Sale Hiidensalmessa ja S-market Tupurissa innostetaan lapsiperheitä kasvisten pariin Vegemi-sovelluksen digitaalisen kasvimaan avulla
Venner ja Suur-Seudun Osuuskauppa jatkavat innovatiivista ja vastuullista yhteistyötään lasten kasvisten syönnin lisäämiseksi. Maksuttomassa mobiilisovelluksessa seikkaileva Vegemi-hahmo on ilahduttanut SSO:n alueen kaupoissa viime kesästä alkaen, ja nyt kokeillaan uudenlaista myymälän ja digitaalisen sovelluksen yhdistävää toimintamallia. Vierailemalla Sale Hiidensalmen tai S-market Tupurin hedelmä- ja vihannesosastolla on Vegemi-sovellukseen mahdollista perustaa Vegemin oma kasvimaa, ja kun kaupassa vierailee viikottain, Vegemin kasvimaa kehittyy.

Vegemi on maksuton mobiilisovellus, jonka tavoitteena on innostaa lapsia syömään enemmän hedelmiä ja kasviksia. Suur-Seudun Osuuskauppa ja ruokakasvatusyritys Venner tekevät yhteistyötä, jotta lasten kiinnostus kasviksiin ja niiden positiivisiin terveysvaikutuksiin syntyisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Vegemi, sovelluksessa seikkaileva pieni fiktiivinen hyvä vatsabakteerihahmo, tekee sen pelin, leikillisyyden ja tarinan keinoin. Sovellus kuvatunnistaa tiettyjä tuoreita hedelmiä ja kasviksia, joista Vegemi saa seikkailuihinsa erilaisia supervoimia. Supervoimat on luotu kasvisten sisältämistä vitamiineista sekä kuiduista, hyväksyttyjen terveysväitteiden pohjalta. Kuten me ihmiset, myös Vegemi tarvitsee ravitsevaa ruokaa, ja joko kuvatunnistamalla aitoja kasviksia tai syöttämällä sille digitaalisia kasviksia, Vegemi saa pelienergiaa.
Vegemi-sovellus on syntynyt, sillä hedelmiä ja kasviksia syödään aivan liian vähän, vaikka jo pieni päivittäinen hedelmien ja kasvisten käytön lisäys on hyvin vaikuttavaa terveydelle sekä ympäristölle. Tutkimustulokset leikki-ikäisten kasvisten saannista ovat hätkähdyttäviä: vain 1% lapsista syö Suomessa tarpeeksi kasviksia, hedelmiä tai marjoja päivittäin, vaikka kasvisten riittävä saanti on kestävän terveyden edellytys. Kasvisten ja kuitujen monipuolinen saanti on hyvin olennaista ihmisen terveen mikrobiomin kannalta. Matala kasvisten saanti koskee koko väestöä; miehistä vain 14% sai tarpeeksi kasviksia päivittäin, kun naisista taas 22%, kertovat eri tutkimukset. Vegemillä on siis tehtävää.
Yritykset ovat tehneet vaikuttavaa yhteistyötä lasten kasvisten käytön lisäämiseksi jo viime kesästä alkaen: Vegemi on ihastuttanut SSO:n myymäläsomisteissa, myymälävierailuilla sekä lapsille jaettavissa materiaaleissa. Vegemiä on ladattu nyt jo miltei 5000 kertaa ja tapahtumia sovelluksessa jo yli 1,3 miljoonaa. Nyt tarkoitus onkin kokeilla uudenlaista myymälän ja digitaalisuuden yhdistävää myymäläkokemusta, ja nähdä sen vaikutukset lapsiperheiden kulutuskäyttäytymiseen sekä innostaa vierailemaan hedelmä - ja vihannesosastolla.
Sale Hiidensalmessa ja S-market Tupurissa uudistunut Vegemi-myymäläkokemus ja uusi digitaalinen kasvimaa
Uudenlaista Vegemi-sovelluksen ja myymäläkokemuksen yhdistävää yhteistyömallia kokeillaan Sale Hiidensalmessa ja S-market Tupurissa kesäkuun puolivälistä alkaen. Myymälöistä löytyy aiempaa värikkäämpi Vegemi-hylly, joissa on esillä sesongin mukaisia Vegemin suosikkikasviksia. Vegemi-sovellus tunnistaa hyllyn kuvan ja avaa asiakkaalle pääsyn digitaaliselle kasvimaalle yllätyksineen. Vegemin kasvimaa on ainutlaatuinen, ja aluksi se on saatavilla vain pilottimyymälöistä. Kasvimaalle ilmestyy uutta sisältöä viikottain: tasaisin väliajoin kasvimaan yllätykset ovat myös kassalta saatavia fyysisiä yllätyksiä kuten oikeita kasviksia tai hedelmiä!
Vaikka sovelluksen uusi uniikki kasvimaa löytyykin vain edellä mainituista myymälöistä, on Vegemi hyvin edustettuna myös SSO:n alueen muissa myymälöissä. Vegemi vierailee eri myymälöissä kesän aikana, ja Vegemin omaa Puuhakirjaa jaetaan veloituksetta ruokaileville lapsille kesäkuussa SSO:n ABC-liikennemyymälöistä sekä SSO:n ruokaravintoloista.
Vegemi-yhteistyö
SSO haluaa varmistaa, että alueen lapsiperheet inspiroituvat pitämään huolta itsestään kasvisten kautta. Yhteistyö SSO:n kanssa mahdollistaa myös sovelluksen veloituksettoman käytön kuluttajalle.
”Yhteistyössä Vennerin kanssa toteutamme SSO:n missiota Teemme yhdessä parempaa paikkaa elää ihan konkreettisesti yksi porkkana ja omena kerrallaan: Jos Vegemi innostaa lapsia syömään päivittäin edes hitusen enemmän kasviksia, on se loistava sijoitus pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo Anu Karppinen SSO:lta.
”Innovatiivinen yhteistyömme SSO:n kanssa antaa meille mahdollisuuden kokeilla aivan uudenlaisia keinoja kasvisten käytön lisäämiseksi siellä, missä päivittäiset ostopäätökset tehdään. Hyvinvoinnin haasteet vaativat ennakkoluulotonta yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä uudenlaista ajattelua. Tavoitteemme on tehdä kasviksille samaa, mitä on jo vuosia tehty epäterveellisten elintarvikkeiden myynninedistämisen eteen. Kaupan rooli vaikuttamisessa on keskeinen. Yhteistyömme luo hyvinvointia, mutta samalla myös hauskaa ja kehittävää sisältöä Vegemi-sovelluksen parissa sekä toivottavasti mahdollisimman värikkäitä, uusia kasvismakuja monelle lapsiperheelle”, Tuulia Järvinen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteystiedot
Tuulia Järvinen
Perustaja, Venner
+358 50 300 1390
tuulia@venner.fi
Anu Karppinen
asiakkuus- ja viestintäpäällikkö
+358 44 770 5365
anu.karppinen@sok.fi
Venner Oy yhteiskunnallinen ruokakasvatusyritys, joka opettaa taloudellisia ja ekologisia ruokataitoja ja tähtää kasvisten lisääntymiseen ruokavaliossa. Vegemi-sovelluksen kehittämiseen yritys on saanut rahoitusta myös EU:lta.
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 70 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – 2. varapuheenjohtajana jatkaa SSO:n Tapio Finér30.4.2025 21:14:33 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Ostosten keskittäminen omalle kotiseudulle kannattaa – SSO maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta yhteensä yli 0,6 milj.euroa30.4.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajiston kevätkokouksessa vahvistettiin, että Osuuskauppa maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautusta maksetaan SSO:n toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista yhteensä yli 0,6 miljoonaa euroa.
Tervetuloa elämäsi kesätyöhön – työllistämme tänäkin vuonna yli 400 nuorta eri toimialoilla28.4.2025 10:40:59 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n kesätyönhaku järjestettiin aiemmilta vuosilta tutulla tavalla kahdessa osassa. Hakijamäärä ylsi ennätyslukemiin, kun yli 1600 15–17-vuotiasta ja yli 1000 täysi-ikäistä jätti hakemuksensa erilaisiin kaupan-, liikennekaupan ja ravintola-alan tehtäviin. Hakuaikaa oli lyhennetty viime vuodesta, jotta nuoret saisivat vastauksen kesätöiden saamisesta mahdollisimman nopeasti.
Pääsiäisenä herkutellaan ja vietetään mökkikauden avajaisia18.4.2025 10:10:17 EEST | Tiedote
SSO:n market-, liikenne- ja matkailu ja ravitsemiskaupassa pääsiäinen näyttäytyy erilaisena toimialasta riippuen. Aurinkoisella säällä ravintoloiden terassit täyttyvät ja ABC-asemilta ostetaan muun muassa aurinkolaseja. Marketeissa taas eletään kiireistä sesonkia asiakkaiden hankkiessa hyvinkin perinteisiä pääsiäisen herkkuja.
Uudistunut Sale Toija avataan lauantaina 12.4.7.4.2025 10:06:44 EEST | Tiedote
Uudistuksen myötä myymälän tuotevalikoimaa saatiin myös kasvatettua ja kehitettyä vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin. Myymälämiljöö muuttui uuden, raikkaan Sale-konseptin mukaiseksi ja palveluvalikoima sai odotettuja lisäyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme