Kausityölupien hakemusmäärät laskussa – tilapäistä suojelua saaneet ukrainalaiset työskentelevät maatiloilla
Kausityöntekijöiden odotetaan jättävän tänä vuonna vähemmän hakemuksia kuin viime vuonna. Työvoimaa on kuitenkin ollut hyvin saatavilla.
Joka kesä Suomen marja- ja vihannesviljelmillä ja maatiloilla työskentelee tuhansia ulkomaalaisia työntekijöitä. Suomeen on perinteisesti tullut kausityöntekijöitä erityisesti Ukrainasta.
Valtaosa kausityöntekijöistä tulee Suomeen töihin lyhyeksi jaksoksi kesällä. Jos kausityöntekijä tulee viisumivapaasta maasta, hän hakee Maahanmuuttovirastolta kausityötodistuksen, jolla voi työskennellä Suomessa 90 päivää. Viisumivelvollisesta maasta tuleva kausityöntekijä hakee puolestaan kausityöviisumia Suomen edustustoilta. Jos kausityöntekijän työsuhde on pidempi, hän tarvitsee kausityöntekijän oleskeluluvan Maahanmuuttovirastolta. EU-kansalaiset eivät tarvitse erillistä kausityölupaa.
– Hakemusmäärät ovat maltillisia edellisvuosiin verrattuna, ja arvioimme, että etenkin lyhytaikaiseen työskentelyyn tarkoitettuja kausityötodistuksia haetaan tänä kesänä aikaisempaa vähemmän, kertoo lupa- ja kansalaisuusyksikön kausityö-tulosalueen johtaja Mikko Keski-Nirva.
Vuonna 2022 kausityöntekijät jättivät 5 209 todistuspyyntöä. Tänä vuonna todistuspyyntöjen määrän arvioidaan asettuvan noin kolmeen tuhanteen. Lisäksi kausityöntekijät hakivat 1 600 oleskelulupaa Suomeen. Tänä vuonna hakemusmäärän odotetaan olevan hieman viime vuotta pienempi.
Ukrainalaiset ovat perinteisesti olleet suurin hakijaryhmä kausityötodistuksissa, ja heidän osuutensa on tänäkin vuonna 87 % kaikista todistuspyynnöistä. Lisäksi Ukrainasta paenneet, tilapäistä suojelua hakeneet ja saaneet, voivat työskennellä vapaasti missä tahansa tehtävissä. Viime vuonna ja tammi-toukokuussa tänä vuonna tilapäistä suojelua on myönnetty yhteensä 53 886 Ukrainasta paenneelle.
– Ukrainalaiset työllistyvät edelleen kausitöihin, mutta heistä suuri osa oleskelee Suomessa tilapäisen suojelun statuksella, jolloin he eivät tarvitse erikseen kausityötodistusta, kertoo Keski-Nirva.
Työvoimaa entistä paremmin saatavilla
Vaikka hakemusten määrä on laskussa, työnantajajärjestöiltä saatujen tietojen mukaan kausityövoiman saatavuus on ollut parempi kuin viime vuosina. Kausityöntekijöitä palkataan Suomessa puutarha-, maatalous- ja metsäalan töiden lisäksi esimerkiksi matkailu- ja ravitsemusalalle.
Kausityötodistusta on tammi-toukokuussa hakenut 1 830 kausityöntekijää, ja he tulevat etenkin Ukrainasta, Moldovasta ja Serbiasta. Oleskelulupaa kausityön perusteella on hakenut 805 työntekijää, jotka tulevat etenkin Vietnamista, Kambodzhasta ja Thaimaasta.
Kausityöntekijöiden hakemusten käsittelyssä hyödynnetään osa-automaatiota, joka tehostaa hakemusten käsittelyä. Käsittelyajat ovat laskeneet, päätöksen todistuspyyntöön saa keskimäärin 18 päivässä (2022: 39 päivää) ja oleskelulupahakemukseen 45 päivässä (2022: 61). Oleskeluluvan käsittely kestää todistuspyyntöä kauemmin, koska se vaatii käynnin Suomen edustustossa tai Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä. Maahanmuuttoviraston tavoite on, että kaikki työperusteiset oleskeluluvat käsitellään kuukaudessa vuoden 2023 loppuun mennessä.
– Työnantajien kannattaa käyttää Enter Finland -verkkopalvelua työehtojen täyttämiseen. Kun koko hakemus on tehty verkossa, sen käsittelyaika lyhenee ja työntekijä saa päätöksen nopeammin, kertoo Keski-Nirva.
Lisätietoja medialle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lupa- ja kansalaisuusyksikön tulosalueen johtaja Mikko Keski-Nirva, p. 0295 434 107, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Considerable increase in the number of residence permit applications for studies25.8.2023 08:03:23 EEST | Press release
The number of first applications for residence permits for studies shows a dramatic increase from the previous year. Interest in Finland’s education system is growing.
Antalet ansökningar om uppehållstillstånd för studier har ökat betydligt25.8.2023 08:02:04 EEST | Tiedote
Antalet första ansökningar om uppehållstillstånd för studier har ökat kraftigt. Det finländska utbildningssystemet intresserar allt fler.
Opiskelijoiden oleskelulupahakemusten määrä on merkittävästi kasvanut25.8.2023 08:01:04 EEST | Tiedote
Opiskelijoiden ensimmäisten oleskelulupahakemusten määrä on kasvanut voimakkaasti. Suomalainen koulutusjärjestelmä kiinnostaa yhä useampaa.
Finnish Immigration Service sees decrease in need for reception centre capacity28.7.2023 12:59:27 EEST | Press release
The overall need for reception capacity has decreased, as fewer Ukrainians have arrived in the country than last year, while many have left the reception system. As the need for capacity decreases, several reception centres will be closed.
Behovet av förläggningsplatser minskar28.7.2023 12:58:28 EEST | Tiedote
Det totala behovet av mottagningskapacitet har minskat, eftersom det nu kommer färre ukrainare till Finland än i fjol. En del av dem har också lämnat mottagningssystemet. När behovet av platser minskar stängs en del förläggningar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme