HOK-Elanto

Alepa Munkkiniemen puistotie uudistetaan – myymälä sulkeutuu remontin ajaksi

5.6.2023 09:28:21 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

Jaa

Viimeinen aukiolopäivä ennen remonttia on lauantai 17. kesäkuuta. Remonttia edeltävinä päivänä kaikki tuotteet myydään pois alennetuin hinnoin. Uudistettu ja entistä energiatehokkaampi myymälä avataan elokuun alussa.

Alepa Munkkiniemen puistotie suljetaan kesäkuusta elokuun alkuun remontin vuoksi. Reilun kuukauden mittaisessa remontissa Alepa Munkkiniemen puistotie uudistetaan lattiasta kattoon. Myymälän ilme päivitetään nykyaikaisemmaksi, kun muun muassa lattiat ja seinien pintavärit uudistetaan. Myös myymälän kylmätekniikka uusitaan kokonaisuudessaan. Uusi, nykyistä energiatehokkaampi kylmälaitos liitetään taloyhtiön maalämpöjärjestelmään kuten nykyinenkin kylmälaitos. Näin kiinteistössä toimiva taloyhtiö pystyy hyödyntämään kylmälaitoksesta syntyvää lauhdelämpöä lämmityksessään.

Alepa Munkkiniemen puistotie palvelee asiakkaita normaalisti lauantaihin 17. kesäkuuta saakka. Remonttia edeltävinä päivinä kaikki tuotteet myydään pois alennetuin hinnoin. Uudistettu Alepa avataan asiakkaille jälleen elokuun alussa, jolloin myymälän tuttu henkilökunta palvelee päivittäin aamuvarhaisesta iltayhteentoista asti.

Remontin ajan noin 200 metrin päässä sijaitseva Alepa Munkkiniemi (Solnantie 35) palvelee laajennetuin 24h -aukioloajoin. Solnantiellä palvelevaan Alepaan voi myös esittää tuotetoiveita alepakorttelitoive.fi -sivustolla tai suoraan myymälähenkilökunnalle.

Alepa Munkkiniemen puistotie

  • Osoite: Munkkiniemen puistotie 20, 00330 Helsinki
  • Viimeinen aukiolopäivä ennen remonttia lauantai 17.6.
  • Uudistettu myymälä avataan elokuun alussa. Aukioloajat säilyvät ennallaan: ma-pe 6.30–23, la 8–23, su 9–23
  • alepakorttelitoive.fi

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elannon vuosi 2025: pitkäjänteinen kehitys ja investoinnit jatkuivat kaikilla toimialoilla25.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote

S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, HOK-Elanto, juhlisti 120-vuotista historiaansa menneenä vuonna ja kehitti aktiivisesti palveluverkostoansa. Vuoden 2025 aikana HOK-Elantoon liittyi yli 37 000 uutta asiakasomistajaa. Bonusta ja maksutapaetua maksettiin asiakasomistajille vuoden aikana yli 97 miljoonaa euroa. Erinomaisesta vuodesta kiittääkseen HOK-Elanto käytti 4,6 miljoonaa euroa henkilöstönsä palkitsemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye