Kotimaisen varhaisperunan satokausi alkaa nyt
Tämän kesän varhaisperunasadosta odotetaan määrältään tavanomaista. Laadultaan kuluttajille päätyvä kotimainen varhaisperuna on aina priimaa. Suomalaiset rakastavat uutta perunaa, ja kauniita mukuloita odotetaan kesän herkkupöytiin vesi kielellä.

Valtaosa varhaisperunasta tulee Varsinais-Suomesta
Kotimaisen avomaan varhaisperunan satokausi käynnistyi kesäkuun alussa, ja kun juhannus lähestyy, varhaisperunaa saapuu kauppoihin ja toreille tiuhenevaan tahtiin. Kesän varhaisperunasadosta odotetaan kooltaan tavanomaista.
Perunoiden istutusjakson aloitus osui tänä vuonna hieman myöhemmäksi kuin tavallista, huhtikuun puolelle, kun tavallisesti istutusjakso alkaa maaliskuun kolmannen viikon paikkeilla. Säät kuitenkin olivat suotuisat heti istutuksen jälkeen, eikä edes vapun tienoon kylmempi jakso häirinnyt viljelyä.
- Viljelijät ovat taitavia suojaamaan perunat harsoilla. He saavat oikea-aikaisen harsojen käytön avulla ja muulla osaamisella perunat kasvamaan vuodesta toiseen sääolosuhteista huolimatta, se on sitä ammattitaitoa”, sanoo kasvinviljelyn asiantuntija Antti Lavonen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta MTK:sta.
Kotimaisen perunan tunnistaa kaupassa tutusta Sirkkalehti -merkistä. Irtomyynnissä, kuten torilla, pakkaamattoman perunan alkuperä pitää olla kuluttajalle yksiselitteinen ja selkeä. Tuontiperunan alkuperämaa pitää ilmoittaa selkeästi. Usein kotimaisesta perunasta kerrotaan myös tilan tai viljelijän nimi – kotimaisen ruuan ketju on läpinäkyvä ja jäljitettävä!
Kauppaan voi aina vinkata toiveen kotimaisista tuotteista. Kesäaikaan on myös hyvä hetki tehdä retki palvelevalle maaseudulle, ja hakea perunat sekä muut vihannekset suoraan suoramyyntiä harjoittavalta maatilalta.
Alkukesästä kypsyvät varhaisperunalajikkeet ovat Timo, Annabelle ja Solist, ja ne ovat myös viljelyalaltaan merkittävimmät varhaisperunalajikkeet. Kaikkiaan koko maan alueella avomaan varhaisperunaa viljellään noin 700–800 hehtaarin alueella, joten muiden tuttujen varhaisperunalajikkeiden, kuten Colomban, Siiklin, Jussin ja Avantin, osuus viljelyalasta on astetta pienempi. Yli 70 prosenttia kotimaisesta avomaan varhaisperunasta viljellään Varsinais-Suomen alueella, ja kaikista varhaisimmat perunat tulevat Varsinais-Suomen saaristosta ja rannikolta.
Kelpo kauppias suojaa varhaisperunat valolta
Varhaisperunaostoksilla kannattaa kiinnittää huomiota ensisijaisesti perunoiden tuoreuteen ja asianmukaiseen säilytykseen kaupassa. Perunat pitäisi säilyttää viileässä ja pimeässä, jotta ne eivät viherry tai nahistu. Hyviä ovat esimerkiksi kontit, joissa suurin osa perunoista pysyy kontin uumenissa, ja esillä on vain pieni osa.
-Merkittävin perunan laatua heikentävä tekijä on valo, sillä liian valoisassa pidetty peruna vihertyy. Nykyään tähän onneksi kiinnitetään paremmin huomiota. Hyvän kauppiaan tunnistaa siitä, että hän suojaa perunansa valolta, vinkkaa Lavonen.
Varhaisperuna on tuoretuote, jota kannattaa ostaa vain sen verran, mitä kerralla tulee syötyä. Keskenkasvuisten perunoiden tärkkelyspitoisuus on vähäinen, eikä niiden malto ole vielä muodostunut varastointia kestäväksi. Valon lisäksi varhaisperunoiden säilyvyyttä heikentää lämpö. Jos varhaisperunoiden kylmäketju säilyy katkeamattomana pellolta kaupan kautta kotiin asti, ne kestävät säilytystä hieman paremmin. Kotona varhaisperunat kannattaa säilyttää jääkaapin vihanneslaatikossa.
-Varhaisperuna on tarkoitettu heti syötäväksi, joten osta perunaa tarpeen mukaan. Hyvä nyrkkisääntö on, että osta tänään huomisen perunat. Paras tapa nauttia varhaisperunasta olisi pellosta suoraan kattilaan, sanoo Lavonen.
Kokeile eri lajikkeita ja kokkaa yli jääneet uusiksi herkuiksi
Kotimainen avomaan varhaisperuna on odotettu sesonkiherkku, johon suomalaiset suhtautuvat intohimoisesti. Uudet mukulat ovat toivottuja ja kaivattuja kesäpöydän antimia!
-Varhaisperunoiden ystävät vertailevat erilaisia lajikkeita keskenään sekä maun että perunan värin perusteella. Jokaisella on omanlaisensa mieltymys varhaisperunoiden maun, muodon ja värin suhteen, että pitääkö olla valkoisempi, kellertävä vai tummankeltainen, sanoo Lavonen.
Puhtaaksi harjatut varhaisperunat kannattaa joko höyryttää kypsiksi tai keittää vähäisessä vedessä suolaripauksen ja kenties tillin kanssa. Varhaisperunat lisätään kiehuvaan veteen. Kypsennä perunat napakoiksi, ja kun ne ovat kypsiä, valuta vesi pois ja aseta talouspaperiarkki tai puhdas keittiöpyyhe kattilan kannen alle höyryä imemään. Anna perunoiden levähtää hetki ennen tarjoamista. Peruna on keittiön kulmakivi kesällä ja koko vuoden, keitetty peruna on kepeä, lähes kaikkiin ruokavalioihin sopiva ja kaikille maistuva, ravitseva ja hyvin täyttävä lisuke, jota voi muunnella loputtomasti.
Toisinaan käy niin, ettei edes innokkain varhaisperunan ystävä jaksa syödä jokaista keittämäänsä pottua. Yli jääneet keitetyt varhaisperunat säilyvät jääkaapissa hyvinä muutaman päivän. Keitetyt varhaisperunat ovat todellinen hävikkikokkaajan unelma, sillä niistä voi jalostaa lukuisia nopeita ja maukkaita ruokia. Lisää perunoiden joukkoon öljy- tai majoneesipohjainen kastike, kesäsipulia, yrttejä ja vaikkapa kaprista, niin saat alkukesään passelin perunasalaatin, joka on mainio lisuke esimerkiksi kala- tai grilliruuille. Varhaisperunat ovat hyviä myös pilkottuna ruokaisan maalaissalaatin sattumiksi tai voileivän päälle.
Keitetyt varhaisperunat voi myös paistaa, grillata, savustaa tai paahtaa uunissa ja nauttia lisukkeena vaikkapa kylmän kermaviilikastikkeen kanssa. Eikä sovi unohtaa vanhaa kunnon pyttipannua, jossa muutkin jääkaapin tähteet pääsevät oikeuksiinsa.
Katso varhaisperunagrillivartaiden ja avomaankurkkudipin reseptit täältä: https://www.mtk.fi/-/varhaisperuna23
Tutustu suomalaisten maataloustuottajien työhön ja ajankohtaisiin uutisiin MTK:n verkkosivuilla. Muista myös seurata MTK:ta Instagramissa @mtk.ry.
Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa sesongin kasviksista.
Lisätietoja:
Antti Lavonen, asiantuntija, peruna, MTK, 040 558 0512
Mika Virtanen, asiantuntija, kasvikset, MTK, 040 054 4728
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK, 040 568 8802
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Lavonenasiantuntija, peruna, MTK
Puh:040 5580512antti.lavonen@mtk.fiHeidi Siivonenruokamarkkina-asiantuntija, MTK
Puh:040 5688802heidi.siivonen@mtk.fiMika Virtanenasiantuntija, kasvikset, MTK
Puh:040 0544728mika.virtanen@mtk.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Uusittu lunastuslaki on iso parannus omaisuuden suojaan18.6.2025 14:25:54 EEST | Tiedote
MTK pitää eduskunnan tänään hyväksymää uutta lunastuslakia isona ja tärkeänä parannuksena maanomistajien omaisuuden suojaan. Omaisuuden suoja on ollut heikkoa erityisesti kaavoituksessa, sähkölinjakorvauksissa ja muussa infran rakentamisessa. Maanomistajien neuvotteluasema lunastusuhan alla on tähän saakka ollut olematon.
Juhannuksen grillipöydän sankarit tulevat läheltä – Suomen lippu pakkauksessa ei kuitenkaan takaa tuotteen kotimaisuutta18.6.2025 11:26:54 EEST | Tiedote
Kesä ja juhannus tuovat ruokapöytään kotimaisia herkkuja: uusia perunoita, mansikoita, grillilihaa, tuoreita vihanneksia ja erilaisia juustoja. Kotimaiset tuotteet eivät ole ainoastaan herkullisia, vaan myös turvallinen ja vastuullinen valinta. Mistä sitten tietää, mikä on oikeasti suomalaista?
Metsämarssi 75 vuotta – miljardi kuutiota lisää puuta suomalaisiin metsiin10.6.2025 13:42:57 EEST | Tiedote
Suomalainen metsänhoito on ollut – ja on jatkossakin – vastuullisen ilmastotyön perusta, totesi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Metsämarssi 75 vuotta -tapahtuman avajaispuheessa Narinkkatorilla 10. kesäkuuta.
Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa6.6.2025 09:22:06 EEST | Tiedote
Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.
Metsämarssi täyttää 75 vuotta – kestävää metsänhoitoa juhlitaan Narinkkatorilla 10. kesäkuuta5.6.2025 15:10:59 EEST | Tiedote
MTK ry, SLC r.f. ja metsänhoitoyhdistykset järjestävät tiistaina 10.6.2025 Metsämarssi-tapahtuman, jossa halutaan tuoda esille monitavoitteista metsänhoitoa ja nostaa metsänomistamisen arvostusta. 75 vuotta täyttävän Metsämarssin juhlavuoden teema on Metsäisempi Suomi – sukupolvelta toiselle. Tapahtuma käynnistyy klo 13.00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme