Suomi tarvitsee rohkeita tekoja

Liikenneasiat ja niiden osalta erityisesti Päärata on ollut vahvasti mukana Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin edunvalvonnan työssä. Voimme todeta, että vaikuttamistyö on kannattanut ja järjen ääni voitti. Valtion vahva panostus raideinvestointeihin on 1,4 miljardia, joista pääradan kehittämiselle on suunnattu 535 miljoonaa euroa. Suomi-rata yhtiöiden Metsärata suunnitelma unohdetaan.
Hallitusohjelmassa infrahankkeiden parantamiseen on varattu 797 miljoonaa euroa sekä korjausvelan purkamiseen 520 miljoonaa euroa. Mielenkiinnolla odotamme täsmällisempää tietoa varojen kohdentumisesta meille merkittäville kohteille, muun muassa poikittaisliikenne vt 25 ja kt 54.
Työmarkkinat ovat siirtymässä lähemmäs Pohjoismaista linjaa. Paikallinen sopiminen yleissitovilla aloilla on tavoitteena mahdollistaa myös järjestäytymättömiin yrityksiin. Lisäksi suunnitteilla on toimia työrauhalainsäädännön uudistamiseksi, rajata oikeutta poliittisiin lakkoihin siten, että suhteettomat tukilakot kielletään. Tässäkin lähestymme muita Pohjoismaita.
Harmillisesti tuleva maahanmuuttopolitiikka sisältää enemmän rajoituksia ja vaikeutuksia. Positiivista on oleskelulupien käsittelyn nopeuttaminen ja selkeä valinta kohdemaista osaajien houkutteluun, että TalentBoost -ohjelman edistäminen. Suomessa työperäisen maahanmuuton tarve on tunnistettu, mutta yritysten odottamat uudistukset, saatavuusharkinnan poistaminen sekä sähköinen tunnistautuminen ja perheenyhdistämisen helpottaminen, loistavat poissaolollaan.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari kiittää edunvalvonnan yhteistyökumppaneita onnistuneesta edunvalvonnan työstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja HeinimäkiToimitusjohtajaRiihimäen-Hyvinkään kauppakamari
Puh:040 547 8563marja.heinimaki@rihykauppakamari.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari
Kauppakamari palkitsi yrityksiä ja niiden johtajia30.10.2023 12:17:02 EET | Tiedote
Würth Oy:n toimitusjohtaja Mika Rantanen palkittiin Vuoden johtaja -huomionosoituksella Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin 70-vuotisgaalassa Hotel Sveitsissä perjantaina 27.10.
Kauppakamari ja HR Legal Services Oy solmivat yhteistyösopimuksen20.10.2023 11:45:23 EEST | Tiedote
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari ja HR Legal Services Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Hr Legal Services Oy aloittaa HRA, Hyväksytty Rekrytoinnin Asiantuntija -koulutukset lisenssisopimuksella vuonna 2024.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari aloittaa yhteistyön Laurean kanssa!12.10.2023 12:51:43 EEST | Tiedote
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari ja Laurea-ammattikorkeakoulu ovat solmineet kumppaniyhteistyösopimuksen.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin yhteistyöprojekti Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa10.10.2023 10:59:52 EEST | Tiedote
Rekrytointi on tärkeä osa yrityksen menestystä ja ammattitaitoinen rekrytointi voi vaikuttaa merkittävästi organisaation tuloksiin ja maineeseen työnantajana. Koulutukset, kuten Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin tarjoama HRA-koulutus, ovat erinomainen tapa parantaa ja päivittää osaamista rekrytoinnissa.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari vastustaa Suomirata-hanketta ja sen suunnittelun edistämistä24.5.2023 08:33:00 EEST | Tiedote
Päärata, Helsingin ja Tampereen välinen rautatieyhteys, on Suomen vilkkaimpia raidelinjoja. Sen kehittäminen ja parantaminen tulee nähdä investointina, jolla on merkittäviä liikenteellisiä, taloudellisia ja ympäristöllisiä hyötyjä. Se on Suomen merkittävin infrastruktuurihanke, jolla on laaja vaikutusalue ja monia etuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme