Karhun poikkeuslupamäärä pieneni edelleen
2.6.2023 14:00:00 EEST | Suomen riistakeskus | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriön asettama kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 180 karhua. Poikkeuslupien lisäksi enimmäismäärä sisältää poronhoitoalueen alueellisen kiintiön 50 eläintä.
Kannanhoidollinen poikkeuslupapyynti mukautuu vuosittain pyynnin tavoitteiden ja karhukannan mukaan. Suomen riistakeskus on kohdentanut myönnetyt poikkeusluvat siten, että ne painottuvat vahvimman karhukannan alueille, jotka sijaitsevat pääsääntöisesti maan itäosassa.
Myönnetty poikkeuslupamäärä on asetuksen mahdollistamaa suurinta sallittua määrää pienempi. Lupamäärää on rajattu suurimmassa osassa päätöksiä hakemusaluekohtaisen kanta-arvion ja kestävän käytön periaatteen mukaisen verotustehon perusteella. Lupia ei ole myönnetty alueille, joilla Luonnonvarakeskuksen aineistojen perusteella ei voida todeta kannan olevan riittävän runsas.
Poronhoitoalueen pyyntikiintiöstä itäisellä poronhoitoalueella saa kaataa 45 ja läntisellä 5 karhua. Metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja.
Suomen karhukanta on suotuisan suojelun tasolla. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan metsissämme liikkuu arvion mukaan ennen metsästyskautta 1740–1925 karhua. Viime metsästyskauden kokonaissaalis oli 135 karhua, joista 61 kaadettiin poronhoitoalueelta.
Karhun metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.
Taulukko: Kannanhoidolliset karhuluvat 2023 (PDF)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sauli HärkönenJulkisten hallintotehtävien päällikköFinlands viltcentral
Puh:029 431 2104sauli.harkonen@riista.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Ett hjortdjur som dött i en trafikolycka kan bli mat åt Högholmens kattdjur10.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Efter en kollision med ett hjortdjur behövs frivilliga som deltar i storviltsassistans (SRVA) för att spåra det skadade djuret. I Helsingfors blir en del av de djur som dött i trafiken mat åt kattdjuren på Högholmen.
Kolarissa kuolleesta hirvieläimestä voi tulla ateria Korkeasaaren kissaeläimille10.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hirvieläinkolarin jälkeen paikalle tarvitaan suurriistavirka-apuun (SRVA) osallistuvia vapaaehtoisia jäljittämään loukkaantunutta eläintä. Helsingissä osa kolarieläimistä päätyy Korkeasaaren kissaeläinten ravinnoksi.
Jakten på skogshönsfåglar startar – jakttiderna begränsas enligt fågelbeståndets utveckling8.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jakten på skogshönsfåglar inleds den 10 september. Fågelstammarnas utveckling följs upp med hjälp av vilttriangelinventeringar och jakttiderna regleras årligen för att säkerställa jaktens hållbarhet. Det är viktigt att jägarna kontrollerar jakttiderna före jakten och anpassar bytesmängderna efter fågelstammarnas tillstånd i området.
Metsäkanalinnustus alkaa – metsästysaikoja rajoitetaan lintukannan kehityksen mukaan8.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsäkanalintujen metsästys käynnistyy 10. syyskuuta. Lintukantojen kehitystä seurataan riistakolmiolaskennoilla ja metsästysaikoja säädellään vuosittain metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi. Metsästäjien on tärkeää tarkastaa metsästysajat ennen pyyntiä ja huomioida alueen lintukantojen tila saalismäärissä.
Jakt i skuggan av ASF utanför smittzonen7.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
De jaktförbud som utfärdats på grund av afrikansk svinpest (ASF) påverkar tusentals jägares fritidsaktivitet. De som reser från smittzonen till andra delar av Finland för att jaga bör se till att utrustningen och hundarna tvättas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
