Heinäkuun 18. päivänä alkavalla Konneveden Naisten viikolla on tänä vuonna keskiössä neljän uniikin konsertin sarja – esiintyjinä Arja Saijonmaa, Vilma Jää, Tuomo & Markus, Timo Korhonen ja Uli Kontu-Korhonen
7.6.2023 11:54:10 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Konneveden kotiseutumuseolla 18.–23. heinäkuuta järjestettävä Naisten viikko tarjoaa tänä kesänä entistäkin laadukkaamman ja monipuolisen kattauksen kulttuuria ja perinnettä. Saunalla, sisulla ja kolmella kalalla -otsikolla kulkeva, erilaisiin teemapäiviin jaettu tapahtumakokonaisuus sisältää muun muassa museon akustisesti ainutlaatuisessa savutuvassa järjestettävän neljän intiimin konsertin sarjan. Konserttien ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä. Lisäksi luvassa on paljon maksutonta ohjelmaa, kuten löytöretki sisäiseen voimaan, metsäjoogaa kalevalaisin asanoin ja lumoavaa kuorolaulua. Festivaalin päätöspäivänä paikalliset yrittäjänaiset tarjoavat museon pihapiirissä koko perheen ilmaisen barokkipiknikin Suomalaisen Barokkiorkesteri FiBon konsertin tahdissa.

Konneveden Naisten viikko on jaettu kuuteen teemapäivään, joissa esiintyvät teemoihin erityisesti kuratoidut artistit.
Metsälaidun-päivänä 18.7. kuullaan muusikon ja Kaija Saariahon Innocence-uutuusoopperasta maailmantähdeksi nousseen Vilma Jään karjankutsuhuutoja kantelevirtuoosi Hanna Ryynäsen Saarijärven kanteleen säestämänä.
Sisu-päivänä 19.7. tutkitaan sisäistä voimaa kansainvälisen sisu-mentorin ja tutkijan Emilia Elisabet Lahden johdolla ja kuullaan savunpehmeää soulia americana-maustein Tuomo & Markus -duon tulkitsemana. Tuomo & Markus -duon tämän vuoden alussa julkaisema, käänteentekeväksi kotimaiseksi levyksi sanottu Game Changing -albumi on ollut kansainvälinen arvostelumenestys ja se sai esimerkiksi Helsingin Sanomien arviossa täydet viisi tähteä. Albumilla ja keikkakokoonpanossa vierailee muun muassa trumpetisti Verneri Pohjola, jolle juuri edesmennyt Kaija Saariaho sävelsi viimeisenä teoksenaan vielä kantaesittämättömän konserton HUSH. Tuomo & Markus tekee Konneveden ainutlaatuisen duokeikan lisäksi kesän aikana muutaman korkean profiilin bändiesiintymisen muun muassa Helsingin Savoy-teatterissa, Pori Jazz -festivaalilla ja Flow Festivalilla.
Voima-päivänä 20.7. on mahdollisuus tutustua metsäjoogaan kalevalaisin asanoin metsä- ja fysioterapeutti Virpi Poikolaisen ohjauksessa sekä kuulla Lumous-kuoron voimallisia lauluja.
Taide-päivänä 21.7. kuullaan musiikkia keskiajalta 1960-luvulle kitaristi Timo Korhosen ja sopraano, multi-instrumentalisti Uli Kontu-Korhosen esittäminä, harvinaisen soitinkavalkadin siivittämänä. Konsertilta on lupa odottaa poikkeuksellista taituruutta, sillä esimerkiksi kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Salonen on luonnehtinut Timo Korhosta “kaikilla mittareilla mitattuna yhdeksi aikamme tärkeimmistä kitaristeista”.
Sauna-päivänä 22.7. oman saunakirjankin julkaissut kansainvälinen saunalähettiläs, laulaja-taiteilija ja maailmantähti Arja Saijonmaa johdattaa konsertissaan saunan ja sisun saloihin huippupianisti Petri Somerin säestämänä.
Viimeisenä Perhe-päivänä 23.7. paikallinen 12 naisyrittäjän varta vasten Naisten viikon vuoksi järjestäytynyt yhteisrintama “barokkaa” ja tarjoaa Suomalaisen Barokkiorkesteri FiBon konsertin Konneveden museon pihapiirissä. Maksuttomalle Barokkipiknikille ovat tervetulleita erityisesti perheet ja seurueet ja ikään ja kokoon katsomatta.
Naisten viikon tuottajan Kristiina Hurmerinnan mukaan ohjelma on rakennettu nykyajan ja historian risteyskohtiin. Saunalla, sisulla ja kolmella kalalla -kokonaisuus lähtee paikallisista perinteistä, silmukoi sekaan luontevasti ajankohtaisen ja modernin onnistuen luomaan myös uutta yhteistyötä.
– Minulta on kysytty monesti että “Mitkä kolme kalaa?” ja nehän ovat tietenkin Konnevedestä nousevat hauki, lohi ja muikku. Niillä sammutamme Naisten viikolla fyysisen nälän, mutta myös henki saa yllin kyllin inspiroivaa ravintoa. Tärkeä asia Naisten viikossa on paikallisen ja valtakunnallisen tietotaidon kohtaaminen. Naisista on moneksi. Kansainvälinen superstara ja hautaustoimiston sirkku tai oopperalavojen tuorein komeetta yhdessä paikallisen rautarouvan kanssa, samalla penkillä meidän museolla. Tämä kutkuttaa minua. Se haastaa, siitä syntyy sosiaalista liimaa, yhteisöllisyyttä. Vieraat saavat myös maistaa, miltä Konnevesi maistuu. Täällä leivotut leivät ja täällä pyydetyt ja käsitellyt kalat edustavat korkeaa perinteistä osaamista, Kristiina Hurmerinta muistuttaa.
Naisten viikko Keskisuomalainen-lehdessä
NAISTEN VIIKKO 18.–23.7. 2023 Konneveden Museolla
Konserttien liput ovat myynnissä Tiketissä. Huom! Savutupaan mahtuu kerrallaan 40 henkeä kaikille onnistuneen esityksen takaamiseksi. Jokaiseen konserttiin myydään myös 10 €:n hintaisia näkörajoitteisia pihalippuja, musiikki kuuluu pihalle savutuvan avoimista ikkunoista. Väliaikatarjoilut eivät sisälly konserttilipun hintaan.
Museon alueelle on vapaa pääsy.
SAUNALLA, SISULLA JA KOLMELLA KALALLA – NAISTEN VIIKON OHJELMA:
18.7. tiistai: METSÄLAIDUN
Klo 18.00 Vilma Jää (laulu) & Hanna Ryynänen (Saarijärven kantele)
Väliajalla Kielen päällä Siikakosken lohileipää ja kihlat tuohella,
Irmeli Valkonen-Minkkinen
Konserttiliput savutupaan 40 € ja ulkokatsomoon 10 €
Ennakkoliput Tiketistä
19.7. keskiviikko: SISU
Klo 14.00 Sisäinen voima, kirjailija, Sisu-mentori ja tutkija TkT Emilia Elisabet Lahti
Vapaa pääsy
Klo 18.00 Game Changing, Tuomo & Markus -duo, savunpehmeää soulia, folkia, jazzia, americanaa
Väliajalla Kielen päällä savumuikut
Konserttiliput savutupaan 40 € ja ulkokatsomoon 10 €
Ennakkoliput Tiketistä
20.7. torstai: VOIMA
Klo 8.00 museon pihamaalla metsäjoogaa kalevalaisin asanoin, Virpi Poikolainen
Klo 18.00 Lauluja voimasta, Konneveden naiskuoro Lumous, väliajalla Pisankamunien maailmankaikkeus, tekstiilitaiteilija Sirpa Hasa
Vapaa pääsy kaikkiin päivän tapahtumiin
21.7. perjantai: TAIDE
Klo 18.00 Linnun laulua, musiikkia keskiajalta 1960-luvulle, Timo Korhonen (kitara), Uli Kontu-Korhonen (sopraano) instrumentteinaan dulcimer, organetto ja sinfonia
Väliajalla Kielen päällä haukipullia
Konserttiliput savutupaan 40 € ja ulkokatsomoon 10 €
Ennakkoliput Tiketistä
22.7. lauantai: SAUNA
Klo 18.00 Sauna, sisu ja Saijonmaa, Arja Saijonmaa (laulu) & Petri Somer (piano)
Väliajalla Kielen päällä perunarieskaa Sanna Tiihosen tapaan
Konserttiliput savutupaan 40 € ja ulkokatsomoon 10 €
Ennakkoliput Tiketistä
23.7. sunnuntai: PERHE
Klo 14–16 Koko perheen Barokkipiknik, Suomalainen Barokkiorkesteri FiBO
Vapaa pääsy
Lisätiedot:
Kristiina Hurmerinta
tel. +358 45 263 0307
hurmerinta.kristiina@gmail.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat






Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta – Konneveden Naisten viikko 2026 julkisti ohjelmansa9.4.2026 10:49:42 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko järjestetään tänä vuonna 18.-20. heinäkuuta. Luvassa on jälleen taianomaisia päiviä ja öitä keski-Suomen sydämessä konserttien, runouden ja sanataiteen, luentojen, taidenäyttelyjen, kulinarististen elämysten ja yllättävien kohtaamisten parissa. Konneveden keskustan eri tapahtumapaikkoihin sijoittuva tapahtuma tuo yhteen hengen, taiteen ja tulevaisuuden tulkitsijoita ja asiantuntijoita arkkitehtuurista filosofiaan. Liput maksullisiin tapahtumiin ovat nyt myynnissä Tiketissä. Maksullisten tapahtumien lisäksi Naisten viikko tarjoaa kävijöilleen runsaasti maksutonta pop-up-ohjelmaa ja yllätyksiä.
Musiikkitalon Urkujen syksyn 2026 ohjelma julki – luvassa klassikoita, tähtivieraita sekä odotettu toiveuusinta7.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkitalon Urkujen kolmas syksy tuo Helsingin Musiikkitalon konserttisaliin kansainvälisiä huippuvieraita, nuoren tähtilupauksen sekä poikkeuksellisia ohjelmakokonaisuuksia klassikoista kantaesitettävään urkusatuun ja elektroakustisiin kokeiluihin. Syyskauden kohokohtiin kuuluvat muun muassa Olivier Latryn ja Shin-Young Leen nelikätinen duokonsertti, Kimmo Pohjosen Hallowed Lungs – Pyhät keuhkot -teoksen odotettu paluu sekä koko perheen urkusatu. Marraskuussa kuullaan myös Wayne Marshallin ja Lahden Gospelkuoron yhteiskonsertti, ja kausi huipentuu Bachin musiikin ympärille rakentuvaan joulukonserttiin. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä.
Tytti Metsä ja Hyypiöt yhdistää Yhteistä rytmii -levyllään americanaa ja indie popia juurevaan kansanmusiikkiin3.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tytti Metsä ja Hyypiöt -trio julkaisee esikoisalbuminsa Yhteistä rytmii pitkäperjantaina 3. huhtikuuta 2026. Levy on kuultavissa ja ladattavissa suoratoistopalveluissa ja saatavilla myös vinyylinä ja CD:nä hyvinvarusteilluista levykaupoista. Julkistusta juhlitaan kuuntelusessiolla ja livekeikalla Jätkäsaaren Uudella Saunalla tänään 3.4. alkaen klo 17.00, tapahtumaan on vapaa pääsy.
Siri Hustvedt Helsinki Lit Masterclass -sarjan vieraaksi toukokuussa31.3.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Järjestyksessä viides Helsinki Lit Masterclass saa kevään 2026 toisen kirjallisuuden mestarikurssinsa vieraaksi todellisen maailmankirjallisuuden supertähden, norjalais-amerikkalaisen Siri Hustvedtin. Hakuaika 14. toukokuuta järjestettävälle kurssille alkaa tänään tiistaina 31. maaliskuuta.
Hongkongin filharmonikot Tarmo Peltokosken johdolla Helsingin Musiikkitaloon – lipunmyynti käynnissä nyt30.3.2026 09:13:08 EEST | Tiedote
Aasian huippuorkestereihin lukeutuva Hongkongin filharmoninen orkesteri saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy Helsingin Musiikkitalossa 28. marraskuuta. Kapellimestarina nähdään kansainvälisen läpimurron tehnyt Tarmo Peltokoski ja solistina saksalainen pianisti Martin Helmchen. Konsertissa kuullaan Yao Chenin Waltz of the Rolling Giants, Saint-Saënsin Eläinten karnevaali sekä Wagnerin maailmaan johdattava Der Ring – An Orchestral Adventure.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme