Loihde rakensi hallintamallin tekoälyn käyttöön ja kehittämiseen
5.6.2023 14:40:36 EEST | Loihde Oyj | Tiedote

Organisaatioilta ja yhteiskunnalta on viime aikoina vaadittu aktiivista otetta tekoälyn hallintaan - koskien sekä tekoälysovellusten kehittämistä että niiden hyödyntämistä. Loihde korostaa omassa tekoälykehityksessään vastuullisuutta ja turvallisuutta. Tekoälyn hallinta liittyy näihin erottamattomasti.
Käytännössä tekoälyn hallinta tarkoittaa sitä, että organisaatiossa on sovittu vastuut, prosessit ja työkalut tekoälyn kehittämiseen, käyttöön ja sen toiminnan seurantaan. Näiden lisäksi tärkeää on henkilöstön tietämyksen ja osaamisen kasvattaminen tekoälyä koskien.
”Selkeästi kirjatut ja arjen käytäntöihin viedyt AI:n käytön periaatteet antavat tukevan selkänojan tekoälyn vastuulliseen hyödyntämiseen. Ne myös tuovat läpinäkyvyyttä toimintaamme. Uskomme tämän osaltaan vahvistavan asiakkaiden luottamusta Loihteeseen ja kykyymme varmistaa heidän liiketoimintansa jatkuvuutta”, sanoo Loihde AI:n teknologiajohtaja Tuomas Lahtinen.
Tekoälyn hallintamalli kytkeytyy Loihteen eettisiin ohjeisiin ja muuhun ohjeistuksiin sekä vastuullisuuden periaatteisiin. Sen sisältö jakautuu kolmeen osaan:
- Tekoäly Loihteen liiketoiminnassa, kytkennät Loihteen muihin sisäisiin periaatteisiin sekä mm. lainsäädännöstä, asiakkailta ja standardeista tulevat vaatimukset
- Tekoälyn hallintamallin viitekehys (esim. elinkaari, vastuut ja roolit)
- Neljä erilaista tekoälyn käyttötapausta
- Avointen kolmannen osapuolen ratkaisujen käyttö
- Ostettujen kolmannen osapuolen ratkaisuiden käyttö sisäisesti
- Tekoälytutkimus ja sisäinen käyttö
- Loihteen asiakkailleen luomat AI-ratkaisut
”Käyttötapausten laadinnassa olennaista on yhteistyö niiden ihmisten kanssa, jotka oikeasti työskentelevät tekoälysovellusten parissa käyttäjinä, kehittäjinä tai vastaavat niiden hankinnasta. Olemme uuden edessä, ja on tärkeää löytää käytänteet, jotka kehittyvät ja toimivat arjessa”, Tuomas Lahtinen korostaa.
Tekoälyn hallinta kiinnostaa Loihteen henkilöstöä, alkuvuonna yhtiön järjestämään AI Governance -koulutukseen osallistui useita kymmeniä loihdelaisia. Mukana oli paljon myös sellaisia, jotka eivät siihen mennessä olleet käyttäneet vielä tekoälysovelluksia, mutta tunnistivat niiden tulevan osaksi omaa työtä jo lähitulevaisuudessa.
Hallintaperiaatteiden kirjaaminen ja ihmisten perehdyttäminen niihin vähentävät myös tekoälyyn kohdistuvia pelkoja. Kun siihen liittyvät riskit ovat hallinnassa, tekoälyn hyödyntämiseen voidaan suhtautua avoimemmin mielin ja innovoida rohkeammin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teknologiajohtaja Tuomas Lahtinen, puh. 041 731 8200, tuomas.lahtinen@loihde.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kasvua ja kilpailukykyä digitalisaation avulla sekä suojautumaan fyysisen ja verkkomaailman uhilta. Loihde koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta: turvaratkaisuista, jossa toimimme Loihde Trust -brändillä, ja digitaalisen kehittämisen liiketoiminnasta, jossa brändejämme ovat Loihde Advance, Loihde Factor ja Loihde Cloudon. Henkilöstöä konsernissa on noin 900 ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli 123 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Loihde Oyj
Loihde julkaisi vapaaehtoisen kestävyysraportin: Turvallisuus ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä11.5.2026 15:00:54 EEST | Tiedote
Ihmisten, tiedon ja yhteiskunnalle kriittisen infrastruktuurin turvallisuus on Loihteen liiketoiminnan ydintä. Fyysisen ja digitaalisen turvallisuuden rakentamisesta yhteiskuntaan syntyy myös Loihteen laajimmalle levittäytyvät vastuullisuusvaikutukset.
Loihde julkistaa tammi-maaliskuun 2026 liiketoimintakatsauksen 24.4.202617.4.2026 15:57:37 EEST | Tiedote
Loihde Oyj julkistaa tammi-maaliskuun liiketoimintakatsauksen perjantaina 24.4.2026 noin klo 8.00. Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen webcast-tiedotustilaisuudessa samana päivänä klo 11.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.events.inderes.com/q1-2026 Esitysmateriaali ja tallenne webcastista tulevat myöhemmin saataville yhtiön verkkosivuille osoitteeseen https://www.loihde.com/sijoittajille/raportit-ja-esitykset.
Loihde ja Läpimurtosäätiö monivuotiseen kumppanuuteen – tavoitteena ehkäistä nuorten syrjäytymistä liikunnan avulla14.4.2026 11:55:51 EEST | Tiedote
Läpimurtosäätiö ja turvallisuuden ja IT-konsultoinnin asiantuntijayritys Loihde aloittavat strategisen yhteistyön, jossa Loihde asettuu säätiön Uusi suunta -ohjelman kummiksi.
Loihteen BLC Turva -yritysoston KKV-käsittely jatkuu edelleen10.4.2026 12:00:20 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hakenut markkinaoikeudelta käsittelymääräajan pidentämistä koskien Loihteen BLC Turva -yritysostoa. Alkuperäinen jatkokäsittelyaika päättyy 22.4.2026 ja KKV on hakenut sen pidentämistä 27.5.2026 asti. Markkinaoikeus on hyväksynyt KKV:n hakemuksen tänään 10.4.2026.
Lauri Harju nimitetty Loihteen AI-tarjooman johtajaksi27.2.2026 09:58:17 EET | Tiedote
Lauri Harju on nimitetty Loihteen AI-tarjoomasta vastaavaksi johtajaksi 1.3.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

