Afroamerikkalainen perintö korostuu Sibelius-Akatemian 40-vuotiaan jazzmusiikin koulutuksessa aiempaa vahvemmin
Laajempi ymmärrys afroamerikkalaisen musiikin juurista on muovannut viime vuosina jazzmusiikin opetusta ja tapoja käsitellä sen historiaa ja esityskäytäntöjä.
Jazzmusiikin koulutus Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Opetuksen aloittaminen oli aikanaan ainutlaatuinen avaus kansainvälisesti. Tuolloin oli aivan poikkeuksellista, että klassisen musiikin instituutio alkoi opettaa myös jazzmusiikkia. Koulutus on tuottanut käytännössä kaikki viime vuosikymmenten merkittävät Suomen jazzmuusikot.
“Jazzin koulutus on aloitettu Sibelius-Akatemiassa siksi, että sille oli selkeä tarve Suomen kulttuuriyhteisössä. Koulutuksella on valoisa tulevaisuus, kunhan olemme aktiivisesti mukana kansainvälisessä jazzyhteisössä ja otamme kantaa ajankohtaisiin koulutuksellisiin kysymyksiin,” kertoo jazzmusiikin lehtori Sami Linna.
Kulttuurisen omimisen kysymyksiä ja musiikkialan koulutuksen dekolonisaatio
Viime vuosina jazzmusiikin yhteys afroamerikkalaiseen kulttuuriin on entisestään vahvistunut koulutuksessa. Keskustelu kulttuurisen omimisen kysymyksistä ja musiikkialan koulutuksen dekolonisaatiosta on lisääntynyt huomattavasti. Opiskelijat ovat nostaneet esiin erityisesti Black Lives Matter -liikkeen merkityksen jazzmusiikille sekä erilaisia kulttuurisen omimisen kysymyksiä alan käytännöissä.
“Viime vuosina on yhä enemmän keskusteltu siitä, miten paljon jazzmusiikin yliopistokoulutus ottaa huomioon afroamerikkalaisen kulttuurin lähtökohtia ja toisaalta, miten paljon painotetaan muita ja erityisesti eurooppalaista taidemusiikkiperinnettä lähellä olevia näkökulmia,” kertoo Linna.
Keskustelua on syventänyt myös elokuussa 2021 Sibelius-Akatemian vierailevaksi professoriksi nimitetty yhdysvaltalainen jazzrumpali, säveltäjä, yhtyejohtaja ja etnomusikologi Dana Hall Chicagon DePaulin yliopistosta. Hallin kaksivuotisen professuurin tarkoituksena on ollut muun muassa vahvistaa afroamerikkalaisen kulttuuriperinteen ymmärrystä jazzmusiikin koulutuksessa sekä yhteistyötä amerikkalaisten yliopistojen kanssa.
“Myös Yhdysvalloissa jazzmusiikin koulutus on hakenut paikkaansa perinteisesti eurooppalaiseen taidemusiikkiin keskittyneiden yliopistojen sisältä, missä klassisen musiikin arvomaailman piirteitä on korostettu helposti. Koulutus on suurelta osin syrjäyttänyt jazzmusiikin perinteessä vallinneen käytännön, jossa merkittäväksi taiteilijaksi on kasvettu kokeneempien muusikoiden johtamissa yhtyeissä soittamisen kautta. Tilannetta kritisoivissa puheenvuoroissa koulutus nähdään usein valkoisen ylivallan välineenä, median ja musiikkiteollisuuden ohella,” kertoo Linna.
Kansainvälinen konferenssi käsittelee jazzmusiikin globalisoitunutta opetusta
Koulutuksen juhlavuoden ohjelmaan kuuluu kansainvälinen IASJ Jazz Meeting, joka kokoaa alan opiskelijoita ja opettajia keskustelemaan jazzmusiikin afroamerikkalaisista juurista ja niiden tulevaisuudesta globalisoituneessa koulutuksessa. Tänä vuonna Sibelius-Akatemia järjestää tapahtuman Musiikkitalossa 26.6.-2.7.2023. Dana Hall pitää keynote-puheenvuoron siitä, miten jazzmusiikin afroamerikkalaiset perinteet voidaan tiedostaa ja huomioida sen opetuksessa eri instituutioissa, maissa ja kulttuureissa.
“Globaalin eriarvoisuuden näkökulmasta mikään jazzmusiikin koulutusohjelma ei ole tästä keskustelusta irrallinen tekijä. Erityisesti eurooppalaisilla on hyvät taloudelliset edellytykset opiskella mustaa musiikkia yliopistossa samalla kun afroamerikkalaisilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia oman kulttuuriperintönsä opiskeluun ja uraan yliopistoissa,” toteaa Linna konferenssin kantavasta teemasta.
Tapahtuma sisältää luentoja, mestarikursseja ja keynote-puheenvuoroja. Opiskelijat työskentelevät viikon aikana yhtyeissä, joita ohjaavat Sibelius-Akatemian kunniatohtoreiksi nimitetyt huippumuusikot Dave Liebman, Tim Hagans, Anders Jormin ja Aaron Goldberg sekä professori Jukkis Uotila ja rumpali Savannah Harris.
Iltaisin tapahtuma levittyy jamien, konserttien, elokuvien ja kohtaamisten muodossa G Livelabiin, Konepajalle, Riviera Kallioon sekä Tenho Restobar ja Harju 8 -ravintoloihin. Päätöskonsertit järjestetään Musiikkitalon Black Boxissa ja niihin on kourallinen lippuja myytävänä myös suurelle yleisölle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Linna
+358505834387
sami.linna@uniarts.fi
Linkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
World music educators gather in Helsinki to discuss sustainability issues in the arts22.7.2024 16:24:00 EEST | Tiedote
The University of the Arts Helsinki is hosting the 36th World Conference of the International Society for Music Education (ISME) from July 28 to August 2, 2024. The event is expected to bring together over 1300 participants from around the world. This year’s conference theme, “Advocacy for Sustainability in Music Education,” is also closely linked to recent research projects at the University of the Arts Helsinki.
Maailman musiikkikasvattajat kokoontuvat loppukesällä Helsinkiin taiteen kestävyyskysymysten äärelle22.7.2024 16:12:00 EEST | Tiedote
Taideyliopisto isännöi kansainvälisen musiikkikasvatusjärjestö ISME:n 36. maailmankonferenssia 28.7.—2.8.2024. Tapahtumaan odotetaan osallistuvan yli 1300 osallistujaa kaikkialta maailmasta. Konferenssin tämänvuotinen teema, Advocacy for Sustainability in Music Education, kytkeytyy läheisesti myös Taideyliopiston viimeaikaisiin tutkimushankkeisiin.
Lisäpanostus soittoharrastustaan aloittelevien lasten instrumenttiopetukseen tukee heidän musiikillista kehitystään18.6.2024 14:47:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulta Taideyliopiston Sibelius-Akatemian aloitteesta käynnistynyt uudenlainen musiikkioppilaitosten yhteistyömalli on saanut kuluneena keväänä osallistujia myös Pirkanmaalta.
Festivaalivuosi 2022 toi alalle ylikuumenemista, uusien festivaalien ryntäyksen, tapahtumien peruuntumisia ja konkursseja12.6.2024 14:47:00 EEST | Tiedote
LiveFIN toteutti tutkimuskyselyn vuoden 2022 suomalaisten rytmimusiikkifestivaalien tilanteesta. Kyselyyn vastasi 64 festivaalia, joiden kävijämäärä vastasi lähes puolta koko Suomen festivaalikäynneistä. Lähes puolelle vastanneista vuosi 2022 oli taloudellisesti tavanomainen, mutta noin neljäsosalle edelleen tavanomaista huonompi.
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä miljoonarahoitus Sibelius-Akatemialle kulttuurisen moninaisuuden vahvistamiseen musiikkikoulutuksessa11.6.2024 12:47:00 EEST | Tiedote
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt miljoona euroa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian hankkeelle, joka edistää kansainvälisen yhteistyön avulla musiikin ja musiikkikoulutuksen monimuotoisuutta sekä laajemmin kulttuurista oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme