Hallitusohjelma edistää taloyhtiöiden asiaa, mutta sivuuttaa asuinrakennusten korjaustarpeen

"On hyvä, että hallitus huomioi alueiden eriytymisen ja sen, että väestökehityksen ja kaupungistumisen myötä yhä useampi asunto- ja kiinteistöosakeyhtiö tulee tyhjenemään. Samalla hallitus aikoo helpottaa taloyhtiöiden hallittua alasajoa, minkä merkitys korostuu jatkossa. Yhtiöiden ja niiden omistajien taloudelliset vaikeudet ja maksukyvyttömyystilanteet tulevat lisääntymään tulevina vuosina, mikä tulee muistaa hallituksen työssä”, kommentoi Harri Hiltunen, Kiinteistöliiton toimitusjohtaja.
Hallitus vähentää asuinrakennuksissa syntyviä ilmastopäästöjä erityisesti edistämällä energiajärjestelmän päästöttömyyttä. Paikallisesti tuotetun päästöttömän sähkön edellytyksiä parannetaan toteuttamalla kotitalouksien ja yritysten energiayhteisökokeiluja. Energiatehokkuutta hallitus aikoo parantaa kustannustehokkain keinoin. EU:n uudistettavan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin osalta hallitus linjaa, että sen toimeenpanosta ei saa syntyä asukkaille ja kiinteistönomistajille kohtuuttomia velvoitteita, ja että kotitalouksilla tulee olla kyky vastata mahdolliseen uuteen sääntelyyn.
Asuinrakennuskannan korjausten osalta hallitusohjelma jättää toivomisen varaa.
"Asuinrakennusten korjaustarve on kohonnut jo yli kahdeksaan miljardiin euroon vuodessa. Kodinomistajien työkalut tarpeellisten remonttien rahoittamiseksi kaipaavat edelleen päivitystä. Asuintalovarauksen taso on jäänyt jo 85 prosenttia jälkeen korjausrakentamisen kustannuskehityksestä. Toisin sanoen asunto- ja kiinteistöyhtiöiden ja niiden osakkaiden on vaikeampi varautua yhteisiin remontteihinsäästämällä niihin ennakkoon ilman ylimääräisiä veroseuraamuksia yhtiölle. Asuintalovarauksen tason nostaminen ei kasvata valtion menoja, mutta auttaa taloyhtiöitä itse rahoittamaan tarpeellisia korjauksia”, toteaa Hiltunen.
Yhteyshenkilöt
Harri Hiltunentoimitusjohtaja
Puh:050 551 1295harri.hiltunen@kiinteistoliitto.fiJanne Salakkayhteiskuntasuhdepäällikkö
Puh:040 5233964janne.salakka@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Terassin rakentaminen ja muut pihan muutostyöt voivat edellyttää taloyhtiön lupaa8.5.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Kevät on pihatöiden aikaa, mutta taloyhtiömuotoisessa asumisessa pihan muokkaaminen edellyttää usein taloyhtiön lupaa. Ennen muutostöitä kannattaa selvittää yhtiöjärjestyksestä, kuuluuko piha-alue taloyhtiön vai osakkaan hallintaan.
Talouden epävarmuudet tuoneet pilviä korjausrakentamisen ylle7.5.2025 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton kevään Korjausrakentamisbarometrin mukaan korjausrakentaminen voi jäädä tänä vuonna hieman jälkeen aiemmista odotuksista. Korjausrakentamista kasvattavien taloyhtiöiden osuus näyttää jäävän pienemmäksi kuin korjaamista vähentävien taloyhtiöiden osuus. Kasvuvireen nousun taite koskee kaikkia alueita.
Taloyhtiön hallituksen henkilömuutokset ilmoitettava kaupparekisteriin6.5.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kun yhtiökokous on pidetty ja uudet hallituksen jäsenet valittu, taloyhtiön on huolehdittava henkilömuutosten ilmoittamisesta kaupparekisteriin.
Taloyhtiöille velvollisuus dokumentoida leikkipaikan turvallisuus22.4.2025 09:04:00 EEST | Tiedote
Uusi kulutuspalvelujen turvallisuutta koskeva laki tuo taloyhtiöille velvollisuuden dokumentoida pihan leikkipaikan turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Kevään aikana voimaan tuleva laki velvoittaa taloyhtiöt dokumentoimaan esimerkiksi vaarojen tunnistamiseen ja riskien arvioimiseen liittyviä seikkoja sekä havaittuja turvallisuuspuutteita ja tapahtuneita onnettomuuksia.
Piha kuntoon ja naapurit tutuiksi taloyhtiön kevättalkoissa15.4.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kun lumet ja jäät ovat sulaneet, on taloyhtiössä aika järjestää kevättalkoot. Vaikka moni taloyhtiö on ulkoistanut piha-alueiden hoitamiseen liittyvät tehtävät huoltoyhtiölle, ovat talkoot edelleen tärkeä tapa tutustua naapureihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme