Uudistettu akatemiatutkijan tehtävän rahoitus saavutti kohderyhmänsä – akatemiahankkeiden rahoitus lisääntyi
Uudistettu akatemiatutkijan rahoitus on saavuttanut hyvin kohderyhmänsä: hakijoita oli yhteensä 1018 kaikkien kolmen toimikunnan aloilta. Rahoitusta myönnettiin yhteensä yli 90 miljoonaa euroa. Keskimääräinen rahoitus hanketta kohden oli noin 589 000 euroa.
Akatemiatutkijan tehtävän rahoitusta voi hakea tutkija, jonka ensimmäisen tohtorintutkinnon myöntämisestä on hakukuukauden päättyessä kulunut vähintään kaksi ja enintään seitsemän vuotta. Poikkeuksellisesti tällä ensimmäisellä hakukerralla rahoitusta saattoi hakea tutkija, jonka ensimmäisestä tohtorin tutkinnosta oli hakukuukauden päättyessä kulunut vähintään kaksi ja enintään yhdeksän vuotta. Rahoitetuista tutkijoista 30 prosentilla tohtorintutkinnosta oli kulunut 2–4 vuotta, 50 prosentilla 5–7 vuotta ja 20 prosentilla kahdeksan vuotta tai enemmän.
”Ensimmäinen haku onnistui tavoitteisiin nähden erittäin hyvin. Hakemusten yleinen taso oli korkea ja lupaavia uusia akatemiatutkijoita rahoitettiin kaikista hakukelpoisuuden uravaiheista. Uudistetun rahoitusmuodon avulla akatemiatutkijoiden erilaiset tilanteet pystyttiin ottamaan hyvin huomioon, kun rahoituksen hakeminen ja käyttö on aiempaa joustavampaa.”, arvioi tutkimuksen ylijohtaja Riitta Maijala uudistunutta hakua.
Toimikunnat painottivat rahoituspäätöksissään erityisesti tutkimuksen tieteellistä laatua ja myös tutkijoiden kansainvälistä yhteistyötä ja verkostoitumista sekä henkilökohtaista pätevyyttä ja potentiaalia uravaihe huomioiden.
Toimikunnat huomioivat, että hakijan urakehityksen suunnitelmien kuvaaminen jäi useissa hakemuksissa kovin yleiselle tasolle. Myös arvioijat kaipasivat paikoitellen lisää tietoa siitä, miten akatemiatutkijan tehtävän rahoitus edistäisi hakijan uraa. Suomen Akatemia keräsi ensimmäisellä uudistetun akatemiatutkijarahoituksen kierroksella hakijoilta, arvioijilta ja toimikunnilta palautetta, jonka perusteella hakuohjeistusta kehitetään.
Akatemiahankkeet edustavat laajasti tutkimuksen kirjoa
Akatemiahankerahoitus myönnettiin 18 prosentille arvioiduista hankkeista. Akatemiahankekonsortiot eli useamman hankkeen kokonaisuudet on laskettu osahankkeittain. Rahoitettujen hankkeiden määrä ja osuus kaikista hakemuksista kasvoi edellisvuodesta.Rahoitusta myönnettiin yhteensä lähes 120 miljoonaa euroa. Myöntöprosentti nousi vuodesta 2022 kolme prosenttiyksikköä.
Valitut hankkeet ovat erittäin laadukkaita, tieteellisesti korkeatasoisia ja menetelmiltään tiedettä uudistavia. Eri tieteenalat ovat kattavasti edustettuina.
Naisten osuus arvioijista jatkoi kasvuaan
Yhteensä 633 arvioijaa osallistui syyskuun 2022 rahoitushaun hakemusten arviointiin. Paneeleja järjestettiin 60. Naisten osuus arvioijista nousi 43 prosenttiin, kun se syyskuun 2021 haussa oli 37 prosenttia ja vuonna 2020 36 prosenttia. Arvioitsijat tulivat 29 maasta. Neljä yleisintä maata olivat Iso-Britannia, Saksa, Ruotsi ja Italia.
Lisätietoja:
- Päätöksiä taustoittavat tilastot
- Syyskuun haussa 2022 käytetyt asiantuntijat toimikunnittain
- Ylijohtaja Riitta Maijala, p. 0295 33 5002, etunimi.sukunimi@aka.fi
- Tiedeasiainneuvos Kata-Riina Valosaari, p. 0295 33 5128, etunimi.sukunimi@aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
viestintäasiantuntija Leena Vähäkylä
p. 0295 33 5139
etunimi.sukunimi@aka.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2023 Akatemia rahoittaa tutkimusta lähes 505 miljoonalla eurolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Äkkikuoleman riski suurenee sydämen rasvoittumisen myötä –lisääntynyt ylipainoisuus suurimpia uhkia9.4.2025 09:08:10 EEST | Tiedote
Sydänpysähdyksen aiheuttama äkkikuolema vaatii yleensä kolme asiaa: jonkin kuolemalle altistavan sydänsairauden, sydämen alttiuden lisälyönneille sekä jonkin hetkellisen, muuttuvan riskitekijän. Tämä ilmenee Oulun yliopiston professorin ja Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkärin Juhani Junttilan sydänpysähdyksen aiheuttamaan äkkikuolemaan liittyvästä tutkimuksesta, jota hän on jo vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella.
Suomen Akatemia valmistelee yliopistoille hakua ulkomaisten tutkijoiden kutsumiseksi Suomeen27.3.2025 15:20:44 EET | Tiedote
Suomen Akatemia suunnittelee uutta rahoitushakua, joka vahvistaisi yliopistojen mahdollisuuksia rekrytoida kansainvälisiä osaajia Suomeen.
RCF preparing call for universities to invite foreign researchers to Finland27.3.2025 15:20:44 EET | Press release
The Research Council of Finland (RCF) is planning a new funding call to help universities recruit international experts to Finland.
Sydänpysähdyksestä toipumista edistetään suomalaisvetoisella kansainvälisellä tutkimuksella25.3.2025 10:52:17 EET | Tiedote
Tutkijat 60 eri teho-osastolla ympäri maailmaa selvittävät keinoja nopeuttaa ja parantaa sydänpysähdyksen jälkeistä toipumista teho-osastolla. Koko tutkimusta johtaa Helsingin yliopiston ensihoitolääketieteen professori ja HUSin anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Markus Skrifvars yhdessä Lundin yliopiston professorin Niklas Nielsenin kanssa. Suomen Akatemia rahoittaa Skrifvarsin osuutta.
Laajennettu todellisuus avuksi ekologisemman ruoan tuottamiseen19.3.2025 09:35:16 EET | Tiedote
Laajennettu todellisuus mahdollistaa ihmisen aistimusten keinotekoisen muokkaamisen. Esimerkiksi kasvisruokaa on laajennetussa todellisuudessa onnistuttu tekemään entistä houkuttelevammaksi. ”Tämä voisi olla yksi keino mahdollistaa ekologisesti entistä monipuolisempi ruoantuotanto, ja samalla saada ihmiset syömään terveellisemmin”, arvioi Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyopin professori Roope Raisamo, joka on vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella tutkimusta laajennetusta todellisuudesta eri käyttötarkoituksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme