Muutoksia Veritaksen johtoryhmässä
Veritas Eläkevakuutuksen johtoryhmässä tapahtui muutoksia kesäkuun alussa. Veritas uudisti samalla organisaatiorakennettaan.

”Muutosten tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta entisestään. Haluamme tarjota alan parhaan asiakaskokemuksen ja varmistaa, että organisaatiorakenne tukee kasvua mahdollisimman hyvin”, sanoo Veritaksen toimitusjohtaja Carl Haglund.
Asiakkuusjohtaja ja johtoryhmän jäsen Staffan Åberg on nimitetty uuden Eläke- ja vakuutuspalvelut -sektorin johtajaksi. Åberg jatkaa tehtävässään johtoryhmän jäsenenä.
”Odotan innolla, että pääsen johtamaan palvelumme kehitystyötä vakuutusasiakkaiden lisäksi myös edunsaajien hyväksi. Johtotähtemme on jatkossakin henkilökohtainen, sujuva ja helposti saatavilla oleva palvelu, ja se on myös suurin kilpailuetumme”, sanoo Åberg.

Veritaksen myyntijohtaja Michael Isaksson on nimitetty Asiakkuudet-sektorin vt. johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.6.2023 alkaen.
”Otan tehtävän nöyrästi vastaan ja olen ylpeä, että saan olla osa tätä osaavaa ja palveluhenkistä tiimiä. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme parasta palvelua parhaaseen hintaan”, kommentoi Isaksson.
Sektorijohtaja ja johtoryhmän jäsen Mika Paananen siirtyy kesän jälkeen uusiin työtehtäviin Veritaksen ulkopuolelle. Veritaksessa Paanasen vastuulle ovat kuuluneet eläkkeet, kuntoutus ja työkykyriskin hallinta.
Kuva Veritaksen pääkonttorista: Wellu Hämäläinen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi AsikainenViestintäpäällikkö
Puh:050 560 0117suvi.asikainen@veritas.fiVeritas on vastuullinen ja vakavarainen työeläkeyhtiö, joka huolehtii yli 120 000 henkilön työeläketurvasta. Veritaksen sijoitusten arvo oli 4,3 miljardia euroa maaliskuun lopussa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkevakuutusyhtiö Veritas
Veritas delårsöversikt 1.1–30.6.2023: Året började starkt för Veritas – placeringarna avkastade 2,4 procent24.8.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Avkastningen på arbetspensionsbolaget Veritas placeringar i januari–juni var 2,4 procent. I slutet av juni var solvensnivån 122,3 procent och solvenskapitalet 1,6-faldigt i förhållande till solvensgränsen. Kundanskaffningen fortsatte utvecklas stadigt under årets andra kvartal.
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–30.6.2023: Veritaksella vahva alkuvuosi – sijoitukset tuottivat 2,4 prosenttia24.8.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 2,4 prosenttia. Vakavaraisuusaste oli kesäkuun lopussa 122,3 prosenttia ja vakavaraisuuspääoma oli 1,6-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden. Vahva kehitys asiakashankinnassa jatkui vuoden toisella neljänneksellä.
Kutsu: työeläkeyhtiö Veritaksen tulosinfo 24.8. klo 1014.8.2023 09:50:50 EEST | Kutsu
Työeläkeyhtiö Veritas Eläkevakuutus julkaisee tammi-kesäkuun tuloksensa torstaina 24.8. Median edustajat ovat tervetulleita tulosinfoon, joka järjestetään etäyhteyden välityksellä klo 10–11.
Veritas delårsöversikt 1.1–31.3.2023: Veritas minskade väsentligt koldioxidintensiteten i sina placeringar27.4.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Avkastningen på arbetspensionsbolaget Veritas placeringar i januari–mars var 1,6 procent. Solvensen hölls på en betryggande nivå och var i slutet av mars 1,7-faldig i förhållande till solvensgränsen. Veritas fick rekordmånga nya kunder i början av året.
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2023: Veritas on vähentänyt sijoitustensa hiili-intensiteettiä merkittävästi27.4.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen sijoitukset tuottivat tammi-maaliskuussa 1,6 prosenttia. Vakavaraisuus pysyi turvaavalla tasolla ja oli maaliskuun lopussa 1,7 kertainen vakavaraisuusrajaan nähden. Veritas sai alkuvuonna ennätysmäärän uusia asiakkaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme