SuPer: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle sopimusratkaisu – ratkaisulla parannetaan merkittävästi koulutetun hoitohenkilöstön palkkausta

Neuvottelutulos saavutettiin 8.6.2023. Kyseessä on työnantajaliiton ja työntekijäliittojen välinen neuvottelutulos, ei valtakunnansovittelijan sovintoesitys.
- Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen korotukset olivat historiallisen suuret ja ylittävät reilusti työnantajapuolen todella tiukasti valvoman ns. yleisen linjan. Näin korkeisiin yhteenlaskettuihin korotuksiin ei ole sopimusalalla aikaisemmin päästy. Pitkään jatkuneiden raskaiden neuvottelujen jälkeen saavutettiin lopulta työtaistelutoimien avulla ratkaisu, joka vastasi neuvotteluille asetut tavoitteet, SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola kertoo. - Tällä ratkaisulla parannetaan yksityisen sosiaalipalvelualan veto- ja pitovoimaa ja työ jatkuu edelleen.
Kaikille SOSTESin piirissä oleville maksetaan 470 euron kertaerä 2024. Varhaiskasvatuksessa työskentelevät saavat lisäksi 2025 erillisen 150 euron kertaerän, ns. varhaiskasvatuksen pitovoimaerän. Sosiaalipalveluissa työskenteleville jaetaan 0,7 %:n paikallinen erä, joka on ns. hyvinvointialueiden vetovoimaerä. Yleiskorotukset korottavat henkilökohtaisten ja taulukkopalkkojen lisäksi kaikkia palkanlisiä.
Lähihoitajien vähimmäistaulukkopalkat nousevat 12,7 prosenttia, jonka lisäksi maksetaan 1,3 prosentin kertaerä (470 euroa) ja 0,7 prosentin paikallinen erä eli yhteensä 14,7 prosenttia. Täysimääräiset korotukset koskevat yksityisellä sosiaalipalvelualalla valtaosaa lähihoitajista, koska suurimmalle osalle työntekijöistä maksetaan vähimmäistaulukkopalkkaa. Niiden piirissä on sopimuskaudella noin 90 % työntekijöistä. Koko sopimusala huomioiden yhteenlaskettu korotusvaikutus sopimuskaudelle ylittää 13 prosenttia.
Esimerkki: Sopimuskauden aikana lähihoitajan vähimmäistaulukkopalkka ilman lisiä ja 11 vuoden työkokemuksella nousee noin 2 319 eurosta 2 612 euroon (12,7 %). Tämän lisäksi tulevat muut edellä mainitut palkkaerät.
Ratkaisu sisältää työhyvinvointia lisääviä parannuksia kuten esimerkiksi lomien perusteettomaan osiin jakamiseen ja työvuoroluettelon muuttamiseen liittyviä tiukennuksia. Lisäksi sovittiin yksityisen sosiaalipalvelualan pito- ja vetovoiman kehittämishanke, joka perustettiin aiemman palkkaeron kaventamiseen tähtäävän työryhmäkirjauksen sijaan. Kehittämishankkeen avulla osapuolet varmistavat yksityiselle sosiaalipalvelualalle kannustavat ja kilpailukykyiset palkat ja kehittävät muita veto- ja pitovoimatekijöitä osaavan työvoiman turvaamiseksi.
Luottamusmiesten, pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen korvauksia korotetaan 1.9.2023 lukien 13 prosenttia. Hälytyskorvauksen ja kielilisän tasoja korotetaan 13 prosenttia 1.9.2023 lukien.
Neuvotteluja käytiin tammikuun lopusta lähtien ja niitä vauhdittaakseen SuPer ja muut liitot julistivat kohdennettujen lakkojen lisäksi koko sopimusalalle ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, hakusaarron ja keikkailukiellon. Nämä työtaistelutoimet päättyivät neuvottelutuloksen myötä 8.6.2023. Lakot, jotka oli ilmoitettu alkavaksi 19.6. ja 20.6., on peruttu välittömästi sopimusratkaisun tultua hyväksytyksi.
Lisätietoa sopimuskorotuksista liitteenä.
SuPer kuuluu neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. SuPer on suurin yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöitä edustava ammattiliitto.
Lisätietoja:
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 5275 085
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer on hyväksynyt neuvottelutuloksen kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuksiin – Palkkatasa-arvon edistämistä jatketaan hoitoalalla ja kasvatus- ja ohjausaloilla5.5.2025 23:30:21 EEST | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittohallitus hyväksyi tänään 5. toukokuuta SOTE-sopimuksesta, HYVTESistä, KVTES:stä ja KT:n yritysjaoston sopimuksista saavutetun neuvottelutuloksen. Palkkaratkaisu koostuu vientialojen mukaisesta palkkaratkaisusta ja sen lisäksi tulevasta palkkaohjelmasta.
SuPerin edustajisto: Superilaisten palkkakehitys ja kestävä työelämä on turvattava nyt. Kyse on koko hyvinvointiyhteiskunnan selkärangasta.24.4.2025 11:33:06 EEST | Tiedote
SuPer tavoittelee käynnissä olevissa työehtosopimusneuvotteluissa ratkaisuja, jotka tukevat superilaisten jaksamista, parantavat hoitoalan sekä varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoimaa sekä turvaavat palvelujen jatkuvuuden.
SuPerin Inberg: ammattiliitto on työntekijän tuki ja turva23.4.2025 22:41:30 EEST | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inbergin mielestä pääministeri Orpon hallituksen esittämien verohelpotusten rahoitus hyvinvointipalveluista säästämällä on ongelmien siirtämistä tulevaisuuteen.
Kansa nousi hallituksen linjaa vastaan ja äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta14.4.2025 10:20:26 EEST | Tiedote
– Tämä vaalitulos edellyttää täyskäännöstä myös valtakunnan politiikassa. Kansa äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg toteaa.
Hätätyösääntelyä ei tule muuttaa – puuttuminen työtaisteluoikeuteen on perusteetonta9.4.2025 13:21:06 EEST | Tiedote
SuPer on lausunnossaan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle vastustanut hätätyön käytön laajentamista työtaisteluissa, sillä työnantajat ovat käyttäneet hätätyötä sote-alalla väärin. – On tärkeää, että valiokunnassa ymmärretään hätätyön viimesijainen tarkoitus. Myös sote-työntekijöillä tulee olla mahdollisuus parantaa työehtojaan, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme