Maanviljelijät ja metsänomistajat osoittivat tyytymättömyytensä EU-komissiolle - Europarlamentaarikot ottivat suomalaisten huolet vastaan Brysselissä
1.6.2023 17:08:55 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
MTK oli mukana torstaina 1.6. Brysselissä järjestetyssä mielenilmauksessa, jossa Euroopan maataloustuottajien järjestöt osoittivat tyytymättömyytensä EU-komission sekavaa lainsäädäntö- ja asetusvalmistelua kohtaan. Päivän aikana europarlamentaarikot kuulivat myös suoraan tuottajilta, miten Brysselin päätökset erityisesti ennallistamislainsäädännöstä heijastuvat suoraan Euroopan huoltovarmuuden selkärankaan, eli ruuantuotantoon ja metsätalouteen.

EU-komission kuluneen toimikauden maa- ja metsätaloutta koskeva lainsäädäntötyö on tuottajien ja metsänomistajien näkökulmasta lyhytnäköistä. Huolensa kotimaisille europarlamentaarikoille kertoivat myös suomalaiset tuottajat ja metsänomistajat MTK:sta.
”Tilatasolla EU:n lakien ja asetuksien valmistelut näyttävät hyvin epävarmoilta ja pysäyttävät pahimmassa tapauksessa tilojen kehittämisen. Maatilojen lisäksi metsänomistajien omaisuus on liikaa EU-politiikan pelinappulana”, vieremäläinen maitotilallinen Jouko Åkerlund kertoi Brysselin mielenilmauksessa.
Tuottajat tapasivat mielenilmaisun jälkeen suomalaisia europarlamentaarikkoja, joista Åkerlund tapasi Nils Torvaldsin (r.). Sulkavalainen metsänomistaja Kaisa Ralli lounasti Petri Sarvamaan (kok.) ja maanviljelijä Susanna Valtonen Pirkko Ruohonen-Lernerin (p.) kanssa.
Torstain mielenilmaisun järjestäjinä toimivat EU:n viljelijä ja maatalousosuuskuntien järjestö Copa-Cogeca ja Belgian flaaminkielinen viljelijäjärjestö Boerenbond. Mielenilmaisu kohdistui erityisesti valmisteilla olevaa ennallistamisasetusta vastaan.
Jos koko ennallistamisasetusehdotuksen hylkäämiselle ei löydy kesällä riittävää tukea, suomalaiset maa- ja metsätilat voivat kohdata valtavia kustannuksia ja rajoituksia elinkeinolleen.
”Komission ajamat ilmastoasiat ovat tärkeitä, mutta tarkoitus ei saa pyhittää keinoja. Ennallistamisasetusta ei voi nykymuodossa viedä eteenpäin”, EPP-ryhmän MEP Petri Sarvamaa ja Renew-ryhmän MEP Elsi Katainen (kesk.) totesivat ykskantaan parlamentin tulevista äänestyksistä.
Ennallistamisasetuksesta äänestetään ympäristövaliokunnassa kesäkuussa ja EU-parlamentin täysistunnossa heinäkuussa.
Lisätietoja:
Hanna Leiponen-Syyrakki, MTK, Brysselin toimiston johtaja, +358 40 094 7633
Marko Mäki-Hakola, MTK, metsäjohtaja, +358 40 502 6810


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Komission esitys ei ratkaise lannoitemarkkinoiden kriisiä - ruoantuotannon turvaaminen vaatii kansallisia päätöksiä19.5.2026 19:07:07 EEST | Tiedote
Euroopan komissio julkisti tiistaina lannoitteita koskevan toimintasuunnitelmansa. Komissio esittää suunnitelmassaan ratkaisuja lannoitesektorin Iranin sodasta johtuvan kriisitilanteen helpottamiseksi. MTK pitää komission avausta tärkeänä, mutta korostaa, että esitettyjen toimien on oltava mittaluokaltaan riittäviä vastaamaan tilanteen vakavuuteen.
Uusi hanke tukee metsänomistajia ilmastoviisaissa valinnoissa19.5.2026 13:43:31 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry on saanut Juuret tiedossa -hankekokonaisuudesta merkittävän rahoituksen Ilmastoviisas metsänomistaja: tieto, toiminta ja omistajuus (ILMO) -hankkeelle. Juuret tiedossa -kokonaisuuden tavoitteena on edistää ilmastokestäviä metsänhoidon käytäntöjä, vahvistaa talousmetsien kasvukykyä ja kasvattaa hiilinieluja nyt ja pitkällä aikavälillä.
MTK:n Hemmilä: Droonit voivat mullistaa viljelyn tarkkuuden – sääntely ei saa hidastaa käyttöönottoa19.5.2026 09:29:38 EEST | Tiedote
Raskailla maatalousdrooneilla voidaan saada suomalaisille maatiloille lisää tehokkuutta, tarkkuutta ja säästöjä viljelyyn sekä vahvistaa satovarmuutta muuttuvissa oloissa. Suomen on tärkeää pysyä mukana nopeasti etenevässä maatalousteknologian kehityksessä. Uusien ratkaisujen käyttöönottoa ei saa hidastaa pitkillä lupaprosesseilla.
Yhden varaan ei voi enää rakentaa – monialaisuus tekee maatilasta kestävän6.5.2026 15:31:45 EEST | Artikkeli
Maatalous on murroksessa. Yhteen tuotantosuuntaan nojaava tila on yhä useammin haavoittuva taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti. Tulevaisuuden menestys syntyy monipuolistamisesta, monialaisuudesta sekä yhteistyöstä ja jatkuvasta uudistumisesta.
Maanomistajan omaisuudensuoja ei toteudu riittävästi – lakiin tarvitaan korjauksia5.5.2026 12:33:05 EEST | Tiedote
MTK kritisoi uutta yhdyskuntakehittämislain lakiluonnosta, joka jättää maanomistajan omaisuudensuojan liian heikoksi. MTK:n mukaan esitys ylläpitää nykytilaa, jossa pakkolunastusta voidaan käyttää liian kevyin perustein ja maanomistajan asema jää turvattomaksi. Lainsäädäntöä on muutettava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme