Suuret investoinnit muuttavat liikennetarpeita länsirannikolla
Läntisen teollisuusvyöhykkeen kauppakamarit: Lappi, Oulu, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Satakunta, Rauma ja Turku ovat toteuttaneet yhdessä Destian kanssa tulevaisuuskatsauksen, joka avaa tätä kehityskulkua. Nyt on myös ensimmäistä kertaa kartoitettu koko länsirannikon käynnistyvien yksityisten investointien volyymi.
Professori ja Destian johtaja Jorma Mäntysen mukaan tämän hetken tiedon mukaan läntiselle teollisuusvyöhykkeelle on tulossa investointeja noin 40 miljardin euron edestä. Tästä tuulivoiman osuus on noin 20 miljardia euroa. Vetyteollisuuden investoinnit ovat yli viisi miljardia euroa, akku- ja mineraaliteollisuuden investoinnit yli kolme miljardia euroa.
– Metsä- ja metalliteollisuus investoivat nekin yhteensä yli kuusi miljardia euroa. Hanketilanne elää koko ajan ja lisää investointeja on odotettavissa, kertoo Mäntynen.
Mittavat investoinnit tuottavat rakennusaikana paljon kuljetuksia, myös erikoiskuljetuksia, ja projektityövoiman liikkuminen kasvattaa liikennemääriä. Uuden tuotannon käynnistyminen merkitsee kuljetusten pysyvää kasvua.
– Tämän historiallisen investointiaallon käynnistyessä olemme panneet huolestuneina merkille, että investoinnit ja niiden tuottamat pysyvät tarpeet eivät näy liikenteen suunnittelupöydillä eivätkä rahoituksen suuntaamisessa, kertoo Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Paula Erkkilä.
Tulevaisuuden liikennettä ei voida rakentaa menneisyyteen pohjautuvan tiedon varaan – kehitys ja liikenneverkon tarpeet eivät etene lineaarisena jatkumona. On iso vaara, että johdamme itsemme harhaan menneisyyteen perustuvalla tiedolla. Menneet liikennemäärät, kuljetusten arvot ja tonnit eivät anna eväitä tulevaan Erkkilä painottaa.
Lapin osalta liikenteen investointitarpeita vauhdittaa myös geopoliittisen tilanteen muuttuminen.
– Lappi tarjoaa koko Suomelle tärkeän huoltovarmuusyhteyden länteen. Liikenteen investoinnit tarvitsevat uuden tulevaisuuskuvan, joka huomioi jättimäiset investoinnit, erikoiskuljetusten vaatimukset ja sen lisäksi vielä huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden tarpeet, toteaa Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala.
Katsaus julkistettiin Helsingissä 6.6.2023 ja siinä kuvataan käynnistyvien investointien vaikutuksia liikenneverkolle ja esitetään toimenpiteitä liikennejärjestelmän kehittämiseen jatkossa entistä vahvemmin tulevaistulevaisuustietoon perustuen. Samalla se on avaus investointien liikennejärjestelmävaikutuksien arviointiin.
Katsaus on luettavissa Lapin kauppakamarin nettisivuilla kokonaisuudessaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa AnsalaToimitusjohtajaLapin kauppakamari
Puh:044 577 7514liisa.ansala@chamber.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Lapin kauppakamari haluaa varmistaa, että yritystoiminnalla on Lapissa kilpailukykyinen toimintaympäristö, Lappi on vetovoimainen sijoittumispaikka, ja että yrityksillä on hyvät verkostoitumismahdollisuudet sekä oikeaa tietoa elinkeinoelämän toimintaympäristöstä.
Lapin kauppakamarin jäsenistöön kuuluu noin viisisataa yritystä eri toimialoilta ja eri puolilta maakuntaa, lisäksi kattava edustus Lapin kuntia ja muita keskeisiä sidosryhmiä. Kauppakamarin perustehtäviä ovat vaikuttaminen alueensa yritystoiminnan toimintaedellytyksiin, kilpailukykyyn ja vetovoimaisuuteen kansainvälistyvässä toimintaympäristössä. Lisäksi tarjoamme neuvontaa, koulutuksia ja verkostoitumismahdollisuuksia sekä myönnämme ja vahvistamme ulkomaankaupan asiakirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin kauppakamari
Hallitus panostaa liikenneverkkoon – Lapille tärkeitä hankkeita mukana20.9.2023 12:11:31 EEST | Tiedote
Lapin kauppakamarin näkökulmasta pohjoisen väylähankkeita tulee kiirehtiä niin huoltovarmuuden varmistamiseksi, korjausvelan kasvun hillitsemiseksi kuin rakentamisalan ahdingon helpottamiseksi. Hallituksen budjettiriihen päätökset lupaavat rahaa myös Lappiin, mutta enemmän tarvittaisiin.
Lapin kauppakamari on valittu Vuoden kauppakamariksi15.9.2023 09:49:07 EEST | Tiedote
Lapin kauppakamari valittiin Vuoden kauppakamariksi kauppakamaripäivillä. Suomessa on 19 alueellista kauppakamaria ja Keskuskauppakamari. Vuosittain palkitaan erityisen ansioitunut kauppakamari.
Itämeren sulkeutuminen meriliikenteeltä: Lappi on ratkaisu Suomen kansainväliselle kaupalle häiriötilanteessa6.9.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Lapin kauppakamari selvitti yhdessä konsulttiyritys Rambollin kanssa Suomen viennin ja tuonnin vaihtoehtoisia reittejä Lapin maayhteyksien kautta tilanteessa, jossa Itämeri olisi osittain suljettu meriliikenteeltä. Häiriötilanteessa 50 % Suomen tuonnista ja viennistä voitaisiin, rimaa hipoen, järjestellä Lapin maayhteyksien kautta Pohjois-Norjan satamiin.
Selvitys: Pohjoinen alue houkuttelee ennätyksellisiä investointeja – investointipotentiaali kasvanut entisestään22.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapin kauppakamarin julkaiseman selvityksen mukaan pohjoisen rajat ylittävän alueen investointipotentiaali on jopa 187 mrd euroa. Selvityksen osana tutkittiin myös vihreän siirtymän investointien osuus kokonaisuudesta. Valtaosa hankkeista liittyy vihreään siirtymään.
Pohjoisen ohjelman kirjaus riemuvoitto Lapin edunvalvonnalle16.6.2023 19:29:30 EEST | Tiedote
Tänään julkaistu hallitusohjelma on Lapin kauppakamarin tuoreen arvion mukaan kokonaisuudessaan hyvä ja pohjoisia investointeja mahdollistava. Ohjelmasta löytyy Lapin tulevaisuuden kannalta positiivisia kirjauksia esimerkiksi lupauksen pohjoisen ohjelman laatimisesta ja investointien vauhdittamisesta. Puutteena on, että hallitusohjelmassa ei tunnisteta matkailun roolia merkittävänä elinkeinoalana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme