Europarlamentaarikko Alametsä kommentoi parlamentin päätöslauselmaa häirintään puuttumisesta: “Europarlamentti ei voi sulkea silmiään häirinnältä.”
1.6.2023 14:50:40 EEST | Vihreät Euroopan parlamentissa | Tiedote

“Seksuaalinen häirintä ja väkivalta Euroopassa ja parlamentissa on järkyttävää. Olen puhunut aiheesta aiemminkin, ja nyt se on koko parlamentin käsittelyssä. MeTooEP-sivustolla monet uhrit ovat kertoneet häirintäkokemuksistaan Euroopan parlamentissa. Näiden kokemusten lisäksi on lukemattomia tapauksia, joista kukaan ei uskalla puhua. Tälle on tultava loppu”, vaatii Alametsä.
“Häirintää täytyy myös ehkäistä. Vihreä ryhmämme on ainoa, jossa häirinnän vastainen koulutus on pakollinen mepeille. Mutta ensiaskeleena jokainen MEP täytyy velvoittaa edes osallistumaan siihen. Tällä hetkellä lähes kaksi kolmasosaa mepeistä ei osallistu koulutukseen”, lisää Alametsä.
“Lisäksi haluan, että törkeään kohteluun ja häirintään syyllistyneitä meppejä rangaistaan. Meppi pitäisi erottaa määräajaksi valiokunnista, katkaista päiväraha, ja rahoittaa sillä mieluummin psyykkistä apua häirinnän uhreille”, toteaa Alametsä.
“Olen itsekin kohdannut parlamentissa häirintää ja sovinismia. Pahimpia tilanteet ovat aloitteleville työntekijöille tai harjoittelijalle. Ihmiset ovat pääosin asiallisia, mutta en edes voi kuvitella, millaisia arkipäivät ovat täällä heille, joihin mepeillä on suora valta-asema.
Europarlamentti ei voi sallia ja sulkea silmiään häirinnältä. Parlamentin tulee olla hyvä työpaikka kaikille, myös nuorille naisille, jotka erityisesti kokevat häirintää täällä. Kaikki 705 meppiä eivät äänestäneet lisätoimien puolesta, mikä on surullista. Mutta minä ja 467 muuta äänestimme”, päättää Alametsä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alviina AlametsäEuroopan parlamentin jäsen
Puh:+358 407294597alviina.alametsa@europarl.europa.euwww.alviina.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Europarlamentaarikko Ville Niinistö lähtee vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudeltamaalta10.10.2026 11:27:03 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö pitivät tänään yhteisen lehdistötilaisuuden Vantaan kaupungintalolla vihreiden syyspäivien yhteydessä. Tilaisuudessa Espoossa perheineen asuva Ville Niinistö ilmoitti lähtevänsä ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä.
Vihreiden Ohisalo: Komissio myönsi jälleen kaivoshankeille strategisten hankkeiden statuksia luontoarvoista piittaamatta9.10.2026 16:12:30 EEST | Tiedote
Euroopan komissio nimesi tänään 46 uutta strategista hanketta kriittisten raaka-aineiden asetuksen nojalla. Viisi niistä on Suomessa: Sokli, Suhanko, Hautalampi, CoNiKo ja Project Arctial. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo on pettynyt komission päätökseen ohittaa luontoarvot taloudellisten intressien takia jälleen kerran.
Vihreiden Ohisalo: Suomen hallitus patistelee mielellään muita, mutta vetkuttelee itse EU-velvoitteiden kanssa8.10.2026 10:35:48 EEST | Tiedote
Suomi ei ole toimittanut komissiolle luonnosta kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi, vaikka määräaika päättyi 1.9.2026. Vihreät vaatii luonnon ennallistamisasetuksen täysimääräistä toimeenpanoa, sillä ilman sitä Eurooppa ei pysty sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja sen aiheuttamiin tappaviin sään ääri-ilmiöihin.
Ville Niinistö: Olympiakomitean päätös sallia Venäjän urheilijoiden osallistuminen olympialaisiin on haastettava ja FIFAn toiminta on tutkittava9.7.2026 16:31:44 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Ville Niinistö osallistui kahteen urheilupolitiikkaa koskevaan europarlamentaarikkojen yhteiskirjeeseen, jotka on julkaistu tänään. 72 europarlamentaarikkoa vaati yhteiskirjeessään eurooppalaisia jalkapalloliittoja toimimaan sen puolesta, että FIFAn toiminnan eettisyyttä ja tasapuolisuutta aletaan tutkia puheenjohtaja Infantinon ja Yhdysvaltain presidentti Trumpin läheisten välien vaikutuksesta mm. Yhdysvaltoja suosiviin kurinpitopäätöksiin. Toisessa kirjeessä joukko europarlamentaarikkoja vetoaa kansainväliseen olympiakomiteaan, että se ei salli Venäjän laittoman hyökkäyssodan ja Ukrainan miehittämisen yhä jatkuessa venäläisten urheilijoiden osallistumista tuleviin olympialaisiin.
“Kaivostoimintaa ei voi edistää hinnalla millä hyvänsä” - Vihreät mepit Ohisalo ja Niinistö vaativat komissiolta kantaa Soklin kaivoshankkeen ympäristöriskeistä24.4.2026 08:15:32 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö ovat huolissaan kaivostoiminnan kiihdyttämisestä luonnon ja ympäristön kustannuksella ja paikallisyhteisöjen tahdon vastaisesti. Mepit jättivät komissiolle kirjallisen kysymyksen Savukoskella sijaitsevan Soklin kaivoshankkeen ympäristöriskeistä ja pyytävät arviota siitä, miten hanke noudattaa EU:n ympäristölainsäädäntöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

