Jätevesitutkimus: alueelliset erot huumeiden käytössä yhä suurempia, pääkaupunkiseudulla etenkin kokaiinin käyttö lisääntyy edelleen
9.6.2023 02:00:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Nyt julkaistut huumeiden valtakunnallisen jätevesiseurannan tulokset ovat viime vuoden marras-joulukuun näytteenotosta 27 kaupungista lähialueineen. Suurimmista kaupungeista (Helsinki, Turku, Tampere) näytteitä otettiin myös tämän vuoden maaliskuussa. Lisäksi niistä on julkaistu jatkuvan jätevesiseurannan tulokset kuluvan vuoden toukokuun loppuun saakka.
Jatkuvan jätevesitutkimuksen näytteet kerätään Helsingistä, Tampereelta ja Turusta sunnuntai- ja maanantaiaamun välisenä aikana, joten tulokset kuvaavat erityisesti huumeiden viikonloppukäyttöä. Valtakunnallisen keräyksen tulokset kuvastavat kaikista viikonpäivistä laskettua keskimääräistä käyttöä.
Laaja tutkimus kattaa noin 60 prosenttia Suomen väestöstä.
Huumeiden jätevesitutkimusten tulokset
- 27 jätevedenpuhdistamon seuranta (pdf)
- Helsingin Viikinmäen jatkuva seuranta (pdf)
- Tampereen Viinikanlahden jatkuva seuranta (pdf)
- Turun Kakolanmäen jatkuva seuranta (pdf)
Amfetamiinin käyttö pysynyt selvästi alle 2020 huipputason
Amfetamiinia käytetään edelleen merkittäviä määriä koko Suomessa. Sen käyttö on pysynyt selvästi alle vuoden 2020 ennätyksellisen tason, joskin kasvanut jälleen hieman suurissa kaupungeissa alkuvuonna 2023 verrattuna vuoteen 2022. Kokaiinia puolestaan käytetään koko ajan enemmän etenkin pääkaupunkiseudulla.
”Lainvalvontaviranomaisten laajat huumetakavarikot ja kiinniotot vaikuttivat keväällä 2021 selkeästi huumetilanteeseen. Muutos on näkynyt ennen kaikkea amfetamiinin käytössä. Kokaiinin käytön osalta vaikutukset jäivät puolestaan väliaikaisiksi”, THL:n yksikönpäällikkö Teemu Gunnar arvioi.
”Amfetamiinin käytön vähentyminen näkyy myös yhteiskunnallisissa lieveilmiöissä, kuten huumerattijuopumusten määrän vähenemisenä kahden viime vuoden aikana. Kokaiinin voimakas käytön kasvu ei puolestaan ole vielä näkynyt vastaavalla tavalla muissa tilastoissa. Tämä viittaa, että kyseisiä huumeita käyttävät ainakin osittain eri ryhmät. Kokaiinin käyttö painottuu voimakkaasti viikonlopuille”, Gunnar jatkaa.
Useilla paikkakunnilla käyttömäärät pysyneet hyvin tasaisina
Kokaiinin käytön painottuessa pääkaupunkiseudulle, valtaosassa Suomea amfetamiini on ylivoimaisesti suosituin stimulanttihuume. Paitsi käytetyissä aineissa, myös käyttömäärien kehityksessä on ollut suuria alueellisia eroja: pitkällä aikavälillä pääkaupunkiseudun kokonaiskäyttömäärien kasvu on ollut voimakasta siitä lähtien, kun jätevesitutkimuksen teko Suomessa alkoi vuonna 2012. Useilla pienillä paikkakunnilla käyttö on taas pysynyt hyvin samalla tasolla.
”Stimulanttien käytön osalta Suomi on selkeästi jakautunut. Etenkin pääkaupunkiseudulla stimulanttien käyttö on runsasta ja jälleen kasvusuunnassa, mutta useissa kaupungeissa tilanne on ollut varsin tasainen. Kokaiinia on tyypillisesti käytetty näissä kaupungeissa hyvin vähän tai ei laisinkaan”, sanoo kehittämispäällikkö Aino Kankaanpää THL:stä.
Ekstaasin käyttö on pitkällä aikavälillä vähentynyt, metamfetamiinin käyttö suhteellisen vähäistä
MDMA:n eli ekstaasin käyttöä todettiin vuonna 2022 keskimäärin vähemmän kuin vuosina 2014–2020. Kuluvan vuoden maaliskuussa ekstaasin käyttö oli kuitenkin lisääntynyt kaikissa tutkimuskaupungeissa vuoteen 2022 verrattuna. Ekstaasia käytetään jätevesitutkimusten perusteella tyypillisesti suurissa kaupungeissa enemmän kuin pienissä.
Metamfetamiinia käytetään tällä hetkellä Suomessa suhteellisen vähän. Metamfetamiinin käyttö on selvästi alemmalla tasolla verrattuna vuosiin 2016 ja 2017, jolloin se ylitti väliaikaisesti pääkaupunkiseudulla amfetamiinin käyttömäärät.
Muuntohuumeiden merkitys lisääntynyt erityisesti Helsingissä ja sen lähialueilla
Suomessa ongelmakäytössä yleisimpiä muuntohuumeita, erityisesti synteettisiin katinoneihin kuuluvaa alfa-PVP:tä, todetaan jätevesitutkimuksissa säännöllisesti pääkaupunkiseudulla ja sen läheisyydessä Vihdin Nummelan puhdistamon alueella.
Helsingin ja lähialueiden jatkuvassa seurannassa alfa-PVP:n käyttö on lisääntynyt merkittävästi vuoden 2022 alusta lähtien ja on ollut keväällä 2023 ennätyksellisellä tasolla. Synteettisiä katinoneja käytetään tyypillisesti osana ongelmakäyttöä pistämällä.
Pääkaupunkiseudun ja lähialueiden lisäksi synteettisiä katinoneja todettiin esimerkiksi Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Muuntohuumeille on jätevesiseurannan perusteella tyypillistä, että ajalliset ja alueelliset käytön vaihtelut ovat suurempia kuin perinteisemmillä huumausaineilla.
Lisätietoja:
Lue lisää huumeiden jätevesitutkimuksesta
Teemu Gunnar
yksikönpäällikkö
THL
puh. 029 524 8425
etunimi.sukunimi@thl.fi
Aino Kankaanpää
kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 8427
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL ja Sydänliitto: Vähemmän suolaa arkeen – elintarvikkeiden terveysvero tukisi väestön terveyttä ja verenpainetasojen laskua24.9.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Suomessa asuvien työikäisten suolan saanti on pysynyt korkeana. Lisäksi verenpainetasojen lasku on pysähtynyt. Jotta kehityssuunta saadaan muutettua paremmaksi, tarvitaan uusia väestötason toimia. Elintarvikkeiden terveysperusteinen veromalli olisi yksi keino kannustaa terveellisempiin vaihtoehtoihin ja helpottaa kuluttajien arjen valintoja.
THL viikolla 39/202616.9.2026 15:24:53 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka viikko. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 16.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 24.9. Aikuisten suolan saanti ja verenpainetasot Suomessa - nykytilanne ja kehitys. Yhteistiedote Sydänliiton kanssa. Lisätiedot: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 Uutiset pe 18.9. Järjestä nuorille keskustelu digin käytöstä – auta suositustyössä. Lisätiedot: Saara Rapeli, tiimipäällikkö, THL, puh. 029 524 7102 ja Paula Tyrväinen, erityisasiantuntija, OPH, puh. 0295338615 pe 18.9. THL avaa haun uusille turvakotipalveluntuottajille Keski-Uudellemaalle ja saamelaiste
THL viikolla 38/202610.9.2026 15:07:24 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 10.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ma 14.9. Ruoka-aputoiminnan valtionavustuksen haku vuosille 2027–2028 on auki Lisätiedot: soila.veltheim(at)thl.fi, puh. 029 524 7623 ti 15.9. Valtionavustushaku rahapelihaittoja koskevalle tieteelliselle tutkimukselle avataan. Tutkimusorganisaatiot ja yleishyödylliset yhteisöt voivat hakea avustusta raha- ja digipelihaittojen ehkäisyä ja vähentämistä tukevaan tieteelliseen tutkimukseen. Lisätiedot: kati.matikainen(at)thl.fi, puh. 029 524 8403 Blogit to 17.9. Imatran malli näyttää, mi
THL viikolla 37/20263.9.2026 15:01:03 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 3.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ke 9.9. THL:n uudeksi tietoylijohtajaksi on valittu Tomi Malmström. Hän aloittaa tehtävässä 1.10. Malmström siirtyy THL:ään Nordic Healthcare Groupista (NHG). Lisätiedot: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Blogit ke 9.9. Tiedolla johtaminen on vaikuttavan hyvinvointityön perusta. Kirjoittajat: Pia Hakamäki, kehittämispäällikkö, hyvinvoinnin edistämisen ja palvelujärjestelmän tuki ja Anne Sahrio, hyvinvointikoordinaattori, Yhteisöpalvelut, Kuopion kaupunki. to 10.9. Mini-in
Jätevesitutkimus: alfa-PVP:n käyttö vakiintunut, kokaiini edelleen nousussa3.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Alfa-PVP:n käyttö keskittyy edelleen voimakkaasti Etelä- ja Länsi-Suomeen, etenkin pääkaupunkiseudulle. Käytön lisääntyminen on taittunut, mutta käyttömäärät näyttävät vakiintuneen varsin suuriksi. Kokaiinia käytetään aiempaa enemmän lähes koko Suomessa, osoittaa THL:n tuore jätevesitutkimus. Tulokset tarjoavat näkymän huumeiden käyttöön sekä valtakunnallisesti että paikallisesti 32 kaupungissa eri puolilla Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

