Uutuuskirja esittelee kestävämmän tulevaisuuden mahdollisuuksia ja kyseenalaistaa talouskasvun
Elämän vuoksi -kirjan tutkijat ja asiantuntijat kertovat mitä ekologisesti kestävä tulevaisuus tarkoittaisi ihmiskunnalle.

Toivoa valava kirjoituskokoelma tarkastelee ihmiskunnan tulevaisuutta ja kysyy miksi ympäristökeskustelussa ei olla päästy pidemmälle 50 vuodessa. Onko ainoa muutos puolessa vuosisadassa vain ympäristökriisien syveneminen ja muuttuminen uhista todellisuudeksi? 1970- ja 1980-lukujen kansalaisaktivistit käynnistivät prosesseja, jotka vaikuttivat jopa YK:n ympäristöohjelma UNEPin perustamiseen.
Asiantuntemukseen ja tieteelliseen näyttöön pohjautuvat kirjoitukset eturivin tutkijoilta ja yhteiskunnallisilta vaikuttajilta pureutuvat eri näkökulmista ympäristökriisien ymmärtämiseen, kohtaamiseen ja ratkaisemiseen.
Nimekkääseen kirjoittajakaartiin kuuluvat mm. Sixten Korkman, Mari Pantsar, Henna Virkkunen, Markku Ollikainen, Krista Mikkonen ja Osmo Soininvaara.
Ekologinen jälleenrakentaminen on aloitettava nyt
Ekologinen jälleenrakennuksen mittakaava on niin suuri, että jokainen tulee vielä kokemaan muutosten vaikutukset arjessaan. Kirjassa kerrotaan ristiriitaisista ympäristökriisien aiheuttamista tunteista, ja miten niitä voi kohdata niin omassa itsessään kuin kanssaihmisissä. Kaikkia valtaapitäviä tuleva muutos ei miellytä.
“Yhteiskuntien muuttaminen ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviksi ei ole aivan pieni haaste. Monien tutkijoiden mukaan järjestelmäpäivitys ei riitä, vaan tarvitaan syviä muutoksia koko yhteiskuntaan”, pohjustaa yksi kirjan kirjoittajista, kestävyysmurroksen yliopistotutkija Teea Kortetmäki.
Kohti kestävämpää taloutta – globaalisti
Kestävä talous on Sixten Korkmanin mukaan sellainen, joka ei ajaudu hallitsemattomaan inflaatioon, johda pysyvään joukkotyöttömyyteen tai yhä rajumpiin finanssikriiseihin.
”Lisäksi se on osa kestävää kehitystä laajemmin, jossa kestävää on myös sosiaalinen kehitys, ja erityisesti on huomioitava, että kehitys tapahtuu ekologisesti kestävästi, luonnon kantokyvyn rajoissa. Edelleen kehityksen on oltava kestävää globaalisti”, Korkman sanoo.
Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom on toimittanut kirjan yhteistyössä legendaarisen kulttuurifestivaali Jyväskylän Kesän kanssa. Kirja pohjaa festivaalin muutaman vuoden takaiseen puheohjelmaan.
Teoksen tekijänoikeuspalkkiot lahjoitetaan kokonaisuudessaan Luonnonperintösäätiölle luonnonsuojeluun.
Kirjan julkistamistilaisuus keskiviikkona 5.7. klo 20:00 Jyväskylässä
Julkistustilaisuus kulttuuritalo Villa Ranassa on kaikille avoin ja sitä vietetään osana Jyväskylän Kesä festivaalin Avajaisklubia. Kirjan sisältöä kommentoi kestävän hyvinvoinnin asiantuntija ja kestävyyspaneelin jäsen professori Arto O. Salonen Itä-Suomen yliopistosta. Tilaisuus alkaa kello 20:00 ja sinne on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Riina Tanskasen Tympeät tytöt -näyttely avautuu Tampereella12.6.2025 11:28:01 EEST | Tiedote
Sarjakuvantekijä ja yhteiskuntakriitikko Riina Tanskasen näyttelyssä Tympeät tytöt – Luokkakipuja Työväenmuseo Werstaalla Tampereella on esillä uutuuskirjan originaalipiirroksia tyttöyden ja talouden keskinäisistä suhteista. Tympeiden tyttöjen suloisen särmikkääseen pinkkiyteen voi uppoutua museossa 13.6.2025–11.1.2026.
Palkitun tv-käsikirjoittajan esikoistrilleri hurmasi kustannusalan konkarit11.6.2025 10:35:14 EEST | Tiedote
Tatiana Elfin Huijari avaa henkeäsalpaavan trillerisarjan, jonka päähenkilö on stereotypioita rikkova, täysin häpeämätön mutta viehättävä sosiopaatti Rebekka Nummi. Älykäs, omaperäinen teos yllättää käänteillään paatuneimmankin jännityskirjallisuuden lukijan. Kirja on jo ennen ilmestymistään kerännyt poikkeuksellista kiitosta ja sitä ollaan kovaa vauhtia viemässä maailmalle kirjallisuusagentti Elina Ahlbäckin toimesta.
Uusi Lappiin sijoittuva dekkarisarja alkaa10.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Kuollut karkuteillä yhdistää pohjoista mystiikkaa, letkeää huumoria ja cozy crime -kirjallisuuden parhaita elementtejä. Kati Routa on lappilaislähtöisen kirjailija, käsikirjoittaja Katariina Romppaisen alter ego.
Laura Juntusen uutuuskirja Koti kadulla kertoo Tii Judénin hätkähdyttävän selviytymistarinan3.6.2025 11:09:07 EEST | Tiedote
Tii Judén päätyi hyvin nuorena päihdekierteeseen ja kadulle. Nykyään hän tekee työtä asunnottomuuden vähentämiseksi Suomessa ja maailmalla. Judénin elämäkerta Koti kadulla avaa näkökulmia hatkassa olevien nuorten turvattomaan elämään, väkivallan ja rikollisuuden kierteeseen sekä tyttöjen ja naisten asemaan päihdemaailmassa.
Arvostetun musiikkitoimittajan kirja paljastaa, miksi Taylor Swift on yksi aikamme vaikutusvaltaisimmista artisteista27.5.2025 10:20:25 EEST | Tiedote
Rolling Stone -musiikkilehden toimittaja Rob Sheffield syventyy uutuuskirjassaan Taylor Swiftin musiikkiin, elämään ja kulttuuriseen vaikutukseen sekä Swiftin luomaan poikkeukselliseen fanikulttuuriin. Sheffieldin asiantuntemus ja kokemus tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman Swiftin maailmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme