Vihreiden neuvottelijana toiminut Alviina Alametsä kommentoi tänään saatua sopua älykkäiden liikennejärjestelmien kehittämiselle EU:ssa “Tämä on tärkeä askel tieturvallisuuden parantamiselle jäsenmaiden läpiajamista heikennyksistä huolimatta.”

Euroopan parlamentin, komission ja jäsenmaiden kolmikantaneuvotteluissa hyväksyttiin tänään direktiiviuudistus tieliikenteen älykkäiden liikennejärjestelmien suuntaviivoista sekä tieliikenteen ja muiden liikennemuotojen rajapintojen puitteista (ITS-direktiivi).
Direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot jakamaan tieliikennedataa, kuten tietoa teiden nopeusrajoituksista, liikennesäännöistä sekä riskitilanteista, kuten liukkaista ajokeleistä. Jakamalla näitä tietoja digitaalisessa muodossa jäsenvaltiot voivat sujuvoittaa teknologista kehitystä, parantaa turvallisuutta ja edistää tiedon avoimuutta.
”Minulle keskeisin tavoite neuvotteluissa oli turvallisuuden parantaminen. Euroopassa kuolee vuosittain noin 20 000 henkeä tieliikenneonnettomuuksissa. Arvioiden mukaan esimerkiksi älykkäät nopeudenvalvontajärjestelmät vähentäisivät tieliikenneonnettomuuksia 40%.”
Tämän takia Alametsä onkin pettynyt jäsemaiden läpiajamiin kevennyksiin jäsenmaille asetettuihin velvoitteisiin. Lopullisessa tekstissä esimerkiksi nopeusrajoituksia koskevan datan jakaminen tulee koskemaan aluksi vain EU:n suurimpia teitä, mikä heikentää lain hyötyjä turvallisuudelle huomattavasti.
”Jäsenvaltiot ovat huolissaan kustannuksista, mutta tämä huoli on täysin perusteeton. Vaikutusarvioinnit ovat osoittaneet, että älykkäiden liikennejärjestelmien käyttöönotto tuo valtavia säästöjä jäsenmaille - jokaisen investoidun euron on arvioitu tuottavan kahdeksan ” Alametsä tokaisee.
Vihreiden suurimpina onnistumisina neuvotteluissa Alametsä pitää esimerkiksi tiukempia tietoturvallisuusvaatimuksia, joilla varmistetaan, että ihmisten yksityisyydensuojaa varjellaan liikkumista koskevaa dataa käsiteltäessä. Myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden turvallisuutta lisääviä kirjauksia saatiin neuvoteltua mukaan.
“Liikennedatan laajempi avoimuus voi myös mahdollistaa entistä paremmin julkisen liikenteen ja yksityisautoilun yhdistämisen. Tämä lisää ihmisten mahdollisuuksia valita kestävämpiä liikkumisen muotoja aina, kun tämä on mahdollista” Alametsä tuumaa.
Alametsä on ollut myös mukana valmistelemassa Euroopan parlamentin kantoja EU:n tekoälypakettiin, joista päätetään ensi viikon täysistunnossa. Hän näkeekin ITS-direktiivin osana laajempaa keskustelua tiedon avoimuudesta ja kansalaisten oikeuksista nopeasti digitalisoituvassa maailmassa.
“Tällä hetkellä merkittävä osa liikennesovellusten käyttämästä datasta on isojen teknologiajättien hallussa. Sama koskee monia muista elämän osa-alueita. Julkisen tiedonkeruun lisääminen ja datan avoimuus estävät elintärkeän tiedon päätymisen maksumuurien taakse.”
Lisätiedot:
Alviina Alametsä
+358407294597
alviina.alametsa@ep.europa.eu
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Alametsä & Hautala: kriittisten raaka-aineiden asetus ongelmallinen14.9.2023 13:40:10 EEST | Tiedote
Parlamentin kantaa vastaan äänestäneet vihreät mepit Alviina Alametsä ja Heidi Hautala pitävät kriittisten raaka-aineiden asetusta ongelmallisena Natura-alueiden suojelun ja saamelaisten maaoikeuksien kannalta. Euroopan parlamentin kanta asetukseen hyväksyttiin tänään äänin 515 puolesta ja 34 vastaan. 28 edustajaa äänesti tyhjää.
Europarlamentaarikko Alametsä Unionin tila -puheesta: “Puheesta puuttui täysin itsetutkiskelu niistä lupauksista, jotka ovat jääneet täyttämättä.”13.9.2023 17:22:07 EEST | Tiedote
Tämän vuoden komission puheenjohtajan vuosittainen “State of the Union” puhe oli puheenjohtajan viimeinen puhe ennen eurovaaleja. Puhe tähtäsi tuleviin vaaleihin, mutta puheesta uupui itsekriittisyys, ihmisoikeudet ja mielenterveys.
Europarlamentaarikko Alviina Alametsä ja Jaakko Mustakallio avioituvat 29.7.202327.7.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Alviina Alametsä (vihr.) ja Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio (vihr.) menevät naimisiin.
MEP Ville Niinistö ennallistamisesta: Luonto voitti, pelottelu hävisi12.7.2023 15:11:53 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö on tyytyväinen, että ennallistamislakiesitys sai tänään europarlamentin tuen. Euroopan parlamentti hyväksyi kantansa Strasbourgissa äänin 336-300.
Heidi Hautala jäseneksi Ukrainan ympäristötuhoja selvittävään ryhmään29.6.2023 19:53:02 EEST | Tiedote
Presidentti Zelenskyin kokoon kutsuman korkean tason ryhmän tehtävänä on arvioida sodan aiheuttamia ympäristötuhoja, tutkia Venäjän saattamista vastuuseen ympäristörikoksista sekä selvittää Ukrainan vihreää jälleenrakennusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme