Valtio-omistaja ei osallistu strategisen intressin yhtiöiden riskienhallintaan mutta voi vaikuttaa siihen välillisesti

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastanut valtion strategisen intressin yhtiöiden omistajaohjausta. Valtion strateginen intressi kohdistuu yhtiöihin, joiden toiminta voi olla kriittistä koko yhteiskunnan toiminnan kannalta. On tärkeää, että esimerkiksi maanpuolustusta, huoltovarmuutta ja peruspalveluja tarjoavien valtionyhtiöiden toiminta on varmistettu.
Tarkastusviraston mukaan valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto saa laajasti tietoa yhtiöistä muun muassa tilintarkastajilta, yhtiöiden johtoryhmiltä ja hallitusten puheenjohtajilta sekä omista taloudellisista analyyseistään. Yhtiöiden hallituksissa on myös mukana omistajaohjausosaston virkamiesedustajia, joskin he eivät ole suoraan yhteydessä osaston strategiavastaavaan.
Omistajaohjaaja ei itse osallistu riskienhallintaprosessiin mutta keskustelee yhtiön kanssa riskeistä ja arvioi riskitasoa. Riskienhallinnan järjestämisestä vastaa yhtiön hallitus. Omistajaohjaaja voi vaikuttaa yhtiön toimintaan ja riskienhallintaan hallituksen henkilövalintojen kautta.
”Strategiavastaavan, hallituksen puheenjohtajan ja johdon väliset strategiset keskustelut ovat luottamuksellista, eikä niistä ole saatavissa yksityiskohtaisia tietoja. Siksi niiden vaikutuksia ja sitä, ketkä päätöksiin ovat vaikuttaneet, on vaikeaa arvioida”, VTV:n tuloksellisuustarkastusneuvos Vesa Koivunen sanoo.
Omistajapolitiikan keskeiset periaatteet määritellään hallitusohjelmassa, mutta valtioneuvoston periaatepäätös linjaa tarkemmat suuntaviivat ja toimintatavat omistajaohjaukselle. Periaatepäätöksen mukaan yhtiön hallituksella ja johdolla on vastuu tuoda oleelliset asiat omistajan tietoon.
”Periaatepäätökseen pitäisi kirjata, että strategisia intressejä ei saa vaarantaa esimerkiksi osakemyynneillä, yritysostoilla tai uudelleenjärjestelyillä. Lisäksi dokumenttiin olisi hyvä kirjata, millaisissa tilanteissa on viestittävä omistajalle, että tällaisia toimenpiteitä on tekeillä. Nämä selkeyttäisivät, milloin yhtiön, omistajaohjausosaston ja ministeriön on yhdessä arvioitava vaikutuksia strategiseen intressiin”, Koivunen sanoo.
Valtio-omistaja toivoi Fortumilta riskiä alentavia toimenpiteitä
Valtio-omistaja voi kirjata omistajastrategiaan odotuksensa yhtiön riskien tasosta ja sitä kautta viestiä ne yhtiön johdolle ja talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle. Fortumia koskevassa alkuvuoden 2021 omistajastrategisessa raportissa valtio-omistaja odotti yhtiöltä selkeitä toimenpiteitä, joilla yhtiön liiketoimintaa kehitettäisiin vähäriskisempään suuntaan.
”Vuotta myöhemmin todettiin hieman suoremmin, että omistaja odottaa yhtiön laskevan liiketoimintariskiään. Myöhemmin vuonna 2022 julkaistussa raportissa luki, että omistajaohjaus odotti strategisen intressin turvaavaa toimintaa eli että sähköntuotannon riittävyys turvataan kaikissa olosuhteissa”, Koivunen sanoo.
VTV:n tarkastuksen kohteina olivat valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, puolustusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja valtiovarainministeriön omistajaohjaustoiminto. Tarkastelussa oli mukana 17 valtion strategisen intressin yhtiötä.
Tutustu julkaisuun: Valtion strategisen intressin yhtiöt – riskienhallinta ja toiminnan jatkuvuuden turvaaminen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa KoivunenTuloksellisuustarkastusneuvos, effektivitetsrevisionsråd
Puh:040 733 0923etunimi.sukunimi@vtv.fiJaakko EskolaJohtaja, direktör
Puh:040 7315 403etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Energistödets effekter ska bedömas och stödet riktas noggrannare15.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Stödet för energiinvesteringar som är avsett att främja den gröna omställningen maximerar inte de önskade målen. Statens revisionsverk rekommenderar att resultatmålen och stödkriterierna preciseras.
Energiatuen vaikutukset arvioitava ja tuki kohdennettava tarkemmin15.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vihreää siirtymää edistämään tarkoitettu energiainvestointien tuki ei maksimoi haluttuja tavoitteita. VTV suosittaa tulostavoitteiden ja tukikriteerien tarkentamista.
Drygt en fjärdedel av kandidaterna i välfärdsområdesvalet och en femtedel av kandidaterna i kommunalvalet har öppnat sin valfinansiering2.4.2025 09:56:24 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket har Liberalpartiet och Gröna förbundet hittills gjort flest förhandsredovisningar i välfärdsområdes- och kommunalvalet.
Reilu neljännes aluevaaliehdokkaista ja viidennes kuntavaaliehdokkaista on avannut vaalirahoitustaan2.4.2025 09:56:24 EEST | Tiedote
VTV kertoo, että tähän mennessä suhteellisesti eniten ennakkoilmoituksia alue- ja kuntavaaleissa ovat tehneet Liberaalipuolue ja Vihreä liitto.
Drygt en fjärdedel av partifinansieringens externa bidrag redovisades retroaktivt12.3.2025 12:15:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Statens revisionsverks granskning hade alla externa bidrag som partierna och partiföreningarna fått inte redovisats på det sätt som lagen kräver. Under granskningarna gjordes ett betydande antal retroaktiva redovisningar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme