HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n lipunmyynti alkuvuodesta hyvässä vauhdissa

Jaa

HSL:n lipunmyynti on alkuvuoden aikana ollut hyvässä vauhdissa, vaikka AB-lippujen myynti näyttääkin olleen aiempaa vähäisempää. Alustavien tietojen mukaan toukokuun myynti näyttää lupaavalta.

HSL:n lippujen hinnoittelu muuttui 1.1.2023, jolloin ABCD-lippujen hinnat laskivat merkittävästi, kun taas AB- ja BC-lippujen hinnat nousivat. Tämän seurauksena osasimme odottaa, että kallistuneiden lipputyyppien myynti jonkin verran vähenee. On kyse hintajoustosta: siitä, miten paljon enemmän lippu voi maksaa ilman että korkea hinta alkaa laskea lipputuloja. Tätä arvioimme HSL:ssä koko ajan, tarvittaessa kriittisestikin.

AB-lippujen vähentyneen myynnin taustalla on arviomme mukaan silti myös muita syitä kuin vuodenvaihteessa muuttunut lipun hinta. Helsingin kantakaupungissa on nyt ja lähivuosina käynnissä useita katutöitä, jotka vaikuttavat etenkin raitiovaunujen reitteihin ja houkuttelevuuteen. Myös etä- ja hybridityön vaikutukset ovat osuneet voimakkaimmin nimenomaan AB-lippujen myyntiin.

Toisaalta vertailu viime vuoteen on haasteellista, sillä huhtikuussa 2022 koronapandemia vaikutti vielä matkustamiseen ja ympäröivään yhteiskuntaan merkittävästi. Sen vuoksi esimerkiksi huhtikuun 2023 lukuja on ollut järkevintä verrata syyskuun 2022 lukuihin. Molempien kuukausien aikana pyöräillään, mutta joukkoliikenteen käyttö on silti runsaampaa kuin kesän aikana, vaikka kuukaudet eivät kaikilta osin olekaan täysin vertailukelpoisia.

Huhtikuussa 2023 myytyjen AB-kertalippujen määrä oli 13 prosenttia pienempi kuin syyskuussa 2022. Toisaalta huhtikuussa oli pääsiäisen takia vain 18 arkipäivää, kun syyskuussa niitä oli 22. Tarkempi analyysi lipunmyynnin muutosten syistä vaatii tarkastelua pidemmällä aikavälillä.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2022 HSL:n toimintakulut olivat 734 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 815 miljoonaa euroa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 304 miljoonaa nousua, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Suuret kaupunkiseudut peräänkuuluttavat valtiolta riittäviä panostuksia kestävään kasvuun13.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Seitsemän suurinta kaupunkiseutua esittävät yhteisessä kannanotossaan vakavan huolensa valtion niukoista resursseista kaupunkiseutujen kasvun tukemiseen. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma tunnistaa MAL-seutujen keskeisen merkityksen, mutta ei juurikaan varaa rahoitusta seutujen kehittämiseen. Seudut ovat määrätietoisesti kehittäneet kestävää yhdyskuntarakennetta ja peräänkuuluttavat pitkäjänteisyyttä myös valtiolta.

HSL ja Helsingin seudun kunnat kartoittavat liikkumistutkimuksella asukkaiden tekemiä matkoja ja kulkutapoja1.9.2023 09:20:16 EEST | Tiedote

Ensimmäiset kutsukirjeet vuoden 2023 Liikkumistutkimukseen, joka selvittää Helsingin seudun asukkaiden matkoja ja kulkutapoja, on postitettu. Kutsun saa lähes 42 000 satunnaisesti valittua Helsingin seudun asukasta. HSL kehottaa vastaamaan tutkimukseen, sillä sen avulla saadaan tärkeää tietoa liikennettä koskevien päätösten ja suunnitelmien pohjaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme