yrittäjyyttä, innovointia ja kilpailukykyä pohjoismaisissa yrityksissä. Työ tukee Pohjoismaiden pääministerien visiota, jonka mukaan Pohjoismaista tulee maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Nordic Innovation käynnistää ja mahdollistaa pohjoismaisia yhteistyöareenoita ja ekosysteemejä. Ne pyrkivät toteuttamaan Pohjoismaiden visiota 2030 kolmen innovaatiotehtävän avulla, jotka ovat 1) jätteetön Pohjola 2) vihreän liikkuvuuden edelläkävijäalue sekä 3) älykkään ja kestävän kasvun edelläkävijä.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Mediakutsu to 28.9.: EU:n suurmaat lisäävät tukia teollisuudelleen — Miten käy EU:n sisämarkkinoiden ja Suomen talouden?21.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Tulevaisuustalo Sitra ja Euroopan komission Suomen-edustusto kutsuvat median edustajat seuraamaan paneelikeskustelua EU:n sisämarkkinoiden tulevaisuudesta torstaina 28.9. Mukana on huippuvaikuttaja, Italian entinen pääministeri Enrico Letta, joka tekee Eurooppa-neuvostolle selvitystä sisämarkkinoiden tulevaisuudesta.
I Finland testas en ny webbplattform där alla vågar säga sin åsikt15.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
På den internationella demokratidagen den 15 september inleder Sitra ett försök, där finländarna kan prova på en ny form av nätdiskussion. Plattformen Polis möjliggör konstruktivt utbyte av tankar omkring ett utvalt tema.
Suomessa kokeillaan uutta verkkoalustaa, jolla jokainen uskaltaa kertoa mielipiteensä15.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Sitra aloittaa 15.9. kansainvälisenä demokratiapäivänä kokeilun, jossa suomalaiset pääsevät testaamaan uudenlaista verkkokeskustelua. Polis-alusta mahdollistaa rakentavan mielipiteiden vaihdon valitun aiheen ympärillä.
Mediakutsu 13.9.: Sitra kutsuu suomalaiset kokeilemaan uudenlaista verkkokeskustelua – koe uusi alusta ennakkoon!7.9.2023 15:36:26 EEST | Kutsu
Sitra aloittaa kansainvälisenä demokratiapäivänä 15.9. kokeilun, jossa suomalaiset pääsevät testaamaan uudenlaista verkkoalustaa. Alusta on suunniteltu mielipiteiden kartoittamiseen tavalla, joka mahdollistaa yhteisymmärryksen etsimisen eripuran sijaan. Liity 13.9. reiluksi tunniksi Teams-taustatilaisuuteen kuulemaan ennakkoon mistä on kyse.
Kutsu kesätoimittajille ke 12.7.: Tervetuloa tulevaisuusaiheiselle aamupalalle Sitraan29.6.2023 10:00:00 EEST | Kutsu
Tarvitsemmeko somea julkiseen keskusteluun? Tarjoaako data ratkaisuja viheliäisiin ongelmiin? Miten toimitustyössä voi hyödyntää Sitran tulevaisuustyökaluja?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme