Anna-Mari Kaskisen elämäntyötä juhlitaan Laulaen matkaa tee -konsertissa

Konsertin aikana kuullaan ja lauletaan yhdessä Anna-Mari Kaskisen sanoittamia lauluja ja virsiä vuosikymmenten varrelta. Artistivieraina konsertissa kuullaan Pekka Simojokea, Petri Laaksosta ja Tommi Kaleniusta. Mukana on myös Tommi Niskala Kallion Kantaattikuoron kanssa sekä kanttori Anna-Liisa Haunio. Konsertin musiikista vastaa Make Perttilä band.
Kaskisen tekstit ovat uusien hengellisten laulujen ja virsien ydintä. Pelkästään virsikirjassa ja sen lisävihossa on yli 30 Kaskisen tekstiä. Monista, esimerkiksi virrestä 517 ”Herra kädelläsi”, on muodostunut rakkaita klassikkoja.
Kaskisen laulutekstejä löytyy lukuisista hengellisistä laulukirjoista, joita
käytetään myös ekumeenisesti. Kaskisen Mukulamessu sekä hänen
sanoittamansa Afrikkalainen gospelmessu ovat jättäneet pysyvän jäljen
seurakunnissa tapahtuvaan toimintaan.
Anna-Mari Kaskinen on julkaissut myös runsaasti runoteoksia ja muita kirjoja.
Erityisesti lapsille suunnatut kristilliset teokset ovat aina olleet lähellä Kaskisen
sydäntä ja ne muodostavat yhden hänen taiteilijuutensa perusjalan laulujen
ohella. Erityinen piirre hänen tuotannossaan onkin ihmisen koko elämänkaaren
huomioiminen lämpimästi ja syvällisesti.
Konsertin tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli yhteistyössä Kirjapajan kanssa.
Anna-Mari Kaskisen Laulaen matkaa tee -juhlakonsertti
Helsinki, Kallion kirkko su 3.9.2023 klo 19.00.
Ohjelmat ovelta 20€.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Vauto
____________________________
Ohjelmatoimisto Kristalli
+358 45 114 6919
johanna@ohjelmatoimistokristalli.fi
www.ohjelmatoimistokristalli.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kirjapaja julkaisee monipuolisia ja moderneja tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin, kasvatuksen ja yhteiskunnan aloilta. Tuotannossamme on edustettuna myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus ja kirkolliset kirjat.
Yhdessä Lasten Keskuksen ja Edukustannuksen kanssa olemme Publiva Oy.
Kirjapaja on kustantanut kirjoja jo vuodesta 1942.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirjapaja
Mari Leppänen: Kiireettömyys, levollisuus ja hiljaisuus ovat nykyajan aarteita12.9.2023 07:47:00 EEST | Tiedote
”Kun kirjoittaa hengellisyydestä ja kaipauksesta, tietää, että kaikki on sanottu jo aiemmin. Sanojen kautta minäkin liityn ennen eläneiden ketjuun.” Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen on kaksi vuotta virassa toimittuaan julkaissut ensimmäisen kirjansa Kuulun tähän maisemaan. Sanoja luottamuksesta ja rohkeudesta. Kirja on rakennettu Leppäsen piispavuosina kirjoittamien tekstien – kolumnien, saarnojen, sosiaalisen median päivitysten ja inspiraatiotekstien – pohjalle ja kokonaisuutta on vielä laajennettu uusilla teksteillä.
Heikki Nenonen: Matkalla Berliinissä kuljetaan kaduilla, historiassa ja mielen maisemissa5.9.2023 13:53:07 EEST | Tiedote
Jokaisella kaupungilla on sielunsa. Suuret maailmankaupungit ovat kautta historian innoittaneet niin taiteilijoita kuin muita kulkijoita etsimään tätä sielua ja katselemaan itseään sen valossa. Kaupungit ovat tarjonneet nähtävyyksiä ja uusia elämyksiä mutta myös syviä pohdintoja ja luovaa työskentelyä.
”Kuulun tähän maisemaan” – Mari Leppäsen uusi kirja esitellään Naantalin kirkon kirjaillassa4.9.2023 07:00:00 EEST | Kutsu
Turun piispa Mari Leppäsen uusi kirja ”Kuulun tähän maisemaan” (Kirjapaja 2023) käsittelee luomakunnan kauneutta, luonnon hyvinvointia, ihmiselämän rosoisuutta ja hiljaisuuden kuuntelua. Se kutsuu lukijaansa etsimään ja löytämään omaa paikkaansa maailmassa, jossa toivo toisinaan katoaa horisontin taakse.
Koskettava, omakohtainen uutuusteos vakavan sairauden kohtaamisesta30.8.2023 07:39:00 EEST | Tiedote
Millaista on, kun omalle kohdalle osuu vakava sairaus – kun jokapäiväinen, tuttu arki onkin yhtä äkkiä sairauden valtakuntaa ja aiemmat, huolettomat unelmat tiivistyvät toiveeksi hyvästä hetkestä, paremmasta voinnista tänään, huomenna, jatkossa?
Juhani Mattila: Onnellisuutta etsitään kaipausten suunnasta22.8.2023 07:59:00 EEST | Tiedote
Ihminen on etsinyt onnea aina ja vuosituhansien ajan filosofit ovat määritelleet onnen olemusta. Silti se tuntuu olevan tavallisen ihmisen elämässä usein ulottumattomissa. ”Kirjani pääidea on antaa ihmisille välineitä itsetuntemuksen lisääntymiseen, että hän ymmärtäisi ja tavoittaisi onnen kaipauksensa”, kiteyttää Onnea etsimässä -kirjassaan psykiatri ja tietokirjailija Juhani Mattila. ”Tämä on tärkeää sen takia, että jos ihminen ei voi eri syistä kokea lainkaan onnellisuutta, hän saattaa uupua, jopa masentua.”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme