Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys

Suomen suurimmaksi yhden ruokalajin harrastajaryhmäksi kasvaneen Burger Lovers Finland -yhteisön yli 41 000 jäsentä ovat intohimoisia hampurilaisten arvostajia ja asiantuntijoita. Ryhmässä jaetaan aktiivisesti paitsi tietoa, innostuksen aiheita ja reseptiikkaa, myös burgereihin liittyviä näkemyksiä, mielipiteitä ja viiltäviäkin analyysejä. Burger Lovers Finland ylläpitää aitojen asiakaskokemusten perusteella Suomen parhaiden burgereita tarjoavien ravintoloiden listaa. Kerran vuodessa järjestettävä äänestys paljastaa, mikä on Suomen paras hampurilaisravintola.
”Olemme aiemmin rankanneet parhaimmiston Burger Lovers Finland -ryhmän sisällä. Viime vuonna järjestetty ensimmäinen kaikille avoin äänestys kuitenkin osoitti, että Suomessa arvostetaan parempia burgereita myös laajemmin. Saadun äänivyöryn perusteella päätimme, että teemme tästä jokavuotisen perinteen. Myös ravintolat arvostavat saamaansa hyvin ansaittua huomiota”, kertoo Burger Lovers Finland -yhteisön perustajiin ja festivaalijärjestäjiin kuuluva Antti Suikkari.
Sata ei enää riitä
Burger Lovers Finland on perinteisesti ylläpitänyt listaa Suomen sadasta laadukkaimmasta burgereita tarjoavasta ravintolasta. Tänä vuonna listalle on noussut yli 20 uutta ravintolaa, mikä Suikkarin mukaan osoittaa hyvää kehitystä.
”Todellinen burger lover kiinnittää erityistä huomiota ravintoloissa nautittujen hampurilaisten laatuun ja makuun. On mahtavaa, että yhä useammat ravintolat panostavat tähän herkkuun ja suhtautuvat burgerin valmistamiseen asiaankuuluvalla pieteetillä. Kyse ei ole mistään pikaruoasta, vaan parhaimmillaan kokonaisvaltaisesta gourmet-elämyksestä, jonka äärelle hakeudutaan pitkänkin matkan takaa”, taustoittaa Suikkari.
Parhaiden hampurilaisravintoloiden listalle pääsemisen edellytyksenä on ollut, että ravintola käyttää hampurilaisissaan laadukkaita raaka-aineita ja paneutuu annoksen rakentamiseen huolella. Yhteisön aktiivinen kommentointi, arviointi ja kannustus näkyvät myös ravintoloissa.
”Arviointien perusteella huomasimme iloksemme, että tällaisia ravintoloita on Suomessa jo yli sata. Koska listalla jo olemassa olevat tekevät edelleen hyvää työtä paremman hampurilaiskulttuurin eteen, lisäsimme uudet ravintolat listalle ketään sieltä poistamatta. Tuomme Suomen hampurilaisravintolaparhaimmiston pian myös kätevästi kartalle, jotta kesän maakuntamatkailijat löytävät helposti hyvien hampurilaisten pariin”, lisää Suikkari.
Suomen parasta hampurilaisravintolaa voi äänestää osoitteessa www.burgerlovers.fi. Yksi ääni per osallistuja -periaatteella tapahtuva äänestys alkaa 1.6. ja äänestysaikaa on sunnuntaihin 11.6. saakka.
Paras palkitaan festivaaleilla
Suomen paras hampurilaisravintola palkitaan ja TOP50 -lista julkistetaan Helsingin Rautatietorilla järjestettävän Burger Lovers Festivalin avajaispäivänä keskiviikkona 14.6. Samalla julkaistaan myös kaikille käyttäjille avoin Suomen parhaiden burgeriravintoloiden kartta hakutoimintoineen.
Pohjoismaiden suurimmaksi kasvaneen hampurilaisfestivaalin ruokatarjonnasta vastaa tänä vuonna kymmenen korkealaatuista suomalaista burgeriravintolaa sekä festivaalin ulkomaanvieras, VLND Virosta. Tarjolla on perinteisesti useita erityylisiä ja eri tekniikoilla valmistettuja hampurilaisia, myös savustamalla kypsytettyjä grilliherkkuja sekä vegaanisia ja kasvisvaihtoehtoja.
”Festivaalimme on löytänyt paikkansa Suomen ruokatapahtumien joukosta. Meillä käy perinteisesti kymmeniä tuhansia ruokailijoita ja tapahtumaan osallistuvat ravintolat joutuvat tekemään tosissaan töitä jonojen maltillisina pitämisessä. Asiakkaille tämä tapahtuma on erinomainen mahdollisuus päästä maistamaan maakuntien mestarien taidonnäytteitä ja olemme erityisen ylpeitä myös tämänvuotisesta ulkomaanvieraastamme", paljastaa Antti Suikkari ja jatkaa:
"Viro on kasvanut suomalaisten suosituimmaksi ruokamatkailukohteeksi ja sikäläinen VLND noussut burgerifanien pyhiinvaelluskohteeksi. Nyt pääsemme maistamaan miltä Viron paras smashburger maistuu Suomessa.”
Äänestyksen yhteistyökumppani, ruokalähettipalvelu Foodora pitää ihmisiä hyvän ruoan äärelle keräävää tapahtumaa ruokakulttuuritekona.
"Olemme ylpeästi yhteistyössä mukana Burger Loversin kanssa, joka tuo yhteen Suomen parhaat hampurilaisravintolat. Toivomme, että niin äänestys kuin itse tapahtumakin inspiroivat ihmisiä kokeilemaan uusia makuja sekä tutustumaan eri ravintoloihin. Meille on yrityksenä tärkeää, että olemme mukana viemässä suomalaista ruokakulttuuria eteenpäin tämän kaltaisilla tapahtumilla, minkä myötä yhä useampi suomalainen pääsee nauttimaan entistäkin monipuolisemmin rakkaudella tehdyistä herkuista", kertoo Foodoran Head of Marketing Michael Ovitz.
Kesän 2023 Burger Lovers -festivaalin ravintoloita ovat mm. Box (Sipoo), Bang Bang BBQ (Helsinki), Burger5 (Kuopio), Shoku Burger (Vantaa), Grill Room (Hankasalmi), The Bro’s Burger (Helsinki), Linna Burgers & Coffee (Turku), Treffi Pub&Bistro (Helsinki), Friends & BRGRS, Boneless ja VLND (Tallinna).
Burger Lovers -festivaali pähkinänkuoressa
Burger Lovers -festivaali järjestetään Helsingin Rautatietorilla 14.-17. kesäkuuta 2023 päivittäin lounaasta myöhäiseen illalliseen. Festivaaliin osallistuvat ravintolat tarjoilevat annoksia myyntipisteiltään ja koko festivaalialue toimii anniskelualueena. Festivaalialueelle on vapaa pääsy. Festivaalin pääyhteistyökumppanit ovat Vaasan, Pepsi Max ja Foodora.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Suikkari, Burger Lovers Finland, +358 50 347 5015, antti@burgerlovers.fi
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Kartano- ja puutarhakierrokselle Viroon30.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Viron maaseudulla matkaava voi joutua hieraisemaan silmiä, kun yhtäkkiä keskellä metsää ja peltoa kohoaa tornein ja kaari-ikkunoin koristeltu linna, joka vetää vertoja mille tahansa satuprinsessan asumukselle. Näky ei kuitenkaan ole harvinainen, sillä Virossa on maan pinta-alaan ja väestötiheyteen suhteutettuna maailman eniten kartanoita. Viron reilusti yli tuhannella kartanolla on ollut suuri vaikutus paitsi maan arkkitehtuuriin ja sisustustyyleihin, myös puutarha- ja maisemasuunnitteluun, kulttuuriin ja designiin.
Suomen parhaaksi äänestetty hampurilaisravintola Helsingin Tislaamolle29.4.2025 10:41:23 EEST | Tiedote
Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi* vuonna 2024 äänestetty hankasalmelainen Grill Room saapuu kesäksi ilahduttamaan The Helsinki Distilling Companyn ravintola-asiakkaita. Grill Room X Tislaamo Distillery Bar avautuu vappuaattona ja palvelee tislaamoravintolan terassilla elokuun loppuun asti.
Finnjävel tuo röpörieskan Helsingin parhaalle aamiaiselle15.4.2025 12:07:44 EEST | Tiedote
Ainutlaatuisista hotelleistaan tunnettu NH Collection juhlistaa 10-vuotista taivaltaan maailman metropoleissa. Suomeen korkeatasoinen hotelliketju saapui 2024, kun Seurahuoneen ja Uuden ylioppilastalon historiallisiin kiinteistöihin avautui NH Collection Helsinki Grand Hansa. Kymmenen NH Collection -hotellia Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa tuo juhlavuoden kunniaksi aamiaiselleen paikallisen huippuravintolan luoman annoksen. Helsingissä juhla-annoksesta vastaa maailman ainoa suomalaisesta ruokaperinteestä ammentava Michelin-tähtiravintola Finnjävel.
Kupoli on Suomen paras uusi cocktailbaari – tähtää maailman huipulle1.4.2025 15:06:46 EEST | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin kupolitornissa sijaitseva, pohjoisesta luonnosta ja sesongeista ammentava Kupoli on nopeasti noussut ilmiöksi cocktail-piireissä. Tunnustuksena erottuvasta konseptista, uniikista ympäristöstä sekä taidokkaista cocktaileista on Kupoli nimetty Suomen parhaaksi uudeksi cocktailbaariksi pohjoismaisessa Bartenders’ Choice Awards -kilpailussa.
Seitsemän poikkeuksellista yöpymiselämystä Virossa28.3.2025 09:59:42 EET | Tiedote
Virolaisten kekseliäisyys ja kädentaidot näkyvät myös naapurimaan majoitustarjonnassa. Eri puolille Viroa syntyy jatkuvasti uusia, jännittäviä majoituspaikkoja, jotka tarjoavat unohtumattomia kokemuksia lomalaisille. Päänsä voi painaa tyynyyn esimerkiksi luksushotellista tutuin mukavuuksin varustellussa puumajassa, teltassa, lasimökissä, kelluvassa talossa tai päreiglussa. Karut rannat, villit rämeet ja luonnontilaiset metsät kutsuvat helmaansa täydelliseen irtiottoon arjesta. Kokosimme esimerkkejä erikoisista majapaikoista, jotka tarjoavat ikimuistoisia elämyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme