Väitös: Innovaatiopolitiikka hukkasi suuntansa 2010-luvulla ja siirtymä biotalouteen on tavoitteita jäljessä

Parhaillaan on käynnissä koko yhteiskunnan kannalta merkittävä muutosprosessi fossiilitaloudesta kohti biotaloutta. Uusiutuvia luonnonvaroja hyödyntävä ja kestävään tuotantoon ja kulutukseen perustuva biotalous haastaa yrityksiä ja muita toimijoita uudistumaan, sillä siitä on ennakoitu merkittävää talouden kasvun uutta aaltoa ja innovaatiotoiminnan ajuria. Samaan aikaan luonnonvarojen käyttöön on liittynyt myös ristiriitaisia tavoitteita.

Valtteri Laasonen tarkastelee biotalouden innovaatiotoiminnan kyvykkyyksiä ja niitä tukevaa politiikka Suomessa. Väitöstutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että siirtymä osaamis- ja innovaatiovetoiseen biotalouteen on Suomessa ollut odotuksia hitaampaa. Suomi on jäänyt 2010-luvulla jälkeen useista verrokkimaista talouden kehityksessä ja tutkimus- ja kehityspanostuksissa, eikä biotalouden kehitys ole toistaiseksi saavuttanut sille asetettuja kunnianhimoisia taloudellisia kasvutavoitteita.

– Tutkimuksessani havaitsin, että innovaatiopolitiikka ajautui kriisiin, eikä sillä ole ollut selvää suuntaa 2010-luvun aikana. Samaan aikaan biotalouden siirtymän edellyttämien kyvykkyyksien pitkäjänteiseen kehittämiseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, Laasonen toteaa.

Suomessa on biomassoihin ja niiden jalostukseen huomattavaa osaamista ja vahva teollinen perusta, joka on kuitenkin viritetty raaka-aineiden hyödyntämiseen.

– Suomella on ollut haasteita siirtyä osaamis- ja innovaatiovetoisen kasvun polulle ja kasvattaa biotalouden tuotteista saatavaa lisäarvoa eli luoda uusia korkean lisäarvon tuotteita, Laasonen kertoo.

Tutkimuksessa analysoitiin kolmella suomalaisella tapaustutkimusalueella yritysten, korkeakoulujen ja julkisten organisaatioiden biotalouden innovaatiotoimintaan liittyviä kyvykkyyksiä. Tapaustutkimukset toteutettiin Keski-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Innovaatiopolitikan tulisi tukea pitkäjänteisesti uudistumista

Tutkimuksen mukaan dynaamisilla kyvykkyyksillä ja verkostokyvykkyyksillä on olennainen merkitys organisaatioiden uudistumisessa ja alueiden siirtymässä kohti osaamis- ja innovaatiovetoista biotaloutta. Lisäksi eri organisaatioiden kyvykkyydet täydentävät toisiaan. Julkisvetoisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan yhdistäminen yritysten intresseihin ja investointeihin näyttää tulosten perusteella osin haasteelliselta.

– Esimerkiksi korkeakoulut ja alueelliset kehitysyhtiöt ovat toimineet aktiivisesti tunnistaakseen biotalouden uusia mahdollisuuksia ja tukeneet yritysten osaamisen vahvistamista. Yksittäisiä edelläkävijöitä lukuun ottamatta yrityksille on ollut silti hyvin haastavaa muuttaa liiketoimintamallejaan ja rakentaa täysin uusia kyvykkyyksiä, Laasonen sanoo.

Tutkimustulokset auttavat tunnistamaan ja kehittämään organisaatioiden innovaatiotoiminnan kannalta olennaisia resursseja ja kyvykkyyksiä biotalouden siirtymässä. Laajemmin tutkimus lisää ymmärrystä kyvykkyyksistä ja niiden merkityksestä alueiden uudistumisessa.

– Innovaatiopolitiikassa pitäisi tunnistaa nykyistä paremmin tarve pitkäjänteiseen kyvykkyyksien kehittämiseen. Innovaatiopolitiikan keinoin tulee vahvistaa kykyä muutosten tunnistamiseen, avautuvien tilaisuuksien hyödyntämiseen ja organisaatioiden kokonaisvaltaiseen uudistumiseen. Lisäksi on vahvistettava innovaatiotoiminnan yhteisiä prosesseja, joissa yritykset ja muut organisaatiot jakavat tietoa.

Väitöstilaisuus perjantaina 9. kesäkuuta

FM Valtteri Laasosen aluetieteen alaan kuuluva väitöskirja Alueiden kyky uudistua: Kyvykkyydet siirtymässä kohti osaamis- ja innovaatiovetoista biotaloutta tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 9.6.2023, klo 12 Frami B:ssä, Seinäjoen yliopistokeskuksessa (Kampusranta 9 B, Seinäjoki). Vastaväittäjänä toimii professori Vesa Harmaakorpi Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta. Kustoksena toimii professori Markku Sotarauta Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta.