Turun musiikkijuhlat kerää kaupunkilaisilta tarinoita kauppatorista
Turun musiikkijuhlat (TMJ) haluaa kuulla kaupunkilaisilta heidän rakkaimmat muistonsa Turun kauppatorista. TMJ avaa yhteistyössä Turku Centerin, Turun kaupungin, Turun kauppatorin sekä YLE Turun kanssa kyselyn, jossa kaupunkilaiset voivat kertoa mieleenpainuvimmat tarinansa, jotka liittyvät tavalla tai toisella toriin.

Tarinat Turun Kauppatorista kerätään kesän aikana ja niitä jaetaan eteenpäin yhteistyökumppaneiden kanavissa kaikkien kuultavaksi. Oma tarina siis saattaa näkyä ja kuulua esimerkiksi paikallisradiossa, sosiaalisessa mediassa ja katukuvassa.
”Torit ovat olleet turkulaisten tapaamispaikkoja jo satoja vuosia. Mitä tarinoita nykyisellä kauppatorilla onkaan kerrottavana sen ihmisistä, historian kerrostumista ja yhteiskunnallisista tapahtumista! Ihmisten kohtaamisista syntyneet henkilökohtaiset tarinat ovat erityisen kiinnostavia. Haluaisimme kuulla ja kerätä mahdollisimman paljon turkulaisten tarinoita – ja keräämisen jälkeen jakaa kiinnostavia, liikuttavia, iloisia tai surullisia muistoja niin, että tarinat lopulta luovat myös yhteistä kokemusta. Onhan tapaamispaikka meidän kaikkien yhteinen torimme. Keruusta syntyy myös tarinallisia lähteitä sekä menneisyyden että tulevaisuuden tutkijoille", TMJ:n vt. toimitusjohtaja Laura Päiviö-Häkämies kuvailee.
Tarinallisuus huipentuu 12.8. torilla järjestettävään TURKU LOVE X KAUPPATORI -tapahtumaan, jossa tarinoita kuullaan myös lavalla. Kaikille kaupunkilaisille suunniteltu tapahtuma sisältää kaksi konserttia sekä oheistapahtumaa päivän aikana. Tapahtuma on samalla ensimmäinen kerta, kun Turun musiikkijuhlat jalkautuu tavanomaisista konserttisaleistaan ja -miljöistään kauppatorille.
Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan myös lippuja elokuun musiikkijuhlille.
Tapahtumaa tehdään Turku 2029 säätiöltä saadun rahoituksen voimin.
Linkki kyselyyn: https://www.lyyti.fi/questions/d378baea7d
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina SalminenMyynti- ja markkinointipäällikköTurku Music Festival
Puh:+358405245531Puh:+358405245531eveliina.salminen@turkumusicfestival.fiLinkit
Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia sekä konsertteja lapsille. Varsinaisen festivaalin lisäksi Turun musiikkijuhlat järjestää konsertteja ja tapahtumia kaikkina vuodenaikoina, yhteensä n. 30-50kpl vuosittain. www.turunmusiikkijuhlat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr
Gratiskonsertserie Aurora fortsätter i Konstens hus under våren 202619.12.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Konsertserien, som var pausad under hösten, återvänder till Åbo i januari.
Ilmaiskonserttisarja Aurora jatkaa Taiteen talossa keväällä 202619.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Syksyn tauolla ollut konserttisarja palaa Turkuun tammikuusta alkaen.
The Aurora free concert series will continue at the Art House Turku in spring 202619.12.2025 06:00:00 EET | Press release
The concert series, which was on hiatus during the fall, will return to Turku starting in January.
Katedralen klingar! för sista gången i Åbo domkyrka före renoveringen17.12.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Åbo musikfestpel inleder kyrkomusikveckan Katedralen klingar! med uruppförandet av ”Kortekangas Requiem” måndagen den 2 februari 2026. Biljetterna till konserten släpps fredagen den 19 december.
Katedraali soi! viimeistä kertaa Turun tuomiokirkossa ennen remonttia17.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Turun musiikkijuhlat avaa Katedraali soi! -kirkkomusiikkiviikon ”Kortekankaan Requiem” -kantaesityskonsertilla maanantaina 2.2.2026. Liput konserttiin tulevat myyntiin perjantaina 19.12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme