BACKLIGHT’23 tuo kansainvälistä valokuvataidetta Tampereen taidemuseoon

Julmaa valoa / Cruel Radiance nostaa esiin kysymyksiä kuvien todistusvoimasta maailmassa, jossa globaalit kriisit ja konfliktit ovat jo kauan sitten ylittäneet inhimilliset mittasuhteet. Näyttelykokonaisuuden pääosassa on aineellinen ympäristömme kaikessa moninaisuudessaan ja ennen kaikkea sen kyky tallentaa toimintamme jälkiä ja seurauksia. Festivaalin taiteilijat tuovat valokuvan ja liikkuvan kuvan keinoin esiin ympäristömme hiljaisia ja usein näkymättömiin jääviä todisteita. Erilaiset elementit radioaktiivisesta säteilystä ilmansaateisiin ja kylmyydestä mineraaliteollisuuden jäänteisiin todistavat näyttelyiden teoksissa ihmisen aiheuttaman väkivallan mittaamattomista ulottuvuuksista. Valokuvista, videoteoksista ja installaatioista koostuva kokonaisuus tuo esiin sekä maapallon elinolosuhteita tuhoavia hitaita prosesseja että äkillisten konfliktien jättämiä jälkiä, yksilöiden näkökulmia ja kohtaloita unohtamatta. Samalla festivaalin teokset korostavat valokuvien todistusvoimaa, joka kumpuaa kouriintuntuvasta yhteistyöstä aineellisen todellisuuden kanssa.
Tampereen taidemuseo toimii näyttämönä kokonaiselle joukolle kiehtovia aineellisia tutkielmia väkivallan valokuvallisuudesta. Fiona Amundsenin ja Kanariya Eishin videoteos An Ordinary Life käsittelee arkistomateriaalia ja japanilaista rakugo-teatteria yhdistäen muistin ja totaalisen väkivallan suhdetta. Solmaz Dariyan sen sijaan kohdistaa kameransa kuivuudessa hiipuvaan suolajärveen valokuvasarjassa The Eyes of Earth peilaten myös oman sukunsa historiaa. X-Ray Vision vs. Invisibility on Noelle Masonin teoskokonaisuus, joka avaa suoraviivaisen näkymän ihmissalakuljetuksen ja sen paljastamisen teknologioihin hyödyntäen rajavalvonnassa käytettäviä kuvantamisen menetelmiä. Anastasia Mityukovan työ Project Iceworm on tilallinen katsaus sulavien jäätiköiden alta paljastuvaan atomiajan sotilastukikohtaan. Susan Schuppli puolestaan luo kirjaimellisesti hyytäviä näkymiä kylmän käyttämiseen systeemisen väkivallan menetelmänä ja välineenä kolmiosaisessa tutkimuksellisessa videoinstallaatiossaan Cold Cases. Tälle monipuoliselle kokonaisuudelle tuovat aineellista ja ajallista kaikupohjaa Toshio Fukadan ja Matsumoto Eiichin valokuvat sekä muut arkistoista esiin nostetut kuva-aineistot.
Teostiedot:
Noelle Mason: Backscatter Blueprint (La Carga), 2020, syanotypia
Solmaz Dariyani: sarjasta The Eyes of Earth, 2014–22, mustesuihkutuloste
Backlight’23: Julmaa valoa – Cruel Radiance
Vuoden nuori taiteilija 2023 Eetu Huhtala – a pillow fort & other soft things
17.6.–15.10.2023
Tampereen taidemuseo
Backlight on Valokuvakeskus Nykyajan tuottama kansainvälinen valokuvafestivaali. Pohjois-Euroopan vanhimpiin lukeutuva triennaali pidetään 2023 kesällä jo 13. kerran. Backlight2023-valokuvakuvafestivaalin kuraattoreina toimivat kuvataiteilijat Harri Pälviranta ja Marko Karo.
Festivaalin näyttelypaikat
Tampereen taidemuseo 16.6.–15.10.2023
Galleria Koppelo 3.6.–2.7.2023
Galleria Saskiat 3.6.–2.7.2023
Valokuvakeskus Nykyaika 3.6.–31.7.2023
Pinni47 7.6.–31.7.2023
Taiteilijat Tampereen taidemuseon kokonaisuudessa
Fiona Amundsen ja Kanariya Eishi (Uusi-Seelanti ja Japani/Uusi-Seelanti)
Solmaz Daryani (Iran/Iso-Britannia)
Noelle Mason (Yhdysvallat)
Anastasia Mityukova (Sveitsi)
Susan Schuppli (Iso-Britannia)
Toshio Fukada (Japani)
Eiichi Matsumoto (Japani)
Tiedotteen alareunasta löytyy linkki taidemuseon kuvapankkiin.
Kuvapankin salasana on Viljamakasiini2019.
_________________________________________
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tamu(at)tampere.fi
www.tampereentaidemuseo.fi
Avoinna: ti–to 9–17, pe–su 10–18, ma suljettu, pe klo 15–18 vapaa pääsy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Pälviranta
kuraattori
puh. 040 5811 770
harri@harripalviranta.com
Marko Karo
kuraattori
marko.karo@aalto.fi
Virpi Nikkari
näyttelypäällikkö
puh. 040 800 4389
virpi.nikkari@tampere.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tampereentaidemuseo.fi
Maailman ainoa Muumimuseo
Muumimuseo perustuu Tove Janssonin vuonna 1986 lahjoittamaan muumikuvitusten kokoelmaan. Muumimuseo on elämyksellinen taidemuseo, joka viehättää kaikenikäisiä muumien ja kuvataiteen ystäviä. Laajan muumitaiteen näyttelyn lisäksi Muumimuseossa on vaihtuvia näyttelyitä ja museo on mukana kansainvälisessä näyttelytoiminnassa. Muumimuseo on osa Tampereen taidemuseon organisaatiota. Molemmat museot kuuluvat Tampereen museoihin.
Muumimuseo
Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
Tampere-talon vaihde 03 243 4111
muumimuseo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Valogalleria 2025: Tove Janssonin ensimmäinen muumitarina valotaiteena Tampereella6.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Muumi 80 -juhlavuoden kunniaksi Tampereen taidemuseon kokoelmataiteilija Tove Jansson on valittu vuoden 2025 Valogallerian taiteilijaksi. Keskustan rakennusten seiniin heijastettava valotaidekokonaisuus kantaa nimeä Muumien matka kotiin. Kuvitukset on valittu Janssonin ensimmäisestä muumitarinasta. Valogalleria on osa lokakuussa avautuvien Tampereen Valoviikkojen kokonaisuutta.
Hanna Haaslahden mediateos saa ensiesityksensä Tampereen taidemuseossa4.9.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisesti tunnetun mediataiteilijan Hanna Haaslahden uusi teos Kaltaiset on immersiivinen installaatio, jossa yleisöstä tulee virtuaalisesti luodun perheen esivanhempia. Katsojista luodaan uudenlaisen portaalin kautta kaksoisolentoja, joiden kasvot yhdistyvät ainutlaatuisen, virtuaalisen sukulinjan jatkajiksi.
Vuoden nuoren taiteilijan Man Yaun näyttely avautuu Tampereen taidemuseossa 27.9.20254.9.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseon syksyn päänäyttelyssä nähdään Vuoden 2025 nuoren taiteilijan Man Yaun teoksia vuosilta 2011–2025, aina varhaisista opiskeluaikaisista prototyypeistä viimeaikaisiin teoskokonaisuuksiin. Yau käyttää teoksissaan monipuolisesti erilaisia materiaaleja ja hyödyntää arkisista ympäristöistä tunnistettavia muotoja sekä esineitä. Kesän aikana valmistuneet Peep show -sarjan veistokset esitetään nyt kokonaisuutena ensimmäistä kertaa.
TAMKin julkinen valoteos siirrettiin kuntokartoitusta varten25.8.2025 14:03:09 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseo on siirtänyt Näkökulma-nimisen valotaideteoksen Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) pihalta Museoiden kokoelmakeskukseen kuntotarkastusta varten. Tülay Schakirin ja Tomi Perkon suunnittelema Näkökulma voitti ammattikorkeakoulun taidekilpailun, ja se valmistui vuonna 2004.
Tampereen Satakunnankadun kiertoliittymään sijoittuva teos ”Valo joka ei sammu” valmistuu26.5.2025 13:43:52 EEST | Tiedote
Satakunnankadun kiertoliittymään valittu Akseli Leinosen teos ”Valo joka ei sammu” on valmistumassa. Teos asennetaan paikoilleen yötöinä 26.5.–28.5. Teoksen ja kiertoliittymän pintojen muodostama kokonaisuus on valmis elokuun alkuun mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme