Nimityksiä: Kari Tammi ja Jussi Ryynänen nimitetty dekaaneiksi Aalto-yliopistossa
7.6.2023 13:43:17 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Aalto-yliopistossa on tehty kaksi dekaaninimitystä. Dekaanit raportoivat provosti Kristiina Mäkelälle.
Kari Tammi Insinööritieteiden korkeakoulun dekaaniksi
Professori Kari Tammi on nimitetty Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun dekaaniksi ja yliopiston johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa viisivuotisen kautensa 1.7.2023.
Kari Tammi on toiminut aiemmin Aalto-yliopiston konetekniikan laitoksen professorina ja Insinööritieteiden korkeakoulun vaikuttavuudesta vastaavana varadekaanina vuoden 2022 alusta alkaen.
Kari Tammi nimitettiin vakinaiseen professorin tehtävään (associate professor) konetekniikan laitokselle 1.2.2020 alanaan mekatronisten koneiden suunnittelu. Hänen tutkimusalueitaan ovat mekatroniikka, hybridienergiajärjestelmät ja autonomiset järjestelmät.
Tammi on ollut jäsenenä Aalto-yliopiston vaikuttavuuden ohjausryhmässä ja Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa. Tammi väitteli automaatio- ja systeemitekniikasta Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2007. Ennen siirtymistään Aalto-yliopistoon vuonna 2015 hän työskenteli tutkimusprofessorina VTT:llä. Tammen johtamissa tutkimusprojekteissa kehitettyjä teknologioita on hyödynnetty useiden merkittävien yritysten teollisessa käytössä, esimerkkinä ABB:n toimittamat hukkalämmön talteenottojärjestelmät 14 konttilaivaan.
Jussi Ryynänen Sähkötekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Professori Jussi Ryynänen on nimitetty Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaaniksi ja yliopiston johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa viisivuotisen kautensa 1.8.2023.
Jussi Ryynänen on toiminut aiemmin Aalto-yliopiston elektroniikan ja nanotekniikan laitoksen johtajana. Hänet nimitettiin professoriksi, ensin vakituiseen associate professor -tehtävään vuonna 2011 ja full professor -tehtävään vuonna 2019. Ryynäsen professuurin ala on mikroelektroniikkasuunnittelu ja erityisesti integroitujen piirien kehitys tulevaisuuden langattomissa verkoissa. Hänen tutkimusryhmänsä on erikoistunut energiatehokkaiden integroitujen radiotaajuus- ja sekamuotomikropiirien suunnitteluun ja rakentamiseen.
Ryynänen on toiminut Sähkötekniikan korkeakoulun elektroniikka ja sähkötekniikka -hakukohteen johtajana ja opetuksen ohjausryhmän jäsenenä. Hän on työskennellyt vuodesta 1997 alkaen eri tehtävissä Teknillisessä korkeakoulussa, jossa hän väitteli sähkötekniikasta vuonna 2004.
Professori Ryynänen on ollut aktiivinen yritysyhteistyössä. Tuorein esimerkki on Nokian ja Aalto-yliopiston kuluvana vuonna käynnistämä tohtorikoulu vahvistamaan koko Euroopalle keskeistä tulevaisuuden verkkojen osaamista.
* * *
Dekaanin tehtävänä Aalto-yliopistossa on johtaa korkeakoulun toimintaa yliopiston linjausten puitteissa sekä osallistua Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun toiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta korkeakoulussa yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion puitteissa sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista Aalto-yliopiston urajärjestelmien linjausten mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta Silvennoinen, henkilöstöjohtaja, Aalto-yliopisto
puh. 040 525 9257, riitta.silvennoinen@aalto.fi
Kari Tammi, professori, Aalto-yliopisto
puh. 050 348 7902, kari.tammi@aalto.fi
Jussi Ryynänen, professori, Aalto-yliopisto
puh. 050 384 1720, jussi.ryynanen@aalto.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle24.4.2026 08:39:25 EEST | Tiedote
Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Kutsu: Opiskelijoiden projekteista syntyy patentteja ja startupeja – tuotekehityskurssin loppugaala esittelee ratkaisut aitoihin haasteisiin23.4.2026 09:45:00 EEST | Kutsu
Aalto-yliopiston huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Jo 30 vuoden ajan järjestetyllä kurssilla kehitetyistä prototyypeistä on syntynyt myös lukuisia patentteja ja startupeja. Tänä vuonna opiskelijat kehittivät ratkaisuja muun muassa teho-osastoille, laivojen ohjaamoihin ja rakennustyömaille.
Tutkimus paljastaa, missä näätä, kärppä ja lumikko viihtyvät – elinympäristöt kartoitettiin ensimmäistä kertaa koko Suomessa15.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Näädän, kärpän ja lumikon kannat ovat kutistuneet merkittävästi eri puolilla Suomea viime vuosikymmenten aikana. Sillä voi olla vaikutusta peto-saalis-suhteisiin ja laajemmin metsiin ekosysteeminä. Tuore tutkimus antaa nyt eläinten suojelulle arvokasta tietoa siitä, millaisissa elinympäristöissä näätäeläimet parhaiten menestyvät.
Uuvuttaako puhelimen selailu? Tekoälymalli simuloi nyt fyysistä ponnistelua14.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Älypuhelinten keräämät lokit kertovat, mitä kohtia näytöstä käyttäjät napauttavat ja pyyhkäisevät. Nyt tutkijat ovat kehittäneet tekoälymallin, joka simuloi näihin liikkeisiin liittyvää tuki- ja liikuntaelimistön rasitusta.
Ennätyksellinen fotoniikan keksintö vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi13.4.2026 13:15:00 EEST | Tiedote
Uusi löydös avaa tien kohti nopeampia ja energiatehokkaampia siruja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi fotoniikka- ja kvanttilaitteiden rakennusmateriaalina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


