Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Vuosi 2022 oli hengitystieinfektioiden osalta poikkeuksellisen runsas – myös seksitautitartunnat lisääntyivät

Jaa

Vuosi 2022 on hengitystieinfektioiden osalta poikkeuksellinen. Koronavirustartuntojen lisäksi myös monia muita hengitystieinfektioita esiintyi runsaasti. 

Influenssakaudella 2021–2022 esiintyi kaksi erillistä influenssa A -epidemia-aaltoa, joista jälkimmäinen alkoi huhtikuussa 2022 ja jatkui kesäkuulle saakka. Vastaavasti kauden 2022–2023 epidemia alkoi normaalia aikaisemmin, jo lokakuussa 2022. Kauden huippu oli myös poikkeuksellisen aikaisin, jo joulukuussa 2022.  

Vuodelle 2022 osui myös kaksi RSV-epidemian huippua, jotka ajoittuivat vuodenvaihteisiin 2021–2022 sekä 2022–2023. Yleensä suurempia RSV-epidemioita esiintyy Suomessa joka toinen talvi. 

”Koronaan liittyvät rajoitustoimet ovat vaikuttaneet viime vuosina hengitystieinfektioiden esiintyvyyteen. Pandemian aikana hengitystievirusten aiheuttamia infektioita todettiin vähän, erityisesti kevään 2020 ja kesän 2021 välisenä aikana. Infektiot alkoivat levitä uudestaan, kun koronarajoitukset poistettiin keväällä 2022 ja ihmiset palasivat normaaliin arkeen. Rajoitusten vuoksi infektioita on esiintynyt myös normaalin infektiokauden ulkopuolella tai epidemia on voinut alkaa tavallista aikaisemmin”, sanoo erityisasiantuntija Maija Toropainen THL:stä.

Kasvua myös joissakin hengitystiebakteerien aiheuttamissa infektioissa 

Virusinfektioiden lisäksi myös eräiden hengitysteiden kautta leviävien bakteeri-infektioiden määrä nousi viime vuonna lähes koronapandemiaa edeltävälle tasolle. 

Esimerkiksi verestä tai aivoselkäydinnesteestä tehtyjen Streptococcus pneumoniae -bakteerilöydösten määrä nousi lähes kolmella sadalla vuoteen 2021 verrattuna. Haemophilus influenzae -bakteerin aiheuttamia vakavia bakteeri-infektiota todettiin jo yhtä paljon kuin ennen koronapandemiaa. 

Sen sijaan esimerkiksi hinkuyskä- ja keuhkoklamydiatapausmäärät pysyivät edelleen alhaisina koronapandemiaa edeltäviin vuosiin verrattuna.

Seksiteitse leviäviä tauteja todettiin aiempaa enemmän

Seksitautien määrät ovat olleet kasvussa viime vuosina. Vuonna 2022 raportoitiin lähes 16 900 klamydiatartuntaa, mikä oli noin 100 enemmän kuin vuonna 2021 ja lähes 600 tartuntaa enemmän kuin vuonna 2020. Todellisuudessa klamydiatartuntoja on tätäkin enemmän, sillä tartunta voi olla myös oireeton ja kaikki tartunnan saaneet eivät hakeudu testiin. Tapaukset painottuivat aiempien vuosin tapaan naisiin ja nuoriin aikuisiin.

Myös tippuritartuntoja todettiin viime vuonna ennätyksellisen paljon, yli 960 uutta tapausta. Tämä on 450 tartuntaa enemmän kuin vuonna 2021. Tartunnoista suurin osa todettiin miehillä ja 25–29-vuotiailla, mutta tapauksia on myös vanhemmissa ikäryhmissä.

”Seksitaudit tarttuvat useimmiten suojaamattomassa seksissä. Ne voi välttää käyttämällä kondomia ja suuseksisuojaa. Testiin kannattaa hakeutua, jos on ollut suojaamatonta seksiä tai kondomi on mennyt rikki, sekä aina, jos on seksitaudin oireita. Julkisessa terveydenhuollossa seksitautien tutkimukset ovat potilaalle maksuttomia”, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg

Keväällä 2022 alkoi myös laaja, lähinnä miesten väliseen seksiin liittyvä apinarokkoepidemia Euroopassa. Epidemia kuitenkin taittui syksyn ja talven aikana. Suomessa tapausmäärät jäivät lopulta mataliksi: tartuntoja todettiin touko-lokakuun aikana yhteensä 42. 

Tartuntatautien esiintyvyyttä seurataan tartuntatautirekisterin avulla

THL vastaa tartuntatautien seurannasta, ennaltaehkäisystä ja torjunnasta kansallisella tasolla. Lääkärit ja laboratoriot ilmoittavat tartuntatautilöydöksistä THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin. Mikrobi- ja tautikohtaiset tiedot kootaan THL:n verkkosivuille vuosittain. 

Vuonna 2022 tartuntatautirekisteriin tehtiin lähes 1,2 miljoonaa ilmoitusta. Lääkärin tekemiä ilmoituksia oli reilut 18 000 ja laboratorioiden ilmoituksia 1 745 000. Koronaan liittyviä ilmoituksia oli noin 67 prosenttia kaikista ilmoituksista. 

Lisätiedot

Tartuntatautien esiintyvyys Suomessa vuonna 2022 (THL)
 
Taudit ja taudinaiheuttajat A-Ö (THL)
 
Käytä kondomia – vältä seksitaudit (THL)
 

Tuula Hannila-Handelberg 
ylilääkäri
THL
p. 029 524 7701
etunimi.sukunimi@thl.fi 

Maija Toropainen
erityisasiantuntija
THL 
p. 029 524 8873
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 26/202519.6.2025 11:44:48 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 19.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Ke 25.6. Miten eri maissa on järjestetty sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja miten näitä malleja voitaisiin soveltaa Suomessa? Julkaisemme selvityksen, jossa esitellään neljä erilaista järjestämisen tapaa ja pohditaan niiden soveltuvuutta Suomeen. Järjestämme aiheesta ke 25.6. Porin Suomi Areenassa myös julkistus- ja keskustelutilaisuuden. Tilaisuudessa ovat paikalla ja haastateltavissa THL:n pääjohtaja Mika Salminen, johtava tutkija Liina-Kaisa Tynk

THL on havainnut merkittäviä virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa diagnoositiedoissa – asiaa selvitetään yhdessä alueiden kanssa17.6.2025 12:49:11 EEST | Tiedote

THL on havainnut huomattavia virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa perusterveydenhuollon diagnoositiedoissa. Virheet liittyvät useiden alueiden toimittamiin tietoihin pitkäaikaissairauksien diagnoosimääristä, ja ne koskevat ainakin vuotta 2023. Pitkäaikaissairauksia ovat muiden muassa sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, reuma ja syövät. Useat hyvinvointialueet ovat toimittaneet THL:lle tiedot pitkäaikaisdiagnoosien määrästä virheellisesti niin, että ne näkyvät käyntisyinä. Toisin sanoen esimerkiksi verenpainetautia sairastavan käynti hengitystieinfektion takia lääkärissä näkyy tiedoissa myös verenpainetaudin hoitokäyntinä. Kun tällaisia hengitystieinfektiokäyntejä on useita, pitkäaikaisdiagnoosien määrä rekisterissä alkaa kasvaa merkittävästi. Käynnin pitäisi näkyä rekisterissä ainoastaan hengitystieinfektion käyntinä. ”Useiden alueiden diagnoosimäärät ovat huomattavasti suurempia kuin mitä ne ovat olleet aiempina vuosina”, sanoo THL:n yksikönpäällikkö Jan Magnusson. Virheellisiä

Kutsu: Mitä voimme oppia muiden maiden tavoista järjestää sote-palvelut? THL:n selvityksen julkistustilaisuus ja puoluesihteereiden keskustelu Porin SuomiAreenassa ke 25.6. klo 8.30–1017.6.2025 09:15:11 EEST | Kutsu

Hyvät toimitukset, sosiaali- ja terveydenhuolto herättää runsaasti intohimoja ja keskustelua siitä, mihin suuntaan sote-järjestelmäämme olisi kehitettävä. Suomessa on esitetty mm. hyvinvointialueiden verotusoikeutta, aluevaltuustojen lakkauttamista, Kela-korvausten kasvattamista, koko terveydenhuollon kansallistamista ja siirtymistä vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltoon. Millaisia eri sote-järjestämismalleja muissa maissa on käytössä ja mitä voimme oppia niistä? Järjestämme Porin SuomiAreenassa keskiviikkona 25.6. aamiaistilaisuuden, jossa julkaisemme tuoreen selvityksemme neljästä kansainvälisestä sote-mallista ja niiden soveltamisesta Suomessa. Lisäksi tilaisuudessa on puoluesihteereiden paneeli aiheesta. Tervetuloa mukaan! Tilaisuuden avaa THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Selvityksen esittelee johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen. Paneelissa keskustelevat SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi, keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho sekä kokoomuksen puoluesihteeri Timo Elo. Kaikk

THL viikolla 25/202512.6.2025 15:35:46 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 17.6. Ennakkotuloksia keväällä 2025 toteutetusta Kouluterveyskyselystä. Koettu terveys, ahdistuneisuus ja kiusaaminen 8.-9-luokkalaisilla. Lisätiedot: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 25.6. Julkaisemme selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon eri järjestämismalleista. Selvityksessä esitellään muissa maissa käytössä olevia tapoja järjestää sote-palvelut ja pohditaan, miten malleja voitaisiin soveltaa Suomessa. Järjestämme aiheesta keskiv

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye