SDP:n Suhonen kysyy lastensuojelusta: Onko lain olemassaololta suljettu silmät?
13.6.2023 11:55:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen (sd) on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen lastensuojelun puuttuvista lakisääteisistä asiakassuunnitelmista.

– Se ei katso aikaa eikä paikkaa, jos johtavalta laillisuusvalvojalta tule viesti julkisuuteen, että lastensuojelussa rikotaan lakia, kun asiakassuunnitelmia ei tehdä. Aivan sama, onko toimitusministeriö vai uusi hallitus – asiaintilaan on saatava muutos. Tätä ei voi kuitata olankohautuksella, sano Savo-Karjalan ensimmäisen kauden kansanedustaja.
– Olipa syynä lain velvoittavuuden tuntemattomuus, työvoimapula tai toimimattomat tietojärjestelmät, on asioihin saatava muutos. Sillä lapsen etu on aina tultava ensimmäisenä. Ja siinä lapsen turvallisuus. Näistä ei voi tinkiä, jatkaa Suhonen, jonka mukaan syyllisten etsintä ei auta. On palattava lailliselle tielle lastensuojelussa.
– Olen kiitollinen eduskunnan oikeusasiamiehenkanslian esittelijäneuvos Tapio Rädylle asian nostamisesta julkisuuteen, kiittää Suhonen.
Valtioneuvoston asiasta vastaavalla jäsenellä, ministerillä on 21 päivää aikaa vastata kysymykseen.
Kirjallinen kysymys
lastensuojelun lakisääteisistä asiakassuunnitelmista
Eduskunnan puhemiehelle
On erittäin tärkeää tunnistaa ja tunnustaa lastensuojelumme lähtökohta: Kaikissa päätöksissä huostaanotosta ja sen lopettamisesta on aina etusijalla lapsen turvallisuus.
Viime viikolla (5.6.2023) MTV3:n uutiset julkaisi eduskunnan oikeusasiamiehenkanslian esittelijäneuvos Tapio Rädyn haastattelun. Uutinen on pysäyttävä.
Jutusta ilmeni, että lastensuojelukanteluiden määrä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Viime vuonna niitä oli jo lähes 400, joista lasten tekemiä oli 70.
Esiin nousi epäily, että kentällä laiminlyödään yleisesti suunnitelmat siitä, miten lapsi pääsisi takaisin vanhempiensa luo.
”Laki sanoo, että kun lapsi otetaan huostaan, niin se perheen jälleenyhdistäminen pitäisi aloittaa. Eli suunnitellaan yhdessä perheen kanssa, että miten huostaanotto voidaan lopettaa. Käytännössä sitä tehdään hyvin harvoin. Sosiaalityöntekijät eivät oikein tunne sitä, vaikka se on laissa säädetty nimenomainen velvollisuus. Tai sitten se tehdään huolimattomasti: todetaan vain, että tällä hetkellä ei ole edellytyksiä,” oli jutussa esittelijäneuvoksen sitaatti.
Lainsäätäjä on lähtenyt siitä, että huostaanotto on aina väliaikainen ja viranomaisen täytyy pitää pyrkiä eri keinoin huolehtia siitä, että huostaanotto voidaan lopettaa. Aina se ei ole mahdollista. Mutta perheiden jälleenyhdistämisen suunnittelun yksi tavoite on se, että miten tuetaan yhteydenpitoa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut toimenpide-ehdotukset lastensuojelun kokonaisuudistukselle tulevalla hallituskaudella.
Lasten suojelemiseksi tarvitaan muutoksia koko lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujärjestelmään sekä lastensuojelun toimintaedellytysten vahvistamista. Tavoitteena on, että lapsen oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti ympäri Suomen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän / esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten varmistetaan, että kaikille huostaanotetuille laaditaan lakisääteiset asiakassuunnitelmat, jossa on laadittu tiekartta perheen jälleenyhdistämiseen,
aiotaanko kiirehtiä lastensuojelun kokonaisuudistuksen valmistumista ja esittämistä eduskunnalle,
miten varmistetaan riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö,
miten reagoidaan tietoon työhön soveltumattomien tietojärjestelmien käyttöön,
mitä hallitus aikoo tehdä lapsen edun toteutumisen huomioimiseksi alati muuttuvassa toimintaympäristössä ja
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ilmi tulleen laajaan lastensuojelun laittoman asiaintilan korjaamiseksi?
Helsingissä 13.6.2023
_______________________________
Timo Suhonen /sd
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: SDP esittää ratkaisuja nuorten turvallisuuden parantamiseksi, oppimisympäristöjen kehittämiseksi ja kotoutumisen tehostamiseksi13.8.2026 19:16:47 EEST | Tiedote
Hienoa, että näin moni PS:n eduskuntaryhmästä on ehtinyt perehtyä SDP:n nuorten turvallisuuden parantamiseen tähtäävään toimenpidepakettiin, kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma iloitsee.
Tytti Tuppuraisen puhe 12.8.2026 SDP:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Kouvolassa12.8.2026 14:35:56 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Skinnari: Suomalainen työ takaisin kasvupolitiikan ytimeen – teollisuuden kasvurahoitus remonttiin12.8.2026 14:30:25 EEST | Tiedote
Suomen kasvurahoitusjärjestelmää pitää uudistaa palvelemaan paremmin myös Suomessa jo toimivia teollisuusyrityksiä. Kansanedustaja Ville Skinnarin (sd.) mukaan suomalainen työ pitää nostaa kasvupolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi.
Kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii tilannekatsausta ministeri Sari Essayahilta eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle pikaisesti11.8.2026 14:27:38 EEST | Tiedote
- Vaikka tänään tiistaina ei varmistunut uusia sikaruttotapauksia, ei tilanne itärajalla ole ohi vielä pitkään aikaan. Rajoituksia jatketaan ainakin vuoden ajan tällä tietoa. Tämä vetää vakavaksi. Ministerin olisi syytä tulla ulos poterosta ja maa- ja metsätalousvaliokunta tarvitsisi nyt tilannekatsauksen missä mennään ja millainen vuosi Kaakkois-Suomen ihmisille ja yrityksille on edessä, vaatii Rantanen.
SDP:n Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä - valitettavasti10.8.2026 14:48:47 EEST | Tiedote
HUS on tänään 10.8.2026 tiedottanut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme