Business Finland on auttanut jo 265 suomalaista yritystä hyödyntämään EU:n elpymisvälineen rahoitusta
19.6.2023 09:27:00 EEST | Business Finland | Tiedote
Suomalaisille yrityksille on Business Finlandin kautta tähän mennessä myönnetty 365 miljoonaa euroa EU:n elvytysrahaa. Rahoituksella yritykset edistävät elinkeinorakenteen uudistumista ja kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.

Globaali pandemia vaikeutti monien yritysten toimintaa. Tilannetta helpottamaan Euroopan unioni perusti kertaluontoisen elpymisvälineen. Recovery and Resilience Facility (RRF) tarkoituksena on elvyttää Euroopan taloutta. Business Finland sai tehtäväkseen myöntää suomalaisille yrityksille noin 400 miljoonaa euroa RRF-rahoitusta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.
Rahoitusta monille toimialoille
Business Finland on järjestänyt vuosien 2021-2023 aikana yli 20 RRF-rahoitushakua. Tähän mennessä hakemuksia on tullut 781, joista noin 40 prosentille on myönnetty rahoitusta. Yrityksille on myönnetty rahoitusta useille toimenpiteille:
RRF-rahoitusta saaneet toimialat ovat esimerkiksi ICT, akkuteollisuus, energiainvestoinnit, kierrätys ja materiaalien uudelleenkäyttö, vähähiilinen rakennettu ympäristö, terveys ja hyvinvointi, luovat alat sekä kestävä matkailu.
”RRF-rahoituksella voi tehdä tutkimus- ja kehitystyötä, mutta myös investointeja. Suomi on kohdentanut RRF-rahoitusta muihin EU-maihin verrattuna kolmanneksi eniten nimenomaan investointeihin. Yritykset ovat investoineet esimerkiksi uusiin laitteisiin ja tuotantolaitoksiin”, kertoo Business Finlandin RRF-rahoituksen projektipäällikkö Risto Saastamoinen.
”Projektit vaihtelevat kooltaan. Pienienimpien projektien rahoitus on alle 100 000 euroa, ja suurinta rahoitusta on myönnetty laajoille ekosysteemiprojekteille, eli veturihankkeille. Veturihankkeissa rahoitus on noin 20 miljoonaa euroa, josta osa kanavoituu mukana oleville pienemmille yrityksille”, Saastamoinen jatkaa.
Projektien RRF-rahoituksen keskiarvo on noin miljoona euroa.
Kestävä kehitys on RRF-rahoituksen keskeinen kriteeri
RRF-rahoitusta saavan hankkeen on täytettävä Do No Significant Harm -vaatimukset. Jokaista hakemusta tarkastellaan kuuden eri kriteerin kautta: ilmastonmuutoksen hillintä, ilmastonmuutokseen sopeutuminen, vesivarojen ja merten kestävä käyttö ja suojelu, siirtyminen kiertotalouteen, ympäristön pilaantumisen ehkäisy ja vähentäminen sekä biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu. Rahoitetut hankkeet eivät saa aiheuttaa merkittävää haittaa millekään näistä.
”Suomalaiset yritykset ovat ottaneet kiitettävästi vastaan vihreän siirtymän tavoitteet. Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella. Tämän kehityksen avulla voimme myös vauhdittaa yritysten kansainvälistä kasvua”, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.
Rahoitusta kaikkiin maakuntiin
Suomessa alueellisesti RRF-rahoitus on kohdistunut sinne, missä yrityksiä on eniten. Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi ovat listan kärjessä, mutta RRF-rahoitusta on saatu kaikkiin Suomen maakuntiin.
Business Finlandin kautta RRF-rahoitusta saaneet hankkeet löytyvät avoimesta tietokannasta: https://tietopankki.businessfinland.fi/anonymous/extensions/MyonnettyRahoitusRRF/MyonnettyRahoitusRRF.html
RRF-rahoitus jatkuu tämän vuoden loppuun. Projektit päättyvät viimeistään vuonna 2025, jonka jälkeen niiden tuloksista ja vaikuttavuudesta tehdään selvitys.
Yritykset kertovat, mitä RRF-rahoituksella on saatu aikaan:
- Makea Gamesille vauhtia uuden pelin kehitykseen
- Luotettavan datan avulla kohti hiilineutraaleja kaupunkeja
- Tampereella ainutlaatuinen kaupunkiliikkumisen Living Lab -ympäristö
- Suomalainen perheyritys Kuljetusrinki Oy investoi huippumoderniin robottilajittelulinjastoon
- Terveydenhuollon tehottomuus on globaali ongelma – Near Realin tekoälyavusteinen etävastaanotto säästää aikaa ja rahaa
- Pakkausalan yrityksessä Wipak Oy:ssä kestävä kehitys ulottuu tehtaalta tuotteisiin ja uusien materiaalien jatkuvaan innovointiin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Risto Saastamoinen
risto.saastamoinen@businessfinland.fi
Puh. 040 708 3479
Markkinointiviestintäpäällikkö Sanna Nuutila
sanna.nuutila@businessfinland.fi
Puh. 050 557 7717
Kuvat
Linkit
- Tampereella ainutlaatuinen kaupunkiliikkumisen Living Lab -ympäristö
- Makea Gamesille vauhtia uuden pelin kehitykseen
- Suomalainen perheyritys Kuljetusrinki Oy investoi huippumoderniin robottilajittelulinjastoon
- Terveydenhuollon tehottomuus on globaali ongelma – Near Realin tekoälyavusteinen etävastaanotto säästää aikaa ja rahaa
- Pakkausalan yrityksessä Wipak Oy:ssä kestävä kehitys ulottuu tehtaalta tuotteisiin ja uusien materiaalien jatkuvaan innovointiin
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Expo 2025 Osaka: vahvat tulokset ja pysyvä vaikuttavuus Japanissa29.4.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Suomen osallistuminen Osakan 2025 maailmannäyttelyyn yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa tuotti erinomaiset tulokset niin näkyvyyden, yhteistyön kuin yritysten kansainvälisen kasvun kannalta. Hanke johti yhteisen pohjoismaisen kauppakamarin perustamiseen Osaka-Kansai alueelle. Seuraava maailmannäyttely järjestetään Saudi-Arabian Riadissa vuonna 2030.
Ulkomaisten matkailijoiden määrä talvella nousi 1,3 miljoonaan, mutta rahankäyttö laski 5 prosenttia22.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Suomessa vieraili talven huippukuukausina joulukuusta helmikuuhun yhteensä 1,3 miljoonaa ulkomaista matkailijaa 87 eri maasta. Määrä kasvoi neljä prosenttia edellistalvesta, ja erityisen vahvaa kasvu oli vapaa-ajan lomamatkailussa, jossa nousua kertyi kahdeksan prosenttia. Matkailu on säilynyt kuluttajien toivelistoilla geopoliittisesta epävarmuudesta ja heikentyneistä talousnäkymistä huolimatta. Vaikutukset näkyvät kuitenkin matkailijoiden rahankäytössä, joka laski 1,23 miljardista eurosta 1,17 miljardiin.
Ulkomaiset investoinnit lisääntyivät Suomessa – kanta paljon alle OECD-maiden keskiarvon14.4.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Ulkomaisten investointien määrä kääntyi Suomessa selvään kasvuun kolmen laskuvuoden jälkeen. Invest in Finlandin seurannan mukaan Suomeen sijoittui 527 ulkomaisen yrityksen investointiprojektia, mikä on 160 enemmän kuin edellisvuonna. Suomeen tehtyjen ulkomaisten investointien osuus bkt:sta on edelleen selvästi matalampi kuin teollistuneissa maissa keskimäärin.
Matkailun bkt-osuus nousi 2,5 prosenttiin ja työllisten osuus 5,4 prosenttiin24.3.2026 09:29:05 EET | Tiedote
Matkailun merkitys Suomen taloudessa vahvistuu, ala tuo Suomen talouteen 2,5 prosenttia bruttokansantuotteesta sekä työllistää lähes 150 000 henkilöä. Ulkomaisten matkailijoiden rahankäytön osuus on kasvussa, mikä korostaa kansainvälisen matkailun roolia alan kehityksessä.
Finnish representative appointed for the first time to the leadership of the Council of the European Space Agency19.3.2026 13:15:00 EET | Press release
Finnish Kimmo Kanto, who works at Business Finland, has been appointed as Vice-Chair of the Council of the European Space Agency in Interlaken, Switzerland, on March 19, 2026. Kanto will begin his term on July 1. The ESA Council is the organization’s highest strategic decision-making body, and Kanto is the first Finnish representative to hold the position. At Business Finland, Kanto is the Director of the Space, Defence and Connectivity unit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

