Tieto huoneistotietojärjestelmän tulosta on vihdoin saavuttanut pienet taloyhtiöt

7.6.2023 07:31:00 EEST | Maanmittauslaitos | Tiedote

Jaa

Maanmittauslaitos on teettänyt tutkimuksen siitä, kuinka hyvin pienten taloyhtiöiden päätöksentekijät tuntevat huoneistotietojärjestelmään siirtymisen määräajat. Maamme kaikkien asunto-osakeyhtiöiden täytyy siirtää osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä, mutta viime lokakuussa teetetyssä tutkimuksessa havaittiin, että jopa 40 % pienten taloyhtiöiden hallituksen jäsenistä ei ollut tietoisia määräajasta. Nyt teetetyssä tutkimuksessa takarajasta tietämättömien määrä oli pienentynyt selvästi.

Kuva: Riku Nikkilä
Kuva: Riku Nikkilä

Kantar Publicin kanssa tehty tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluna, jossa haastateltiin yhteensä 302 isännöitsijää, hallituksen puheenjohtajaa tai hallituksen jäsentä. Lähes kaikki haastatellut (97 %) olivat kuulleet, että taloyhtiöiden pitää siirtää osakasluettelonsa Huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Parhaiten asian tiesivät isännöitsijät (99 %) ja hieman heikommin hallitusten puheenjohtajat (93 %) ja muita heikoimmin hallitusten jäsenet, joista 88 % oli kuullut asiasta. Tietoa huoneistotietojärjestelmästä oltiin saatu parhaiten työpaikalta, postitse tai lehdistä. 

Huoneistotietojärjestelmän mukanaan tuomat edut eivät ole vielä tiedossa

Vain reilu puolet (60 %) haastatelluista tiesi, että huoneistotietojärjestelmään siirtymisen jälkeen osakkaiden yhteystietojen ylläpitäminen poistuu taloyhtiöltä ja siirtyy Maanmittauslaitoksen vastuulle. Vain joka kolmas (32 %) tiesi, että myös omistajanvaihdosten selvittäminen ja kirjaaminen Huoneistotietojärjestelmään siirtyy Maanmittauslaitokselle. Vain 6 % tutkimukseen vastanneista tiesi, että myös varainsiirtoveron maksamisen valvonta siirtyy Maanmittauslaitoksen vastuulle. 

Suuri enemmistö (88 %) haastatelluista tiesi, että taloyhtiön hallituksen tulee kertoa osakkaille, että osakkaiden tulee muuttaa osakekirjansa sähköiseksi 10 vuoden kuluessa osakasluetteloiden siirtämisestä Huoneistotietojärjestelmään. Kiirettä osakekirjojen sähköistämiselle ei siis ole, varsinkin jos ne ovat pankissa lainan vakuutena. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.

Maanmittauslaitos.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos

Det IT-ramavtal på 257 miljoner euro som samordnades av Lantmäteriverket har slutförts29.6.2026 11:30:00 EEST | Pressmeddelande

På våren inleddes en konkurrensutsättning för upphandling av IT-experttjänster inom jord- och skogsbruksministeriets förvaltningsområde. Konkurrensutsättningen samordnades av Lantmäteriverket, och upphandlingsbeslutet publicerades den 25 juni 2026. Den totala omfattningen av upphandlingen har beräknats till högst 257 250 000 euro. Ramavtalet innehåller ingen köpplikt.

Statistik: Försäljningen av sommarstugor ökade, priserna sjönk – de dyraste sommarstugorna i Nyland16.6.2026 07:15:00 EEST | Pressmeddelande

Antalet sommarstugor som såldes i Finland ökade med mer än 17 procent jämfört med året innan, medan priserna sjönk med drygt sex procent. I Birkaland sjönk priserna på sommarstugor med mer än nio procent. I Nyland och Päijänne-Tavastland fortsatte priserna att stiga. Lantmäteriverket sammanställde köpeskillingarna för semesterfastigheter och antalet köp ur köpeskillingsregistret för januari-maj 2026.

Tilasto: Mökkikauppa vilkastui, hinnat laskivat – kalleimmat mökit Uudellamaalla16.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote

Kesämökkien kauppamäärät kasvoivat Suomessa yli 17 prosenttia viime vuodesta, mutta hinnat laskivat 6 prosenttia. Pirkanmaalla mökit halpenivat yli 9 prosenttia. Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä hinnat jatkoivat nousuaan. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä tammi-toukokuussa 2026 tehtyjen lomakiinteistöjen kauppahinnat ja kauppojen lukumäärät.

Norjan ja Suomen rajalla ei merkittäviä muutoksia – Tenojoen jokiuoman muutoksilla pieni vaikutus maiden rajoihin15.6.2026 08:08:32 EEST | Tiedote

Suomen ja Norjan rajankäyntivaltuuskunnat kävivät läpi 737 kilometrin mittaisen valtakunnanrajan. Rajankäynnin yhteydessä valtakunnanraja mitattiin ja kaikki 209 rajapyykkiä tarkistettiin, huollettiin ja dokumentoitiin. Rajankäynnin aikana myös raja-aukkoa huollettiin vaativissa maasto-olosuhteissa. Pääsääntöisesti rajalinja pysyi entisellään vain Tenojoen jokiuomassa rajalinja muuttui vähäisissä määrin. Myös Luotojen ja saarien omistussuhteet pysyivät ennallaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye