Hirvensalmen seudun toimitusvarmuutta vahvistetaan uudella suurjännitejohdolla ja sähköasemalla

Hirvensalmen seudun sähkön toimitusvarmuuteen tehdään suuria panostuksia vuoden 2023 investointihankkeiden myötä. Tähän saakka Hirvensalmen seudun sähköenergia on pääosin kuljetettu Otavan sähköasemalta. Investointien myötä sähköä voidaan syöttää myös Mäntyharjun suunnalta uuden suurjännitelinjan avulla. Tämä lisää kunnan sähkön toimitusvarmuutta erityisesti häiriötilanteissa. Lisäksi suurjännitelinja parantaa sähkön laatua alueella.
”Aiemmin Hirvensalmen kirkonkylän ja lähiseudun sähkönsaanti on ollut Otavan suunnasta saapuvan sähkölinjan varassa. Uusi suurjännitelinja parantaa kunnan sähkön laatua ja ennen kaikkea toimitusvarmuutta, kun sähköä voidaan syöttää kahdesta eri suunnasta. Suurjännittelinja on paremmin suojassa sään vaikutuksilta” Järvi-Suomen Energian verkkopäällikkö Jani Siltala kertoo.
Sekä sähköaseman että suurjännitelinjan rakentaminen on aloitettu vuoden 2023 alussa, ja ne valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Suurjännitelinjan edellyttämä reitti on kokonaan raivattu puista, ja useita osuuksia pylväineen ja johtoineen on jo valmistunut. Rakennustyöt voivat aiheuttaa väliaikaisia poikkeavia liikennejärjestelyitä niillä kohdin, kun johtoja asennetaan teiden ylle.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.jseoy.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Suurjännitelinjan reitti vuorottelee Uutela-Kieppi-välillä 368-seututien kumpaakin puolta, Uutelasta Kissakoskelle linja pysyttelee 429-seututien länsipuolella. Yhteensä johto-osuudelle tulee pituutta 23,5 kilometriä. Kissakoskelle valmistuva sähköasema sivuaa museoaluetta. Kulttuurihistoriallinen ympäristö huomioidaan antamalla sähköasemarakennukselle puuverhoilu, ja maisemoimalla aseman ympäristöä puustoistutuksilla. Sähköasema- ja suurjännitelinja -hankkeiden kustannus on noin 4,5 miljoonaa euroa. Suurjännitelinjahankkeessa urakoitsijana toimii TMV Line Oy ja rakennuttajana High Voltage Consulting Oy. Sähköaseman urakoi Veo Oy.
Yhteyshenkilöt
Jani SiltalaVerkkopäällikköJärvi-Suomen Energia Oy
Puh:0102104390jani.siltala@sssoy.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä6.5.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta useilla työmailla Mikkelissä vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa29.4.2025 08:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa vuonna 2025.
Tärkeää tietoa: Järvi-Suomessa lentotarkastetaan sähköverkkoa droneilla ja helikoptereilla28.4.2025 09:58:26 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia on aloittanut sähkölinjojen lentotarkastukset. Tarkastukset tehdään dronelennokeilla ja helikopterilla. Verkkoa tarkastetaan lentäen yhteensä 3200 km. Helikopteritarkastukset sijoittuvat alustavasti viikoille 19–20 sään mukaan. Dronet lentävät viikoilla 16–25. Lennoilla pyritään ottamaan huomioon eläintilat.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Toivakassa24.4.2025 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta kahdella työmaalla Toivakassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Juvalla22.4.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme