VAKE-bussi matkustaa lasten ja nuorten luo Vantaalla ja Keravalla
13.6.2023 13:53:54 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen työntekijät matkustavat VAKE-bussilla lasten ja nuorten luo Vantaalla ja Keravalla 13.6. –14.7.2023. Hyvinvoinnin ammattilaiset tarjoavat lapsille ja nuorille juomavettä ja terveystuotteita, juttuseuraa ja yhteistä kesäpuuhaa.

VAKE-bussi on liikkuva ja moniammatillinen työtapa, jota kokeillaan kesällä 2023. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ammattilaiset reissaavat eri puolella hyvinvointialuetta ja pysähtyvät muun muassa uimarannalla, koulujen pihoilla, puistoissa ja nuorisotiloilla.
”Kesällä monet palvelut ovat kiinni, ja useat lapset ja nuoret kärsivät yksinäisyydestä ja tekemisen puutteesta. Halusimme yhdistää voimamme ja tarjota ratkaisuja. Menemme sinne, missä lapset ja nuoret ovat”, sanoo esi- ja perusopetuksen opiskeluhuollon tehtäväaluepäällikkö Riina Hell.
Tarjolla hyvinvointituotteita, juttuseuraa ja kesäpuuhaa
Neljän hengen matkailuauto on vuokrattu VAKEn käyttöön viideksi viikoksi, ja sen kyytiin hyppää opiskeluhuollon kuraattoreita, sosiaaliohjaajia, terveydenhoitajia, koulupsykologi ja suuhygienisti.
Matalan kynnyksen kohtaamisissa on tarjolla turvallisen juttuseuran lisäksi juomavettä, kahvia, myslipatukoita, xylitol-pastilleja, D-vitamiini -tabletteja, hammasharjoja, terveyssiteitä ja kondomeja sekä lauta-, piha- ja korttipelejä, katuliituja, siirtotatuointeja, saippuakuplia sekä piirustus- ja askarteluvälineitä. VAKE-bussin sisälle voi myös mennä hengähtämään ja lepäämään.
Katso, missä VAKE-bussi seikkailee – aikataulu täydentyy tulevien viikkojen ja kokemusten myötä: VAKE-bussi kiertää Vantaalla ja Keravalla kesä- ja heinäkuussa 2023 | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (vakehyva.fi)
Lisätietoja:
- Tehtäväaluepäällikkö Riina Hell, riina.hell2@vakehyva.fi
- VAKE-bussin puhelin 040 355 8250, vastaamme arkipäivisin 13.6.–14.7. (ei 23.6.) klo 9–15.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Personuppgifter syntes i bild – åtgärder vidtogs omedelbart9.6.2026 15:53:51 EEST | Tiedote
I kommunikationen har man tagit en bild på arkivet som skulle användas som en illustrationsbild till ett meddelande. I samband med publiceringen av meddelandet märkte man inte, att personuppgifter syns i delar av bilden. Ifrågavarande bild togs omedelbart bort. Välfärdsområdet har gjort en anmälan om personuppgiftsincident inom organisationen samt gör dessutom en anmälan till dataombudsmannens kontor. De berörda registrerade personerna meddelas om personuppgiftsincidenten. "Vi ber om ursäkt för felet. Välfärdsområdet har noggranna anvisningar om hur man tar och använder fotografier säkert, men här har hänt ett mänskligt fel för en enskild person. Vi säkerställer, att motsvarande inte kommer att hända i fortsättningen" berättar kommunikationsdirektör Leena-Mari Tanskanen.
Kuvituskuvassa näkyi henkilötietoja – tehty välittömästi toimenpiteet9.6.2026 15:18:34 EEST | Tiedote
Viestinnästä on otettu valokuva arkistosta kuvituskuvaksi tiedotteeseen. Tiedotteen julkaisun yhteydessä ei huomattu, että osassa kuvassa näkyy joitakin henkilötietoja. Kyseinen kuva on poistettu välittömästi. Hyvinvointialue on tehnyt tietosuojailmoituksen organisaation sisällä sekä tekee ilmoituksen edelleen tietosuojavaltuutetun toimistolle. Asianosaisille rekisteröidyille ilmoitetaan tietoturvaloukkauksesta. ”Pyydämme anteeksi virhettä. Hyvinvointialueella on tarkat ohjeet valokuvien ottamiselle ja käyttämiselle turvallisesti, mutta tässä on tapahtunut inhimillinen virhe yksittäiselle ihmiselle. Varmistamme, että vastaavaa ei jatkossa pääse tapahtumaan”, viestintäjohtaja Leena-Mari Tanskanen kertoo.
// Korrigerat meddelande // Bilden har bytts ut // VAKE som föregångare: Aktuellt patient- och klientarkiv är resultatet av långsiktigt arbete9.6.2026 14:10:01 EEST | Pressmeddelande
VAKEs arkivspecialister har i många år arbetat ihärdigt, och tack vare det så finns de omfattande patient- och klientdatamaterialen som överförts från Vanda och Kervo städer i det nya huvudarkivet. Ett lagstadgat och aktuellt arkiv betjänar sakkunniga samt säkerställer en kvalitativ datatjänst och klienternas rättigheter och datasäkerhet.
VAKE edelläkävijänä: Ajantasainen potilas- ja asiakasarkisto on pitkäjänteisen työn tulos9.6.2026 14:10:01 EEST | Tiedote
VAKEn arkistoinnin ammattilaiset ovat tehneet monivuotista ja sinnikästä työtä, minkä ansiosta Vantaan ja Keravan kaupungeilta siirtyneet laajat potilas- ja asiakastietoaineistot ovat tallessa uudessa päätearkistossa. Lainmukainen ja ajantasainen arkisto palvelee ammattilaisia sekä varmistaa laadukkaan tietopalvelun ja asiakkaiden oikeudet ja tietoturvan.
VAKE som föregångare: Aktuellt patient- och klientarkiv är resultatet av långsiktigt arbete9.6.2026 12:21:50 EEST | Pressmeddelande
VAKEs arkivspecialister har i många år arbetat ihärdigt, och tack vare det så finns de omfattande patient- och klientdatamaterialen som överförts från Vanda och Kervo städer i det nya huvudarkivet. Ett lagstadgat och aktuellt arkiv betjänar sakkunniga samt säkerställer en kvalitativ datatjänst och klienternas rättigheter och datasäkerhet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme