Espoon seurakunnilta katastrofiapua hirmumyrskyn uhreille Myanmarissa
6.6.2023 09:01:29 EEST | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä myöntää 15 000 euroa katastrofiapua Mocha-hirmumyrskyn uhreille Myanmarissa. Apu toimitaan perille Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Jättisykloni Mocha iski Myanmariin ja Bangladeshiin 14.5.2023. Hirmumyrsk yä on kuvattu voimakkaimmaksi yli vuosikymmeneen. Sadat tuhannet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa.
”Sykloni Mocha on vaurioittanut vakavasti Rakhinen alueen infrastruktuuria Myanmarissa. Vain korkeimmat ja vahvimmat rakennukset ovat selviytyneet”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun Myanmarin maatoimiston johtaja Henry Braun.
Hätätilanne vaatii välitöntä katastrofiapua, jotta ihmiset saavat ruokaa ja suojaa ja infrastruktuuria saadaan jälleenrakennettua.
”Tulemme jakamaan myrskyn tuhoista kärsineille käteisavustuksia. Avustuksen turvin he voivat hankkia ruokaa. Pyrimme tarjoamaan apua 20 000 ihmiselle."
Jo tätä ennen Myanmarissa noin 17,6 miljoonan ihmisen on arvioitu elävän humanitaarisen avun tarpeessa, sillä maan sisäinen konflikti on heikentänyt elinoloja voimakkaasti vuodesta 2017.
Kirkon Ulkomaanapu on osoittanut hätäapurahastostaan 100 000 euroa katastrofeista kärsineiden auttamiseksi. Espoon seurakuntayhtymä on varannut vuoden 2023 budjetista katastrofiapuun 80 000 euroa. Tänä vuonna on jaettu 30 000 euroa Turkin ja Syyrian maanjäristyksen uhreille. Mochan uhrien avustuksen jälkeen katastrofiapua jää käytettäväksi tälle vuodelle 35 000 euroa.
Kuva: KUA
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero JokelaYhteinen seurakuntatyö
Puh:050 324 8746eero.jokela@evl.fiMatti PeiponenMonikulttuurisuustyön asiantuntijaEsbo kyrkliga samfällighet
Puh:09 8050 2512Puh:050 381 7629matti.peiponen@evl.fiLinkit
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Antalet unga kandidater fördubblades i församlingsvalet i Esbo22.9.2026 16:02:43 EEST | Nyheter
I församlingsvalet i Esbo 2026 har sammanlagt 504 kandidater ställt upp. För nästa fyraårsperiod kandiderar 242 personer till gemensamma kyrkofullmäktige och sammanlagt 262 personer till de sex församlingsråden. Största delen av kandidaterna kandiderar i båda valen.
Nuorten ehdokkaiden määrä kaksinkertaistui Espoon seurakuntavaaleissa22.9.2026 11:48:01 EEST | Uutinen
Espoon seurakuntavaaleissa 2026 on asetettu yhteensä 504 ehdokasta. Kirkkovaltuustopaikkaa seuraavalle nelivuotiskaudelle tavoittelee 242 ehdokasta ja kuuteen seurakuntaneuvostoon on ehdolla yhteensä 262 henkeä. Suurin osa ehdokkaista on ehdolla molemmissa vaaleissa.
Perinnemarkkinat avaavat syksyn Espoon sydämessä11.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rakastetut SyysMatin Markkinat järjestetään jo 19. kerran la–su 19.–20.9. klo 10–16. Koko kansan maksuton, päihteetön ja savuton perinnetapahtuma täyttää Espoon tuomiokirkonmäen ympäristön markkinatunnelmalla, yhteisöllisyydellä ja syksyn elämyksillä.
Esbo församlingar hjälper översvämningsoffer i Nepal4.9.2026 12:00:00 EEST | Nyheter
Esbo församlingar beviljar 30 000 euro i katastrofhjälp till översvämningsoffer i Nepal. Hjälpen når fram till området genom Kyrkans Utlandshjälp.
Espoon seurakunnilta katastrofiapua Nepalin tulvan uhrien auttamiseen4.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakunnat päättivät myöntää 30 000 euroa katastrofiavustusta Nepalin tulvan uhrien auttamiseen. Apu kanavoidaan alueella toimivan Kirkon Ulkomaanavun kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme