Voimakkaan UV-säteilyn ajankohdat alkavat olla käsillä
Auringon UV-säteily on Suomessa voimakkaimmillaan juhannuksen aikoihin. Vaatteet, varjo ja aurinkovoide suojaavat palamiselta ja liialliselta säteilyltä.
Auringon UV-säteilyn voimakkuudessa hätyytellään Suomessa lähipäivinä vuoden korkeimpia lukemia. Terveydelle haitallista UV-säteilyä mittaava UV-indeksi (UVI) saavuttaa voimakkaan UV-säteilyn rajan eli arvon 6 ajankohtina, jolloin aurinko on taivaalla korkeimmillaan ja taivas on pilvetön. Tällaiset päivät ajoittuvat ajanjaksolle parisen viikkoa ennen ja jälkeen juhannuksen. Aikaikkuna, jolloin UVI voi näinä päivinä saavuttaa lukeman kuusi, on kello 11‒15.
”Keskipäivällä pilvettömässä säässä UV-indeksi on Etelä-Suomessa keskikesällä 5‒6”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Anu Heikkilä.
Viime vuonna voimakasta säteilyä mitattiin Helsingissä ensimmäistä kertaa 11. päivä kesäkuuta. Tänä vuonna UVI-lukemaa 6 ei vielä ole mitattu. Kanadan maastopaloista Suomenkin ylle kulkeutuneet pienhiukkaset ilmakehässä ovat hieman vaimentaneet maan pinnalle pääsevää UV-säteilyä.
UV-indeksi 3 kertoo suojautumistarpeesta
UV-säteilyltä kannattaa suojautua aina, kun UV-indeksi saavuttaa tai ylittää suojautumisrajana pidetyn arvon 3. Tämä lukema on saavutettu tai ylitetty Suomessa tänä vuonna jo 59 päivänä, ensimmäisen kerran 12. huhtikuuta. Suojautumisrajan ylittäviä päiviä esiintyy toisinaan jo maaliskuun loppupuolella.
Pohjois-Suomessa toukokuu oli aurinkoinen, ja ihon punehtumisen kannalta merkittävän UV-säteilyn päiväannos oli lähes 15 prosenttia tavanomaista suurempi. UV-indeksi 3 ylittyi pohjoisessakin lähes jokaisena päivänä touko-kesäkuussa. Korkein UV-indeksiarvo 5 saavutetaan Pohjois-Suomessa keskimäärin kahdeksan kertaa kesässä; viime vuonna se saavutettiin kuitenkin jopa 15 päivänä.
Tyypillisesti suojautumisrajan 3 saavuttavia tai ylittäviä lukemia mitataan Suomessa syyskuun puoliväliin saakka.
UV-säteilylle voi altistua pilviselläkin säällä
Pilviselläkin säällä voi altistua liialliselle säteilylle: jopa 90 prosenttia UV-säteilystä läpäisee ohuen pilven.
”Vain paksu sadepilvi vaimentaa UV-säteilyä merkittävästi”, korostaa tutkija Kaisa Lakkala Ilmatieteen laitokselta.
UV-altistukseen vaikuttavat sään lisäksi esimerkiksi ulkona vietetty aika ja ulkona harrastetut aktiviteetit. Esimerkiksi uimarannalla makaava auringonpalvoja voi saada makuuasennossa huomattavasti enemmän säteilyä kuin pystyasennossa touhuileva ulkoilija. Myös uidessa altistuu UV-säteilylle: kirkkaassa vedessä puolen metrin syvyyteen tunkeutuu vielä 40 prosenttia UV-säteilystä.
Auringon UV-säteilyltä kannattaa suojautua ensisijaisesti vaatetuksella. Ihoalueet, joita ei voi suojata vaatteilla on hyvä suojata aurinkovoiteella, jonka suojakerroin on vähintään 30. Erityisesti lasten herkän ihon suojaamiseen on syytä kiinnittää huomiota. Myös silmät tulee suojata UV-säteilyltä. Varjoon vetäytyminen auttaa pienentämään UV-altistusta, mutta kannattaa muistaa, että varjossakin ruskettuu: varjo vaimentaa parhaimmillaan noin 50 prosenttia auringon UV-säteilystä.
”Liiallisen UV-säteilyaltistuksen välttäminen on tärkeää, koska ihon toistuva palaminen, isot kerta-annokset ja koko eliniän aikana kertyvä UV-säteilyn kokonaisaltistus kasvattavat riskiä sairastua ihosyöpiin”, Kaisa Lakkala muistuttaa.
UV-indeksin arvon voi tarkistaa Ilmatieteen laitokselta
UV-säteilyn suojautumistarpeen arviointia varten on Suomessa käytössä UV-indeksi eli UVI, joka ilmoittaa auringon haitallisen UV-säteilyn määrän yhdellä luvulla. YK:n suositusten mukaista UV-indeksiä käytetään ympäri maapalloa samalla tavalla.
Ilmatieteen laitos ylläpitää UV-indeksin ennustepalvelua ja mittaa UV-säteilyä seitsemällä paikkakunnalla Suomessa. UV-indeksin arvon voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta ja mobiilisovelluksesta.
Myös matkailijan kannattaa tarkistaa matkakohteensa UV-säteilyolot Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen UVI-palvelusta. Palvelu antaa karttamuotoisen globaalin UV-indeksiennusteen kuluvalle ja sitä seuraavalle kahdelle päivälle. Paikkakohtaisia ennusteita on saatavissa kymmenille kaupungeille ympäri maailmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkija Anu Heikkilä, Ilmatieteen laitos, puh. 050 338 4854, anu.heikkila@fmi.fi
Tutkija Kaisa Lakkala, Ilmatieteen laitos, puh. 040 7476792, kaisa.lakkala@fmi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Sää on juhannuksena vaihtelevaa ja hieman tavanomaista viileämpää17.6.2025 13:37:55 EEST | Tiedote
Kuluvan viikon sateet mahdollistavat suuressa osassa maata kokkojen polttamisen. Itse juhannusaatto on suurelta osin poutainen.
Sää lämpenee viikonloppuna – juhannusviikolla kuitenkin taas viilenee12.6.2025 12:29:24 EEST | Tiedote
Helleraja voi ylittyä viikonloppuna ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Vuodet eivät ole veljeksiä: viime vuonna tähän mennessä hellettä oli mitattu jo 22 päivänä.
UV-säteily on pian voimakkaimmillaan – vaatteet, varjo ja voide suojaavat liialliselta auringonsäteilyltä10.6.2025 10:11:37 EEST | Tiedote
Auringon UV-säteily on voimakkaimmillaan Suomessa juhannuksen molemmin puolin. Suojautumisraja eli UV-indeksin arvo kolme saavutetaan kesällä lähes päivittäin. Pilvisenäkin päivänä kannattaa suojautua, sillä UV-säteily läpäisee ohuen pilven.
Kutsu: Kesät tulevaisuuden ilmastossa ja juhannuksen sää -mediatilaisuus9.6.2025 10:31:47 EEST | Kutsu
Miten ilmastonmuutos vaikuttaa helleaaltoihin, kuivuuteen ja muihin sään ääri-ilmiöihin? Entä miltä näyttää juhannuksen sää tämänhetkisten ennusteiden valossa – sataako vai paistaako? Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista säästä ja ilmastosta Ilmatieteen laitokselle!
Lauantaina maan etelä- ja keskiosassa kovien tuulenpuuskien riski – laaja matalapaineen alue kurottaa Suomeen Ruotsista5.6.2025 15:03:40 EEST | Tiedote
Tuuli voi puhaltaa puuskissa yli 15 metriä sekunnissa, kuurosateiden ja ukkosen yhteydessä vieläkin kovemmin. Puuskainen tuuli voi kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme