Lääkärikoulutuksen ja verkkopedagogiikan edelläkävijä Jussi Mertsola palkittiin lääketieteen opettajan palkinnolla
Lääketieteen opettajan Duodecim -palkinto on myönnetty lastenlääkäri, professori Jussi Mertsolalle. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. Mertsola on vienyt lääkärikoulutusta laaja-alaisesti eteenpäin niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Hän on toiminut aktiivisesti lääkärijärjestöissä ja edistänyt lääkärikoulutuksen kehitystä.

Palkintoperusteluissa Jussi Mertsolaa kiitellään monipuoliseksi, ennakkoluulottomaksi ja innovatiiviseksi kollegaksi, jonka kliinisessä opetuksessa psykologinen turvallisuus on aina ollut läsnä.
”Olen suuresti yllättynyt ja ilahtunut tästä palkinnosta! Toivon, että palkinto omalta osaltaan havahduttaisi päättäjiä huomioimaan paremmin jatkuvan koulutuksen merkityksen 'human capital' -investointina, eikä pelkästään menoeränä. Asia on hyvin tärkeä terveydenhuollon kaikilla aloilla. Koulutus tuo osaamista, osaaminen työtyytyväisyyttä ja henkilöstön stabiliteettia. Nykyisessä sote-uudistuksessa koulutuksen asema tulisi selkiinnyttää ja resursoida.”
Mertsola valmistui lääkäriksi vuonna 1978 ja lastenlääkäriksi vuonna 1987 Turun yliopistosta. Hän työskenteli 1990-luvulla kliinisenä opettajana ja Tyksin lastenpoliklinikan sivutoimisena osastonylilääkärinä. Turun yliopiston lastentautiopin professorina hän toimi vuosina 2000–2010.
Mertsola eläköityi vuonna 2018. Työuransa kahdeksan viimeistä vuotta hän toimi Tyksin Lasten ja nuorten klinikan ylilääkärinä sekä toimialuejohtajana.
”Eläkeläisenä toimintani jakautuu lähinnä globaalin verkkokoulutuksen, tutkimustyön ja kolmannen sektorin välille. Yhdistystoiminta suuntautuu erityisesti lapsiperheiden tukemiseen, olen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja. Kaikissa näissä koulutus on tärkeä yhteinen tekijä.”
Lääketieteen verkko-opetuksen kehittäjä
Jussi Mertsolan uran keskeisin elementti on vahva kliininen osaaminen ja kokemus. Työ yliopistosairaalassa on aina tuntunut erityisen merkitykselliseltä.
”Olen ollut onnekas saadessani toimia hyvin monipuolisesti eri lääkäriuran sektoreilla. Kliininen osaaminen ja kokemus on ollut uralla keskeistä: sen oheen rakentui kliininen lastentautien perusopetus, myöhemmin jatkokoulutus ja lopulta erityisesti täydennyskoulutus. Lisäksi tutkimustyö on innoittanut minua yli 40 vuoden ajan.”
Mertsola on myös lääketieteen verkko-opetuksen uranuurtaja ja kehittäjä. Pitkän uransa kohokohdiksi hän mainitsee innostavat ohjaajat ja yhteistyökumppanit, joiden kanssa on luotu uusia koulutuksen ja tutkimuksen innovaatioita. Kollega Markku Äärimaan innoittamana hän perehtyi verkkopedagogiikkaan 2000-luvun alussa.
Mertsola tekee edelleen töitä Turun yliopiston koulutuksen tukipalvelujen kanssa järjestäen globaaleja verkkopedagogiikan kursseja Indonesiaan, Vietnamiin ja Afrikkaan. Lisäksi hän toimii viikoittain hankkeessa, jonka tarkoituksena on lapsi- ja äitiysterveydenhuollon, verkko-opetuksen sekä IT-infrastruktuurin kehittäminen Afrikassa.
Mertsola on myös mukana lasten lääketutkimuksen eurooppalaisessa kehittämishankeessa (c4c), jossa hän toimii seitsemän kuukauden mittaisten Advanced course on paediatric clinical trials and drug development -kurssien koordinaattorina.
”Verkko-opetus oli 20 vuotta sitten lähinnä harraste. Tekniset vaikeudet ja ymmärtämättömyys usein tuskastuttivat. COVID-19-pandemian myötä digikoulutus nousi uudelle tasolle. Tekniikat paranivat ja globaalit väylät avautuivat. Kansainväliset kontaktit, uudet toimintamallit, ajasta ja paikasta riippumattomat mahdollisuudet ovat innostavia, ja mahdollistavat nyt sellaisia asioita, joita on harjoiteltu kansallisella tasolla jo vuosia.”
Jussi Mertsola
- 71-vuotias, viiden lapsen isoisä.
- Väitellyt hinkuyskästä vuonna 1985, 208 kansainvälistä julkaisua ja 11 ohjattua väitöskirjaa.
- European Society for Paediatric Infectious Diseases -yhdistyksen Bill Marshall -palkinto vuonna 2010.
- Turunmaan Duodecim-seuran puheenjohtaja vuosina 2003–2004 ja Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen puheenjohtaja vuosina 2010–2013, toiminut myös Duodecimin ja SLY:n koulutusvaliokunnissa.
- Toimii aktiivisesti kansainvälisellä koulutussektorilla muun muassa verkko-opettajana ja koordinaattorina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Mertsolaprofessori
Puh:040 556 6173jussi.mertsola@utu.fiNiina Myllysviestinnän ja markkinoinnin asiantuntijaLääkäriseura Duodecim
Tavoitettavissa klo 9–15.30.
Kuvat

Lääketieteen opettajan Duodecim -palkinto jaetaan vuosittain lääkärien perus-, jatko- tai täydennyskoulutusta tai tutkijakoulutusta ansiokkaasti ja pitkäjänteisesti kehittäneelle henkilölle. Palkinto myönnettiin Lääkärikouluttajien Kesäkoulussa 8.6.2023 Majvikissa, Kirkkonummella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duodecim
Rahapeliongelmasta Käypä hoito -suositus: Rahapeliriippuvuutta voidaan hoitaa29.11.2023 07:12:00 EET | Tiedote
Rahapeliriippuvuus on heikosti tunnistettu sairaus Suomessa. Tuore hoitosuositus antaa terveydenhuollon ammattilaisille työvälineitä ongelmapelaamisen havaitsemiseen ja hoitoon.
Duodecimin Nuori tutkija -palkittu Juha Väyrynen: ”Tutkimustyössä saan onnistumisen kokemuksia pystyessäni luomaan uutta tietoa”17.11.2023 14:00:00 EET | Tiedote
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt Nuoren tutkijan palkinnon 35-vuotiaalle syöpäbiologian dosentti Juha Väyryselle. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa. Väyrysen suolistosyöpätutkimus lisää ymmärrystä kasvainten monimutkaisista immuunireaktioista, mikä voi jatkossa auttaa lääkehoitojen kehittämisessä.
Sosiaalilääketieteen uranuurtaja Ilkka Taipale palkittiin arvostetulla Konrad ReijoWaaran palkinnolla17.11.2023 14:00:00 EET | Tiedote
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt psykiatri, sosiaalilääketieteen dosentti ja kansalaisaktivisti Ilkka Taipaleelle maamme arvostetuimpiin lääketieteellisiin tunnustuksiin kuuluvan Konrad ReijoWaaran palkinnon. Taipaleen ura sosiaalilääketieteen ja yhteiskunnallisten asioiden parissa on hengästyttävä, mutta menneiden saavutusten sijaan hän tähyää tulevaan.
Maapallo ja Homo sapiens potilaana – tervetuloa 23.11. kirjailtaamme Tiedekulmaan!15.11.2023 15:07:23 EET | Kutsu
Kuinka globaalit ympäristöongelmat vaikuttavat ihmisten terveyteen? Millainen on planetaarinen elämäntapa? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Helsingin yliopiston Tiedekulman Stage-lavalla 23.11. klo 17.30 järjestettävässä kirjaillassamme. Tervetuloa mukaan!
Kollegiaalisesta toiminnasta ja opetuksesta palkittu Juha Grönroos: ”Jokainen kohtaaminen nuorten kanssa tuo virtaa myös minulle"7.11.2023 19:30:00 EET | Tiedote
Turunmaan Duodecim-seuran 3500 euron arvoinen tunnustuspalkinto myönnettiin Turun Lääketiedepäivien avajaisissa kirurgian professori, ylilääkäri Juha Grönroosille, joka tunnetaan työhönsä sitoutuneena, innostavana opettajana ja ohjaajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme