Muistutuskutsu medialle - Olympiastadionin 85-vuotisjuhlapäivä 12.6.

Helsingin stadion vihittiin käyttöön ensimmäisen kerran 12. kesäkuuta vuonna 1938. Nyt 85 vuotta myöhemmin Suomen legendaarisin tapahtumapaikka on uudistunut kansainvälisten suurtapahtumien vaatimukset täyttäväksi monitoimiareenaksi, joka on tapahtumien ohella avoinna päivittäin kaupunkilaisille, vierailijoille, kokousasiakkaille ja liikkujille.
Median aamiaistilaisuudessa maanantaina 12. kesäkuuta Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen kertoo stadionin nykypäivän toiminnasta ja vastaava kenttämestari Jani Kurvinen monitoimistadionin nurmen hoidosta. Aamiaistilaisuuden aikana median edustajilla on mahdollisuus nähdä ennakkoon Tommi Läntisen Olympiastadionin 85-vuotisjuhlabiisin kunniaksi tehty musiikkivideo ja Tie on vapaa -kappale. Artisti on myös median tavattavissa aamiaistilaisuudessa. Tommin pojan Ilmari Läntisen kirjoittama biisi kertoo myös urheilumaailmaan ja stadionin toimintaan liittyvistä arvoista. Tommi kertoo laulusta seuraavaa:
”Ilmarin kirjoittamassa Tie on vapaa -biisissä sanat putoilevat selkeinä ja painavina. Ison kappaleen aiheet ovat vapaus, rohkeus, uskallus omien unelmien edessä sekä periksiantamattomuus. Näiden teemojen symbolina Stadion on seissyt sukupolvien ajan. Ja tulee seisomaan!”
Tilaisuuden lopuksi medialla on mahdollisuus osallistua Olympiastadionin Katolta maan alle -kierrokselle. Kierroksella tehdään erikoiskäynti Olympiastadionin A-katsomon katolle. Kattovierailun jälkeen kierroksella sukelletaan maanalaiseen stadionmaailmaan ja tähtien käytävään. Kierroksen lopuksi on mahdollisuus vierailla Olympiastadionin tornissa.
Aika: 12.6.2022 klo 9.00–11.00
Paikka: Olympiastadion Vierailijakeskus/Bistro Stadion (tornin sisäänkäynti, Paavo Nurmen tie 1, Helsinki)
Ilmoittautuminen 8.6.2023 mennessä tästä
Olympiastadionin 85-vuotissyntymäpäivää juhlistetaan Helsinki-päivänä maanantaina 12. kesäkuuta. Stadionin ovet ovat avoinna kaupunkilaisille ja vierailijoille klo 11-21 ja tarjolla on sekä maksutonta että maksullista ohjelmaa. Syntymäpäivää vietetään juhlavuonna erityisesti liikunnallisissa merkeissä. Liikuntamahdollisuuksien lisäksi ohjelmassa on tarjolla runsaasti muita elämyksiä ja vierailumahdollisuuksia. Lisätietoa: 12.6. ohjelma Olympiastadionilla
Yhteyshenkilöt
Marju Paju
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Olympiastadion
Stadion-säätiö
marju.paju@stadion.fi
040-5138452
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stadion-säätiö
OLYMPIASTADION JA TAHTO OVAT KESÄN SYKÄHDYTTÄVIMMÄT LOMAKOHTEET - 12.6. LUVASSA ERIKOISOHJELMAA1.6.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Tänä vuonna 85 vuotta täyttävä Olympiastadion ja siellä sijaitseva Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO ovat auki koko kesän aamusta iltaan. Olympiastadionilta löytyy mukavaa tekemistä ja sykähdyttäviä elämyksiä koko perheelle. 72 metriä korkeasta Olympiastadionin tornista avautuu hulppeat näkymät Helsingin kesäiseen kaupunkimaisemaan. Kesä käynnistetään 12.6. stadionin syntymäpäivillä, jolloin luvassa on paljon ohjelmaa.
Kutsu medialle - Olympiastadionin 85-vuotisjuhlapäivä 12.6.1.6.2023 08:00:00 EEST | Kutsu
Helsingin Olympiastadionin ensimmäisestä käyttöön vihkimisestä tulee 12. kesäkuuta kuluneeksi 85 vuotta. Kutsumme median edustajat Olympiastadionille juhlapäivän aamiaiselle, tutustumaan uudistettuun stadioniin ja kuulemaan ajankohtaisia aiheita areenan toiminnasta. Tilaisuus järjestetään stadionilla maanantaina 12. kesäkuuta klo 9.00. alkaen.
Olympiastadionin tapahtumissa käytössä uusi interaktiivinen palvelukartta25.5.2023 13:35:47 EEST | Tiedote
Olympiastadionin uuden interaktiivisen palvelukartan avulla tapahtumavieraat löytävät entistä paremmin saapumisportit, myyntipisteet, saniteettitilat ja kulkureitit stadionilla.
Output impacts of renewed Olympic Stadium rose to 194 million in 2022 – landmark site particularly applauded for its events30.1.2023 13:02:41 EET | Tiedote
After the major refurbishment in 2016–2020, the renewed Olympic Stadium was re-inaugurated in August 2020. The refurbished, extended and renewed Stadium is an increasingly versatile arena for events as well as an exercise and a meeting place for all. Therefore, its economic significance and employment and tax impacts have exceeded all expectations.
Förra årets produktionseffekter av det förnyade Olympiastadion var 194 miljoner – landmärket får beröm särskilt för evenemangen30.1.2023 13:02:13 EET | Tiedote
Olympiastadion förnyades under åren 2016–2020 och öppnades för allmänheten igen i augusti 2020. Det ombyggda, utvidgade och förnyade Stadion är nu en ännu mångsidigare arena för evenemang samt en motions- och mötesplats för hela folket. Stadions ekonomiska betydelse med sysselsättnings- och skatteverkningarna har ökat klart mer än förväntat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme