Sari Kaarnirannan Maaliskuussa kaikki loppui on psykologinen jännitysromaani kolmesta eri elämänvaiheessa olevasta naisesta
6.6.2023 09:20:00 EEST | Basam Books | Tiedote

”Nyt Heikki ainakin uskoisi. Ehkä lopulta jopa ymmärtäisi. Jos ei, tähdet päättäisivät heidän kohtalostaan, eikä Mari epäillyt yhtään auttaa niitä, käyttää hyväkseen niiden viiltävän teräviä sakaroita.”
Helmi istuu keittiönpöydän äärellä, tarkkailee naapurissa asuvan Marin elämää ja yrittää kirjoittamalla ratkaista, mikä siinä on pahasti vinossa. Luovan kirjoittamisen opettaja Senni lukee Helmin tarinoita, vaikka olisi toisaalta halunnut jättää ne kokonaan lukematta. Tarinoiden kaunis kotiäiti pelkää, koska joutuu jatkuvasti peittelemään. Hän peittelee selvitäkseen hengissä.
Asioiden peittely on yhteistä kaikille kolmelle romaanin naiselle. Ulkoinen hallittu järjestys ja sisäinen mielen kaaos törmäävät heidän elämässään. Pikkuhiljaa vanhan elämän alta alkaa kuitenkin raapiutua esiin jotain uutta, aitoa ja tavoittelemisen arvoista. Naiset saavat kerättyä rohkeutta päästää irti ja katsoa sisään omasta ikkunastaan. Lopuista tulee alkuja, kesä taittaa talven ja laskeva aurinko näyttäytyy uutena nousevana.
Sari Kaarnirannan psykologinen jännitysromaani Maaliskuussa kaikki loppui kertoo itsensä kadottamisesta ja löytämisestä, ahtaista parisuhteista, keskiluokkaisesta pahoinvoinnista, lapsuuden arvista, riippuvuuksista, ikääntymisestä, kirjoittamisesta ja talvesta, jonka jälkeen tulee aina kesä, jolloin unikon nuput rapsahtavat auki.
Sari Kaarniranta on kirjailija, jota kiinnostavat jännitteet ihmissuhteissa, niiden syyt ja seuraukset. Sanoja enemmän häntä kiinnostaa se mikä jää sanomatta ja esillä olevaa enemmän kaikki piiloon jäävä. Maaliskuussa kaikki loppui on Kaarnirannan viides romaani.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
Frida Wikblad
frida@basambooks.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Intialainen rakkauslyriikka vie tunteiden maailmaan12.10.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Jasmiiniyöt on ensimmäinen teos Suomessa, joka esittelee laajasti intialaista rakkauslyriikkaa. Virpi Hämeen-Anttila, Eino Leino -palkittu suomentaja, avaa vanhan runouden kautta ajattomia tunteita kuten onnea, kaipuuta ja hurmiota, jotka resonoivat nykypäivän ihmissuhteissa.
Uusi MI-NÄ LU-EN -kirjasarja innostaa lapsia lukemaan – Hiiri ja roskaaja aloittaa odotetun Hiiren metsämysteerit -sarjan5.10.2026 09:37:22 EEST | Tiedote
Pienaakkosin tavutettu, kuvilla tuettu uutuuskirja Hiiri ja roskaaja tekee lukemaan oppimisesta jännittävän seikkailun. Kahden opettajan luoma MI-NÄ LU-EN -kirjasarja laajenee 15.1.2027 uudella Hiiren metsämysteerit -sarjalla, joka yhdistää tarinallisuuden, toiminnalliset pulmatehtävät ja tärkeän luontoteeman.
Miten työlle käy tekoälyn aikakaudella? Uutuuskirja nostaa esiin kolme muutosta, jotka koskevat jokaista työpaikkaa29.9.2026 09:03:23 EEST | Tiedote
Työnimike voi säilyä, vaikka sen alla tehtävä työ muuttuu kokonaan. Janne Ikolan ja Kari Angerian uusi Vedenjakaja – Tekoäly ja työn uusjako tarkastelee, mistä ihmiselle tulevaisuudessa maksetaan ja miten muutokseen voi vaikuttaa.
Roomalaisen sotilaan on oltava uskollinen ja tunnettava velvollisuutensa31.8.2026 16:28:20 EEST | Tiedote
Roomalaiset juhlivat Metaurusjoella 207 eaa. saatua voittoa Hannibalin veljestä, Hasdrubalista. Iloa lisää se, että Hispaniassa Scipio voittaa loputkin Karthagon joukoista ylipäällikköineen, joista toinen on Magon, Barkas-veljeksistä nuorin. Scipion sairastuessa sotilaiden kuri kuitenkin murtuu, ja uskollisuuslupauksensa ja velvollisuutensa unohtaneita on rangaistava.
Ihmiskunnan viisausperinteet haastavat tekoälyn vallankumouksen31.8.2026 15:57:29 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu kun ihmiskunnan vanhat viisausperinteet ja aikamme vallankumouksellisin teknologia kohtaavat? Alkaako kunnioittava vuoropuhelu vai vihamielinen yhteenotto?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


