DNA:n 5G-verkko myös Kannonkoskelle – väestöpeitto Suomessa lähestyy jo viittä miljoonaa

Keski-Suomen Kannonkoskelle avattu 5G-verkko ei aivan vielä kata kunnan kirkonkylän aluetta, mutta tilanne korjautuu vuoden jälkipuoliskon aikana, kun tukiasemapäivitykset etenevät. Tällä hetkellä verkko kattaa alueet aivan Kannonkosken pohjoisosassa, Vuoskoski–Lokakylä-akselilla.
”Suunnitelmissa on uudistaa syksyllä tukiasema myös kirkonkylän eteläpuolella, mikä tuo 5G-peittoa myös taajama-alueelle. Ensi vuoden alkupuolella tukiasemauudistuksia on Kannonkoskelle luvassa myös Piispalassa ja aivan kirkonkylän ytimessä, minkä jälkeen kunnan 5G-peittoa voikin pitää jo varsin kattavana. On hienoa päästä toivottamaan kannonkoskelaiset ja kunnan lukuisat kesämökkeilijät DNA:n 5G-palveluiden piiriin. Vuoden alkupuoliskon aikana olemme vahvistaneet 5G-verkkoamme myös muualla Keski-Suomessa, ja loppuvuoden aikana suunnitelmissa on jatkaa tätä työtä. Maakunnan itäisimmissä osissa rakennustöistä vastaa Suomen Yhteisverkko”, DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari kertoo.
Suomen Yhteisverkko on DNA:n ja Telian vuonna 2014 perustama yhteinen verkkoyhtiö, joka suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää matkaviestinverkkoa Pohjois- ja Itä-Suomen alueella. Juuri nyt Yhteisverkko rakentaa 5G-yhteyksiä Mäntyharjun, Mikkelin ja Rovaniemen alueille. Näiden töiden on tarkoitus valmistua kesä–heinäkuun aikana.
Myös 4G-verkko paranee – kuntakohtainen tilanne näkyy peittokartasta
DNA on rakentanut 5G-yhteyksiään eri puolille Suomea pääasiassa joko matalammalla 700 megahertsin taajuudella tai korkeammalla 3,5 gigahertsin taajuudella. Matalampi taajuus mahdollistaa nopeat, tavalliseen nettitarpeeseen erinomaisesti riittävät yhteydet laajalle alueelle hyvällä sisäkuuluvuudella. Tällainen 5G-verkko yltää tyypillisesti useiden kilometrien päähän tukiasemasta, maastosta riippuen. Korkeampi taajuusalue sen sijaan tarjoaa gigaluokan yhteysnopeudet ja hyvin vähäisen viiveen suppeammalle kuuluvuusalueelle. Tyypillisesti matalampaa taajuutta käytetään haja-asutusalueilla ja harvaan asutuissa taajamissa, korkeampaa kaupunkialueilla.
Kun 5G-verkkoja rakennetaan, päivittyy samalla koko mobiiliverkko, sillä vanhat tukiasemat vaihdetaan kokonaan uusiin. Siksi myös 4G-nopeudet ja -käyttökokemus päivitettävillä alueilla paranevat. 5G-yhteys toimii usein myös erinomaisena vaihtoehtona kodin kiinteälle laajakaistalle, joten verkon valmistuminen lisää osaltaan alueellista kilpailua ja parantaa suomalaisten valinnanvaraa nettiasioissa. 5G-palveluiden käyttö vaatii soveltuvan päätelaitteen ja liittymän.
Tarkan aluekohtaisen mobiiliverkon tilan voi tarkistaa DNA:n peittokartasta osoitteessa www.dna.fi/5G. Kartalta voi katsoa esimerkiksi 4G- tai 5G-verkon teoreettisen maksiminopeuden ja taajuusalueet valitussa sijainnissa. Samalla alueella voi olla käytössä useampia taajuuksia, joista päätelaite tyypillisesti valitsee automaattisesti parhaiten toimivan. Kartasta voi myös tarkistaa käynnissä olevat verkon parannustyöt. Kartan päivittymisessä on pieni viive, joten uusimmat päivitykset eivät välttämättä vielä näy.
Lisätietoja medialle:
radioverkkojohtaja Jarkko Laari, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA:n 5G-peittokartta: https://www.dna.fi/5G
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 997 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Nearly 40 per cent of Finns feel that digital services have a negative effect on concentration – Disconnect Day on 1 October invites people to put their devices away22.9.2023 10:30:00 EEST | Press release
According to DNA’s annual Digital Life survey, nearly 40 per cent of Finns feel that constant use of digital services negatively affects their ability to concentrate. People want to restrict their use of smart devices, but many find it difficult. The upsides and downsides of digitality are highlighted especially in younger age groups. People under 35 in particular find it challenging to disconnect from their phone. Even so, parents estimate that as many as 36 per cent of young people aged 13 to 16 have wanted to limit the time they spend on their phones. The second annual Disconnect Day on 1 October 2023 challenges everyone to put their smart devices away.
Lähes 40 prosenttia suomalaisista kokee digipalvelujen haittaavan keskittymistä – Älyvapaapäivänä 1.10. laitteet laitetaan sivuun22.9.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n vuosittaisen Digitaalinen elämä -tutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia suomalaisista kokee jatkuvan digipalvelujen käytön haittaavan keskittymiskykyään. Älylaitteiden käyttöä tahdotaan rajoittaa omatoimisesti, mutta moni pitää sitä vaikeana. Digitaalisuuden positiiviset ja negatiiviset puolet korostuvat varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä. Etenkin alle 35-vuotiaat pitävät puhelimelta irrottautumista haastavana. Silti vanhempien arvion mukaan jopa 36 prosenttia 13–16-vuotiaista nuorista on halunnut itse rajoittaa puhelimen parissa viettämäänsä aikaa. Toisen kerran 1.10.2023 vietettävä Älyvapaapäivä haastaa jokaisen laittamaan älylaitteet sivuun.
DNA customers have the highest mobile data usage in Europe, new report reveals – video content being an especially significant contributor21.9.2023 09:45:00 EEST | Press release
DNA customers had the highest average mobile data usage per subscription in Europe during the first six months of 2023 and were among the top users of mobile data worldwide, according to research company Tefficient’s new report**. DNA’s expert says that the growing popularity of video content has played an especially important role in raising data usage. Despite this rise, energy consumption has remained reasonable thanks to the added energy efficiency of the 5G network.
DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa Euroopassa, kertoo tuore raportti – datamääriä kasvattaa etenkin liikkuva kuva21.9.2023 09:45:00 EEST | Tiedote
DNA:n asiakkaat käyttivät alkuvuonna eniten liittymäkohtaista mobiilidataa Euroopassa ja olivat myös koko maailman kärkijoukoissa, kertoo tutkimusyhtiö Tefficientin tuore raportti**. DNA:n asiantuntija sanoo etenkin liikkuvan kuvan yleistymisen kasvattavan datamääriä. Datamäärien lisääntyessä energiankulutus pysyy kuitenkin kohtuullisena, sillä 5G-verkon myötä energiatehokkuus paranee.
DNA surveys: Finns need more support for everyday information security12.9.2023 08:00:00 EEST | Press release
The annual Digital Life and School surveys commissioned by DNA show that Finns’ interest in information security is on the rise. Increased remote working and phishing, for instance, are factors that make Finns increasingly interested in the most secure devices and connections.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme