Ylijohtaja Merja Ekqvist luovuttaa hengenpelastusmitalit Helsingissä 7.6.2023
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist luovuttaa tasavallan presidentin myöntämät hengenpelastusmitalit keskiviikkona 7.6.2023 klo 13 kolmelle Etelä-Suomen alueella asuvalle henkilölle, jotka ovat pelastaneet hengenvaarassa olleen ihmisen osoittaen erityistä rohkeutta ja neuvokkuutta oman turvallisuutensa vaarantaen. Tilaisuus järjestetään Etelä-Suomen aluehallintoviraston Helsingin toimipaikassa, os. Ratapihantie 9 (1. krs).
Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Heitä pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon viimeistään keskiviikkona 7.6. klo 10: Johanna Koskela, p. 0295 016 045, johanna.koskela@avi.fi.
Mitalin saajat:
Ville Liukkonen, Kotka, perusteena jäistä pelastaminen (ei toivo lisäjulkisuutta)
Lauri Malmstedt, Helsinki, perusteena junaradalta pelastaminen
Ari Paju, Ypäjä, perusteena jäistä pelastaminen
Vuosittain hengenpelastusmitali myönnetään noin 10-15 kansalaiselle koko maassa. Vuonna 2023 hengenpelastusmitalilautakunta käsitteli kaikkiaan 84 mitaliesitystä, joista tasavallan presidentti myönsi hengenpelastusmitalin 17 ihmiselle. Mitaleita on myönnetty 1920-luvulta alkaen. Aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu mitaliehdotusten käsittely ja tapahtumien selvittely sekä mitalien luovuttaminen viraston toimialueella asuville henkilöille.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto julkaisee aiheesta tiedotteen hengenpelastusmitalien luovutustilaisuuden 7.6. jälkeen.
Lisätietoja:
Johanna Koskela, pelastusylitarkastaja, p. 0295 016 045 Pelastustoimi ja varautuminen -vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto johanna.koskela@avi.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9–16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Pohjois-Savon hyvinvointialueelle uhkasakolla tehostettu määräys korjata pelastustoimen palvelujen taso6.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto määrää 350 000 euron uhkasakon uhalla Pohjois-Savon hyvinvointialuetta korjaamaan pelastustoimen palvelujen tasossa havaitut huomattavat puutteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme