Tomi Routamosta uusien ydinvoimalaitosten valvonnan apulaisjohtaja STUKissa

Uusien ydinvoimalaitosten valvonnan apulaisjohtajana Tomi Routamon tehtävä on varmistaa, että STUKissa on riittävä osaaminen, jos se saa uuden ja uudenlaisen ydinvoimalaitoksen turvallisuuden arvioitavakseen. Tomi Routamo on vuodesta 2014 alkaen ollut käyvien ydinvoimalaitosten valvonnan apulaisjohtaja STUKissa.
Ydinvoimalaitosten valvonta -osaston johtaja Tapani Virolainen toteaa, että STUKin on varauduttava siihen, että jo lähitulevaisuudessa joku hakee lupaa uuden tai uusien ydinvoimalaitosten rakentamiselle. ”Emme pysty ennustamaan tulevaisuutta, mutta näköpiirissä on vakavasti otettavaa kiinnostusta esimerkiksi niin sanottuja pienydinvoimalaitoksia kohtaan”, Tapani Virolainen toteaa.
”Uusien ydinvoimalaitoshankkeiden tuloon varautuminen on mielekäs ja haastava tehtävä”, Tomi Routamo sanoo. Hän korostaa, että valvovan viranomaisen on tunnettava valvottavien ydinvoimalaitosten turvallisuuteen liittyvät asiat hyvin, jotta valvonta kohdistuu turvallisuusmerkityksen mukaisesti oikealla tavalla niin tekniikkaan kuin toimintaan.
Tällä hetkellä maailmalla on kehitteillä useita erilaisia pienydinvoimalaitostyyppejä. Tomi Routamo toteaa, että STUKin ei ole mahdollista perehtyä näihin kaikkiin yksityiskohtaisesti, vaan on tunnistettava niiden yhteisiä piirteitä ja mitkä niistä ovat mielenkiinnon kohteena suomalaisten toimijoiden näkökulmasta. Pienreaktorien lisäksi on kyettävä arvioimaan myös suurempia laitoksia, jos niitä haluttaisiin Suomeen rakentaa.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKissa oli vuoden 2022 alussa yhteensä 336 työntekijää.
Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser. I början av 2022 hade STUK sammanlagt 336 anställda.
Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation. At the beginning of 2022 STUK had 336 employees.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
STUK:s luftinsamlare fångade radioaktivt brom18.12.2025 11:12:26 EET | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen upptäckte en ofarlig liten mängd radioaktivt brom i utomhusluften i Vanda i ett prov som samlades in den 11-12 december. Brom kan härstamma till exempel från en spårämnesmätning som har utförts korrekt i en industrifacilitet, där en radioaktiv isotop av brom har använts som spårämne.
STUKin ilmankerääjään tarttui radioaktiivsta bromia18.12.2025 11:12:26 EET | Tiedote
Säteilyturvakeskus havaitsi Vantaan ulkoilmassa haitattoman pienen määrän radioaktiivista bromia joulukuun 11.-12. kerätyssä näytteessä. Bromi voi olla peräisin esimerkiksi teollisuuslaitoksessa asiallisesti tehdystä kokeesta, jossa bromin radioaktiivista isotooppia on käytetty merkkiaineena.
Radonhalten i hemmet kan inte fastställas utifrån grannbostadens mätresultat15.12.2025 11:32:26 EET | Pressmeddelande
Enligt en utredning av Strålsäkerhetscentralen kan radonhalterna variera betydligt i samma husbolags bostäder. Radonhalten är inte konstant ens i en enskild bostad. Radonbekämpningen i byggskedet av nya hus och radonsaneringen i ett senare skede fungerar länge, men uppföljningen är viktig.
Kodin radonpitoisuutta ei voi päätellä naapuriasunnon mittaustuloksesta15.12.2025 11:32:26 EET | Tiedote
Säteilyturvakeskuksen selvityksen mukaan radonpitoisuudet voivat vaihdella saman taloyhtiön asunnoissa merkittävästi. Radonpitoisuus ei ole vakio edes yksittäisessä asunnossa. Uusien talojen rakennusvaiheen radontorjunta sekä myöhemmän vaiheen radonkorjaukset toimivat pitkään, mutta seuranta on tärkeää.
You cannot conclude your home’s radon concentration from the results measured in the neighbouring dwelling15.12.2025 11:32:26 EET | Press release
According to a report by the Radiation and Nuclear Safety Authority, radon concentrations may vary significantly between the dwellings within the same housing company. Radon concentration does not remain constant even in an individual dwelling. Radon prevention in the construction phase of new houses and radon mitigation measures in later stages work for a long time, but monitoring is important.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
