Solitan Generative AI -vetäjäksi Lasse Girs

Lasse Girs aloitti Head of Generative AI Enablement -roolissa 1. kesäkuuta. Hänellä on lähes 20 vuoden kansainvälinen kokemus datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Toimialoja ja roolikuvauksia on kertynyt jo toistakymmentä. Girs palaa Solitalle musiikkialan startup-yhtiö Utopia Musicin data leadin roolista. Hän on työstänyt roolissaan mm. tekoälyn vaikutuksia musiikkiin ja taiteeseen.
“Generatiivinen tekoäly voi osoittautua viime vuosien data- ja tekoälyilmiöistä kaikista laajimmaksi ja läpileikkaavimmaksi, useita toimialoja mullistavalla tavalla. Monipuolisen kokemuksensa ja teknologiaa ja taidetta yhdistävän näkemyksensä ansiosta Lasse on juuri oikea henkilö johtamaan ilmiöön liittyvää kokeilua ja osaamisen kehittämistä sekä talon sisällä että asiakkaidemme kanssa. Yritysten kiinnostus aiheeseen on tällä hetkellä valtavaa, sillä arvokkaimmat ja kestävimmät tavat hyödyntää näitä uusia teknologioita ovat vasta edessäpäin”, kertoo Solitan toimitusjohtaja Ossi Lindroos.
“Käynnissä olevan ilmiön ymmärtäminen ja siitä arvon tuottaminen vaatii äärimmäisen poikkitieteellistä ymmärrystä, enkä voi kuvitella siihen parempaa paikkaa kuin Solita juuri tässä hetkessä. Moniosaajayhteisömme työskentelee kansainvälisesti erinäköisten ja -kokoisten asiakkaiden kanssa, ja ymmärtää syvällisesti ja käytännönläheisesti ihmisen ja koneiden vuorovaikutusta. Kun kaiken pohjalla on ajatus kestävästä arvontuotosta, ja Solitan kulttuuri suosii uteliaisuutta ja osaamisen jakamista, edellytykset todellakin ovat kohdallaan”, Solitan tuore Head of Generative AI Enablement Lasse Girs kiteyttää.
Solitan uusi Generative AI -yksikkö jatkaa Solitan pitkäaikaista työtä datan ja tekoälyn parissa. Yhtiöllä on Euroopassa jo yli 60 AI-asiantuntijaa, joiden työtä tukee kansainvälisesti yli 600 solitalaisen data-asiantuntijan joukko.Solita on aiemmin tehnyt tekoälyä hyödyntäviä hankkeita lukuisille yhtiöille, kuten KONE, DNA, Coxa, Amer Sports, Patria ja SmartEnergi. Solita on panostanut myös tekoälyn vastuulliseen hyödyntämiseen ja asiakasorganisaatioiden kouluttamiseen aiheesta.
Generatiivisella tekoälyllä viitataan uusimpiin, sisältöä tuottaviin tekoälyratkaisuihin, jotka kehittyvät juuri nyt erittäin nopeasti. Tunnetuimpia generatiivisen tekoälyn sovelluksia ovat tällä hetkellä esimerkiksi kielimallipohjaisia sisältöjä luova ChatGPT, ohjelmistokehitystä automatisoiva GitHub Copilot, Google Bard ja kuvantuottamiseen keskittyneet Midjourney ja DALL-E 2.
LUE LISÄÄ
Solitan Generative AI -palvelut
Solitan avoimet työpaikat
LISÄTIEDOT
Solita, Lasse Girs. Head of Generative AI Enablement
lasse.girs@solita.fi, p. +358 40 591 8106
Solita, Ossi Lindroos, toimitusjohtaja.
ossi.lindroos@solita.fi, p. 040 750 7637
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Solita on suomalainen teknologia-, data- ja designyritys. Valjastamme ihmisymmärryksen ja älykkäät teknologiaratkaisut palvelemaan parempaa elämää. Olemme muutosvoima, joka luo uusia toimintatapoja, palveluja ja teknologiaratkaisuja uudistaen yrityksiä ja yhteiskuntaa. Solita työllistää jo yli 1700 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, ohjelmistokehityksen, AI- ja analytiikkaratkaisujen sekä pilvipalvelujen asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Saksassa ja Belgiassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Solita
Solita tarjoaa tekoälyasiantuntemustaan Natolle maailman suurimmassa kyberpuolustusharjoituksessa8.5.2025 09:07:04 EEST | Tiedote
Teknologia-, data- ja designyhtiö Solita osallistuu Naton Locked Shields 2025 - harjoitukseen, joka on maailman edistynein reaaliaikainen kyberpuolustusharjoitus. Sen tarkoituksena on simuloida laajamittaisia, reaaliaikaisia kyberhyökkäyksiä, jotka kohdistuvat kansallisiin kriittisiin infrastruktuureihin. Tämänvuotinen Locked Shields -harjoitus kokoaa yhteen yli 4000 kyberpuolustuksen ammattilaista Naton jäsenvaltioista, korkeakouluista ja yksityiseltä sektorilta.
Solita avaa uuden, strategisen osaamiskeskuksen Puolaan – ”EU-shoring-palveluille on nyt kysyntää”16.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Dataan ja tekoälyyn erikoistunut teknologiayhtiö Solita tuo markkinoille uuden EU-shoring -palvelukokonaisuuden ja avaa palvelukeskuksen Puolaan. Solitan palvelutarjonnan strateginen laajennus vastaa asiakkaiden kasvavaan kysyntään hinnaltaan kilpailukykyisiä eurooppalaisia nearshoring-palveluja kohtaan.
Solita julkaisi vastuullisuusraportin vuodelle 202431.3.2025 15:33:53 EEST | Tiedote
Teknologia-, data- ja designyritys Solita on julkaissut vuoden 2024 vastuullisuusraporttinsa. Se kuvaa Solitan jatkuvaa sitoutumista vastuulliseen ja innovatiiviseen liiketoimintaan, ympäristövastuullisen toiminnan edistämiseen sekä syrjimättömän ja kannustavan yrityskulttuurin kehittämiseen.
Kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista ei halua herättää kuolleita eloon tekoälyavatarin avulla20.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Teknologia-, data- ja designyhtiö Solita kysyi suomalaisilta ja ruotsalaisilta, ketkä historialliset henkilöt he haluaisivat ’herättää kuolleista’ digitaalisen tekoälyavatarin muodossa. Suurin osa suomalaisista (65 %) ei innostu ajatuksesta nähdä edesmenneitä henkilöitä uudelleen virtuaalisena avatarina. Eniten suomalaisia kiinnostavat avatar-hahmot olivat tutkimuksen mukaan Einstein, Jeesus ja Elvis, sekä suomalaisista Mannerheim ja Urho Kekkonen.
Solita Google Cloud Premier -tason kumppaniksi4.3.2025 09:15:00 EET | Tiedote
Teknologia-, data- ja designyritys Solita on saavuttanut Google Cloud Premier Partner -kumppanistatuksen. Tunnustus on osoitus Solitan kyvystä ja asiantuntemuksesta tuottaa huippuluokan digitaalisia ratkaisuja ja edistää liiketoiminnan transformaatiota Google Cloud -pilviteknologioiden avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme