Keskuskauppakamari: Suomi alttiimpi häirintäyrityksille kesälomakautena – näin varaudut
21.6.2023 07:12:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Kesälomakautta viettävä Suomi on häirittävissä aivan kuten normaalinakin arkena. Keskuskauppakamarin hankejohtaja Panu Vesterisen mukaan haitantekijän ei tarvitse olla vieras valtio, vaan innokas ja taitava patrioottihakkerikin voi saada aikaan paljon haittaa lomakauteemme.
”Sota Ukrainassa on edennyt uuteen vaiheeseen ja sen myötä Venäjä saattaa herkemmin kohdistaa haitantekoa sellaisiin maihin, jotka tukevat Ukrainaa sen taistelussa. Sodan aikana on havaittu tietoa tuhoavia haittaohjelmia. Yrityksissä on hyvä miettiä, että mitä jos sellainen osuisi yritykseen esimerkiksi juhannuksen aikana. Tai tiedostonne lukittaisiin lunnasohjelmalla ja saisitte rikollisilta lunnasvaatimuksen tiedostojen vapauttamiseksi? Olisiko yrityksellä varmuuskopioita, joista palauttaa liiketoiminnan jatkamiseksi tarpeelliset tiedot?” sanoo Vesterinen.
Häirintä ei Vesterisen mukaan todennäköisesti osuisi koko maahan, vaan se rajoittuisi alueellisesti tai vain tiettyyn toimijaan, kuten operaattoriin, pankkiin tai huoltoasemaketjuun. Häiriöiden ajallinen kestokaan ei oletettavasti olisi pitkä.
”Haitanteko voisi olla tietyn pankin pankkikorttien toiminnan estäminen, kauppojen kassajärjestelmien tai kortinlukulaitteiden häiritseminen, pankkiautomaattien toimivuuden estäminen, huoltoasemien polttoainepumppujen toiminnan haittaaminen, junaliikenteen häirintä, internetyhteyksien ja GSM-verkon häirintä. Erilaisten automaattisina pitämiemme palveluiden keskeytyminen voi haitata välittömästi suomalaisten juhannuksen tai kesälomakauden viettoa”, varoittaa Vesterinen.
Tee varautumissuunnitelma ennen lomia ja viesti siitä koko työyhteisölle
Häirintäyrityksiä tekevän tahon tavoitteesta ja toimintatavasta riippuen häirintä tai tiedostojen tuhoaminen voi myös kohdistua suureen joukkoon tavallisia yrityksiä, pakottaen ehkä osan lomalaisista palaamaan toimistolle kesken loman. Vesterisen mukaan yritykset ovat yhä itse vastuussa toimintansa turvaamisesta ja jatkuvuuden varmistamisesta.
”Häiriöihin voi varautua sopimalla lomat siten, etteivät kaikki toiminnan jatkuvuuden varmistamiselle kriittiset työntekijät ole samaan aikaan lomalla. Pienempien yritysten osalta tämä voi kuitenkin olla mahdotonta ja siksi ennen lomakautta yrityksissä olisi tärkeää käydä läpi mahdollinen varautumissuunnitelma”, Vesterinen sanoo.
Huoltovarmuuskeskus ja muut viranomaiset ovat varautuneet yhdessä huoltovarmuuskriittisten yritysten kanssa erilaisiin uhkiin, mutta tämäkään ei poista yritysten vastuuta oman jatkuvuutensa varmistamisesta. Keskuskauppakamari on koonnut yrityksille muistilistan varautumisesta mahdollisia häiriötekijöitä varten.
Muistilista yrityksille varautumisesta
- Sopikaa etukäteen kuka tai ketkä ovat varalla, jos jotain reagointia vaativaa tapahtuu. Jos yrityksellä on jatkuvuussuunnitelma, tämän tiedon tulee löytyä siitä. Tarkastakaa että mahdollinen suunnitelma ja nimilistat ovat ajan tasalla ja henkilöt ovat varmasti tietoisia rooleistaan.
- Varmistakaa, että näillä henkilöillä on riittävät valtuudet tehdä päätöksiä jatkuvuuden varmistamiseksi. Normaalisti päätökset tekevä johtaja saattaa olla loman aikana tavoittamattomissa.
- Miettikää, voiko yrityksen palveluja tai tavaroita tarjota ja myydä ilman toimivia tietojärjestelmiä? Kynä ja paperi ovat toimiva ratkaisu monen lyhyen häiriön osalta.
- Lomailevien varalla olevien henkilöiden olisi hyvä huolehtia siitä, että ajoneuvossa on riittävästi polttoainetta tai latausta paluumatkaa varten. Ajoneuvo kannattaa siis tankata tai ladata kesänviettopaikkaan tullessa.
- Varmistakaa myös, että varmuuskopiot otetaan säännöllisesti,tarpeellisista tiedoista ja tietojen palauttaminen toimii.
- Varmistakaa, että myös työntekijöillä on kotonaan tai mökillä Huoltovarmuuskeskuksen suosittelema 72h kotivara.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Panu VesterinenHankejohtaja, Lujat-kehityshanke
Puh:+358505905196panu.vesterinen@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Pörssiyhtiöiden hallitukset uudistuvat Suomessa maltillisesti – toimintaympäristön muutokset eivät ole vaikuttaneet uudistumistahtiin23.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Pörssiyhtiöissä vaihtuu vuosittain noin 15 prosenttia hallituksen jäsenistä. Miesten toimikausi on kestänyt keskimäärin 5,3 vuotta ja naisilla 3,5 vuotta. Kahdella kolmesta hallitukseen valituista henkilöistä on kokemusta toimitusjohtajan tehtävästä tai liiketoimintojen johdosta. Tiedot selviävät Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta.
Helteillä ilmalämpöpumppujen tarve kasvaa – asentajan osaamisella merkitystä16.7.2026 10:57:24 EEST | Tiedote
Kesän hellejaksot näkyvät nopeasti ilmalämpöpumppujen kysynnässä ja korjaamisessa. Keskuskauppakamarin pääsihteeri Raisa Harju muistuttaa, että laitteen hankinnassa tai vanhan korvaamisessa huomio kannattaa kiinnittää muuhunkin kuin hintaan. Erityisesti kiireessä tehdyt ratkaisut voivat lisätä virheiden riskiä, jolloin asentajan osaaminen ja kokemus korostuvat.
Ympäristöväittämiin täsmällisyyttä – pelkät vihreät lupaukset eivät enää riitä15.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Markkinoinnin itsesääntelytoimielin Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta (LTL) on soveltanut Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) päivitettyjä markkinointisääntöjä syksystä 2025 lukien. ICC:n mukaan yleistä tai epämääräistä ympäristöväittämää ei pääsääntöisesti saa käyttää ilman täsmennystä. Myös ympäristöväittämiä koskeva lainsäädäntö kiristyy keväällä 2027. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on antanut kuluvan vuoden aikana tulkinta-apua useiden yritysten ympäristöväittämiin.
Keskuskauppakamari: Perintö- ja lahjaveron uudistus toimisi myös Suomessa – Ruotsi osoittaa suunnan14.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Ruotsissa tehdyt perintö- ja lahjaveron uudistukset ovat vahvistaneet yritysten kasvua ja kotimaista omistajuutta. Keskuskauppakamari katsoo, että vastaava uudistus voisi toimia myös Suomessa.
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksen jäsenistä uuteen ennätykseen – osuus nyt jo 37 prosenttia9.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksen jäsenistä nousi tänä vuonna 37 prosenttiin, joka on jälleen uusi ennätys. Ennätykset saavutettiin myös kaikissa yritysten kokoluokissa. Hallituksen sukupuolijakauma on tasapuolinen jo 84 prosentissa pörssiyhtiöistä. Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme