ProCom palkitsi Kirjolla -dokumenttisarjan vuoden viestintätekona

Vuoden viestintätekona palkittu Kirjolla-tv-dokumenttisarja on lisännyt ansiokkaasti tietoisuutta autismin kirjosta ja ymmärrystä autistien elämästä. Neljän nuoren aikuisen arkea seuraava seurantadokumentti on osoittanut, kuinka erilaisuus on myös elämää rikastuttava asia. Ylen tilaama ja Fremantle Finlandin tuottama Kirjolla on palkintotuomariston mukaan muuttanut ihmisten näkemyksiä autismista ja avannut yhteiskunnallista keskustelua esimerkiksi työelämän asenteista. Samalla se on tarjonnut mahdollisuuden muutokseen.
Vuoden viestintäammattilaiseksi valittiin Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen. Tampere on kolmatta vuotta Suomen vetovoimaisin kaupunki ja se on tälläkin hetkellä monien kiinnostavien tapahtumien keskuspaikkana. Yksi Tampereen ihmeen tekijöistä on tapahtumapäällikkö, joka tekee aktiivista mediaviestintää ja on toimittajien mielestä sujuvasti tavoitettavissa, palveluhenkinen ja selkeä. Saarteisella on laajat verkostot ja hän tietää Tampereen tapahtumista käytännössä kaiken.
Vuoden johtajana palkittu Tim Sparv on palkintotuomariston mielestä esimerkillinen johtaja. Hän tuo arvonsa esille ja ottaa kantaa, vaikka näkemykset olisivat valtavirran vastaisia. Sparv on kolumneissaan ja haastatteluissaan nostanut rohkeasti esille urheilumaailman epäkohtia. Sosiaalisen median kanavissaan hän tavoittaa myös yleisöjä, jotka eivät seuraa perinteistä mediaa. Huuhkajien entisenä kapteenina Sparv on aina johtanut esimerkillään, ja hän tekee, kuten kirjoittaa, riskejä kaihtamatta.
ProCom palkitsee vuosittain ansioituneita viestintätekoja ja tekijöitä. Ehdotukset palkittaviksi kerätään avoimesti verkossa ProComin jäsenistöltä ja muilta viestintäammattilaisilta. Lopullisen valinnan tekee joka vuosi vaihtuva tuomaristo. Tänä vuonna tuomaristoon kuuluivat viestintäammattilainen Atte Palomäki, vuonna 2022 vuoden johtajana palkittu Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen, Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski, DENin markkinointi- ja viestintäjohtaja ja ProComin hallituksen puheenjohtaja Maria Mroue sekä ProComin toimitusjohtaja Jarno Forssell.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarno Forssell, toimitusjohtaja,
ProCom
puh. 040 506 4815
jarno.forssell@procom.fi
Jaana Raatikainen, viestintäpäällikkö
ProCom
puh. 040 8253081
jaana.raatikainen@procom.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Kasarmikatu 23 A 5, 2. krs.
00130 HELSINKI
+358 (0)9 135 7775http://www.procom.fi
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on viestinnän ammattilaisten järjestö, joka toimii jäsentensä osaamisen kehittäjänä, yhteistyöfoorumina ja alan vaikuttajana. 75-vuotias ProCom on Suomen suurin viestinnän ammattilaisten järjestö ja alansa vanhimpia järjestöjä Euroopassa. ProComiin kuuluu noin 2 700 viestinnän ammattilaista, jotka työskentelevät yrityksissä, julkissektorilla ja järjestöissä. www.procom.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry
S-Pankin viestit tietoturva-aukosta hämärsivät tilanteen vakavuuden25.5.2023 10:39:20 EEST | Tiedote
S-Pankin toiminnassa liittyen tietoturva-aukkoon vuonna 2022 on ollut ristiriitaa viestinnän eettisten periaatteiden kanssa, arvioi Viestinnän eettinen neuvottelukunta (VEN)*.
Viestinnän eettiset ohjeet ovat uudistuneet20.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Viestinnän ammattilaisten työtä tukevat eettiset ohjeet ovat uudistuneet. Päivitetyt ohjeet korostavat avointa viestintäkulttuuria.
Toimitukselle olisi pitänyt kertoa selvästi mielipidekirjoituksen toimeksiantaja31.3.2023 10:40:15 EEST | Tiedote
Viestinnän ammattilaisten tulee tuoda selvästi esille sidonnaisuutensa, toimeksiantajansa ja vaikuttimensa. Näin linjaa Viestinnän eettinen neuvottelukunta VEN* kannanotossa, joka koskee Helsingin Sanomissa 23.11.2022 ilmestynyttä, Doven viestintäkampanjaan kytkeytynyttä mielipidekirjoitusta.
Kotimaisema-lehti ja Vaisalan vuosikertomus palkittiin vuoden parhaina medioina – organisaatioiden sisällöissä korostuvat nyt journalistiset piirteet25.11.2022 13:00:00 EET | Tiedote
Organisaatiomedioiden Oma Media 2022 -arvion parhaina medioina palkittiin Asuntosäätiön Kotimaisema-lehti ja Vaisalan vuosikertomus. Laadukkaat omat mediat tarjoavat kiinnostavia ja selkeitä sisältöjä. Oma Media -arvion järjestää ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry.
Maria Mroue jatkaa ProComin puheenjohtajana24.11.2022 07:59:50 EET | Tiedote
Suomen suurimman viestinnän alan järjestön ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa toista vuotta DEN Groupin markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maria Mroue. Vuosikokouksessaan 23.11. ProCom valitsi hallitukseensa uudeksi opiskelijajäseneksi Jenna Laineen, joka opiskelee kolmatta vuotta Vaasan yliopiston Viestintätieteiden laitoksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme